Viherrä vanhempasi
Vaaleanvihreät ensiaskeleet
Jostain on aloitettava, me suosittelemme tätä tietä. Tervemenoa!
1. Opasta vanhempasi nykyaikaan
Jos vanhempasi kieltäytyvät sanoen, että näin he ovat aina ennenkin tehneet, käske heitä astumaan nykyaikaan. Kannusta heitä ryhtymään aikuisten edelläkävijöiksi.
2. Kieltäydy muotirytkyistä
Kieltäydy olemasta vanhempiesi vaatehankintojen armoilla. Ilmoita, että heidän on turha täyttää vaatekaappiasi viimeisimmillä muotirytkyillä, sillä sinä olet mieluimmin muodinluoja kuin sen orja. Vaadi, että vaatteesi hankitaan vastedes kirpputoreilta tai ympäristöystävällisiltä vaatevalmistajilta.
Älä anna äitisi heittää risoja lempifarkkujasi roskiin, vaan pyydä häntä auttamaan niiden paikkaamisessa. Mielikuvitusta käyttämällä saat paikatuilla vaatteilla aikaan vielä muotivillityksen koulussasi.
3. Kyseenalaista kahmiminen
Tutki, onko perheelläsi tapana kahmia tavaroita, joita ei oikeastaan tarvita. Kerää perhe koolle ja vaadi vanhempiasi kertomaan, milloin he ovat viimeksi käyttäneet hierontalaitetta, lehtipuhallinta tai sähkögrilliä.
Saat ehkä vanhempasi huomaamaan, että heillä on tapana haalia nurkkiin vempaimia, joita kukaan ei koskaan käytä.
4. Kannusta irti autosta
Jos vanhempasi valittavat liikakiloista vyötäröllä, rohkaise heitä hyötyliikuntaan. Tarjoudu mukaan kauppareissulle sillä ehdolla, että kuljette auton sijasta jalan. Kiellä heitä myös saattamasta sinua autolla kouluun.
Jos vanhempasi hangoittelevat vastaan, kysy heiltä, miksi he eivät voi elää ilman autoa, kun kerran sinäkin voit. Huomauta, että ”minä olenkin aikuinen” ei ole tyydyttävä vastaus.
5. Ryhdy kassipoliisiksi
Estät vanhempiasi käyttämästä turhia muovikasseja, kun teet heille lahjaksi itse suunnittelemasi kankaiset ostoskassit. Jotta vanhempasi muistaisivat pitää lahjoittamiasi kasseja aina mukana, vihjaa kuinka paljon näit vaivaa niiden tekemiseen. Vanhempasi eivät kehtaa tulla kotiin muovikassi kädessään, sillä he eivät halua pahoittaa mieltäsi.
6. Vaadi vihreät synttärit
Pyydä vanhempiasi järjestämään sinulle ympäristöystävälliset juhlat, joissa kaikki on ympäristöystävällistä vieraiden kuljetuksista aina synttärikakun kynttilöihin. Kerro, ettet tarvitse lahjaksi leluja, sillä leffaliput, uusi harrastus ja kahiseva riittävät oikein hyvin.
7. Ryhdy villieläinkummiksi
Jos hingut itsellesi lemmikkiä, mutta vanhempasi eivät ole lämmenneet ajatukselle, tarjoa kompromissina kummieläintä. Kerro, että olet valmis luopumaan vaatimastasi kissasta tai kultakalasta, jos saat suojeltavaksesi uhanalaisen pantterin tai delfiinin.
Harvinaisen eläimen kummiksi pääsee erilaisten luonnonsuojelujärjestöjen kautta. Valittuasi kummieläimen ja tehtyäsi sopimuksen lahjoitussummasta saat uutisia ja tietoa kaukaisesta eläinystävästäsi.
Tosivihreille
Jäitkö nälkäiseksi? Vihertäminen on helppoa, kun sen osaa. Täältä löydät lisähaasteita.
1. Lämmitä talo maalaamalla se
Jos haluat pitää kotisi lämpimänä talven yli, maalaa talo ja etenkin sen katto mustaksi. Jos taas haluat tehdä tuulettimet tarpeettomaksi kesällä, viilennä taloa maalaamalla se valkoiseksi. Tummat värit imevät auringonvaloa sisäänsä, kun taas vaaleat heijastavat sitä.
Vaikka talon maalauksella säästät energiaa, varaudu siihen, että vanhempiesi suostuttelu värin vaihtamiseen saattaa kuluttaa omat energiavarasi loppuun.
Numeroina, kiitos
Toiset uskovat vain lukuja, ja niitähän piisaa!
- Appelsiininkuoren hajoaminen kestää kuusi kuukautta, peltitölkin sata vuotta ja muovipussin viidestä sadasta tuhanteen vuoteen.
- Jokainen eurooppalainen heittää pois keskimäärin 2 800 banaaninkuoren verran ruoantähteitä joka vuosi.
- Jos kukin käyttäisi ostoksilla yhden muovikassin vähemmän kuukaudessa, vuodessa säästyisi satoja miljoonia kasseja.
- Jopa miljoona merieläintä kuolee vuosittain mereen heitettyjen muovikassien ja muiden roskien takia.
Lisää muualla:
- Adoptoi delfiini tai valas maailman delfiini- ja valassuojeluyhdistyksen sivuilla: www.wdcs.org
- Ryhdy pandakaveriksi WWF:n sivuilla: www.wwf.fi
- Adoptoi villieläin Born Free -säätiön sivuilla: www.bornfree.org.uk
- Tietoa ostoskassin ympäristövaikutuksista Suomen luonnonsuojeluliiton sivuilla: www.sll.fi
Lähteenä on käytetty myös: 101 tapaa pelastaa maapallo. Gummerus, 2008.
- 487 ääliötä ja populistia (11:00)
- :-) (10:42)
- Hiilivoimalat seis! (23.5.2012)
- Pedataan Venäjälle peliä (22.5.2012)
- Velaksi eläminen vihreää? (22.5.2012)
- Free-sopimuksista (21.5.2012)
- Eutanasia ja poikien oikeus päättää ruumiistaan. (21.5.2012)
- Retki Viikinsaareen (20.5.2012)
- "Cityvihreys" onkin vihreiden perusongelma. (18.5.2012)
- Kannattaa ottaa venäläisistä mallia. (15.5.2012)
- Valhe ei pysy kasassa (15.5.2012)
- WWF teeskentelee taas (15.5.2012)
- Demokraattinen, demokraattisempi, ay? (15.5.2012)
- Kaksinaismoralismi kukkii (15.5.2012)
- Aika teoreettiset 16000 (14.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- (6 kommenttia)
- Vihreä argumentti globalisaatiota vastaan (26.4.2012)(10 kommenttia)
- Kriittinen kirja Linkolan ajattelusta (26.4.2012)(71 kommenttia)
- Guggenheim – politiikka (23.4.2012)
- Ilmastonmuutos – ideologiaa vai tiedettä (17.4.2012)(23 kommenttia)
- (19 kommenttia)
- Eläinaktivistit ovat aikamme samuraita (28.3.2012)(7 kommenttia)
- Miksi ei yksityisautoilua vastusteta (26.3.2012)(53 kommenttia)
- Ydinvoimasta (15.3.2012)(6 kommenttia)
- Propaganda (5.3.2012)
- Onko vihreän oltava kasvissyöjä? (26.2.2012)(110 kommenttia)
- Turkki vai somiste (16.2.2012)(14 kommenttia)
- Piirun verran positiivista populismia (27.1.2012)









Kirjoita uusi kommentti