Turve on Suomelle nolo juttu

17.11.2009

Lopettakaa, turpeen tähden, otsikoi brittiläinen talouslehti Economist viikko sitten juttunsa soiden kuivaamisen aiheuttamista päästöistä.

Kansainvälinen soidensuojeluorganisaatio Wetlands International julkaisi viime viikolla ensimmäisen maailmanlaajuisen raportin soiden käytön aiheuttamista hiilidioksidipäästöistä.

Suomi keikkuu pahimpien päästäjien listalla viidentenä – Indonesian, Venäjän, Kiinan ja Yhdysvaltojen jälkeen – ja saa moitteita Economistilta.

Raportin mukaan Suomen soidenkäytön aiheuttamat hiilidioksidipäästöt olisivat 50 miljoonaa tonnia vuodessa.

VTT:n tutkija Sampo Soimakallio pitää lukua ylisuurena. Suomen Tilastokeskuksen mukaan Suomen metsäojitettujen soiden hiilidioksidipäästöt ovat vuodessa noin seitsemän miljoonaa tonnia.

Jos siihen lisätään turpeen tuotantoalueiden ja maatalouskäytössä olevien turvemaiden päästöt, Soimakallion mukaan Suomen kuivattujen soiden hiilidioksidipäästöt olisivat runsaat kymmenen miljoonaa tonnia vuosittain.

Erot raportin ja Tilastokeskuksen luvuissa voivat Soimakallion mukaan johtua erityisesti siitä, että Wetlands International laskee metsäojitetuille soille viisi kertaa suuremmat päästöt kuin Tilastokeskus.

"Tilastokeskuksen luvut eivät tietenkään ole absoluuttinen totuus, mutta ne on tehty kuvaamaan keskimääräistä päästöä parhaan tarjolla olevan tieteellisen tiedon pohjalta", Soimakallio toteaa.

Economistin mukaan suomaiden puolustajat toivovat nyt hätiin Kööpenhaminan joulukuussa pidettävää ilmastokokousta. Suojelijat toivovat sopimukseen taloudellisia kannustimia, jotta soita ei enää kuivattaisi.

Kööpenhaminassa sorvattavaan sopimukseen tuskin kuitenkaan lisätään soidensuojelua, sillä neuvotteluaika loppuu muutenkin kesken.

Kirjoita uusi kommentti

  • Kirjoita asiallisesti, omalla nimellä ja noudata hyviä tapoja. Pysy aiheessa, ja jos linkkaat muualle, kerro mitä linkki sisältää. Keskustelussa ei saa esittää haastateltaviin, toisiin keskustelijoihin, kolumnisteihin, toimittajiin tai muihin henkilöihin kohdistuvia loukkaavia tai asiattomia kommentteja eikä kansanryhmiä koskevia halventavia yleistyksiä tai rasistisia kommentteja. Toimitus pidättää oikeuden valita julkaistavat kommentit. Omalla nimellä jätetyt kommentit julkaistaan pääsääntöisesti, nimimerkillä jätetyt vain poikkeustapauksissa.
Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <i> <strong> <b> <cite> <code> <ul> <ol> <li>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

Keskustelut

Vihreä Lanka Oy. Päätoimittaja Juha Honkonen. Yhteystiedot: Fredrikinkatu 33 A, 2. kerros, 00120 Helsinki, puh. (09) 5860 4123, toimitus[ät]vihrealanka.fi.