Vihreää scifiä

Science fictionin ja vihreyden yhteys on totta.

Tieteiskirjallisuus on vihrein kirjallisuuden laji. Se on aina luodannut ihmiskunnan tulevaisuutta ja etsinyt ratkaisuja ihmislajin typeryyden luomiin ongelmiin.

Scifissä on pohdittu ihanneyhteiskuntia, sukupuolten asemaa, kaupallistumista, ekokatastrofia ja ydinvoimaa jo vuosikymmeniä ennen vihreän liikkeen syntyä.

Vihreiden aktiivien harrastuksiin kuuluukin monesti science fiction. Ja toisin päin: aktiiviscifiharrastajat äänestävät hyvin usein vihreitä.

Mutta pitääkö väite vihreyden ja science fictionin yhteydestä paikkansa? Kyllä, ainakin jos lukee viimeisen vuoden aikana suomeksi ilmestyneitä scifiromaaneja pintaa syvemmältä.

Ensisilmäyksellä vihreydellä ja Michael Moorcockin romaanilla Katso ihmistä! ei ole mitään tekemistä keskenään. Alun perin vuonna 1969 ilmestynyt pikkuklassikko kertoo aikamatkasta vuoden 28 Palestiinaan.

Päähenkilö Karl Glogauer haluaa tavata historiallisen Jeesuksen. Perille päästyään hän huomaa kauhukseen, että Jeesus onkin kehitysvammainen. Pelastaakseen uskonsa Glogauer päättää itse ryhtyä Jeesukseksi Jeesuksen paikalle.

Glogauerin elämyksellisessä totuuden etsimisessä on jotain vihreydestä tuttua. Hän tasapainottelee luonnontieteellisen ja uskonnollisen maailmankuvan välillä ja epäilee molempia.

Kolmatta tietä etsitään myös scifitalven kuumimmassa ja kummimmassa teoksessa, skotlantilaisen Hal Duncanin Vellumissa. Monitasoisessa teoksessa huomio kiinnittyy juonen sijasta henkilöihin, joiden kohtalot toistuvat rinnakkaisissa todellisuuksissa.

Duncanin henkilöt pakenevat hyvän ja pahan taistelua, josta on vaikea enää sanoa, kumpi on kumpi. Maailmankuvaltaan teos on pikemminkin vasemmistolainen kuin vihreä. Tosin Duncanin henkilökohtaista Marxia lienee ammuttu LSD:llä ladatulla hiukkaskiihdyttimellä.

Syksyn kotimainen vahva tieteisteos oli J. Pekka Mäkelän Karsta. Karsta sijoittuu tulevaisuuteen, jossa ihmiskunta kohtaa ulkoavaruuden muukalaisia – ja käy verisen sodan heitä vastaan. Sen aloittaa Ihmiskuntaliike, joka suhtautuu muukalaisiin rasistisesti.

Romaani sijoittuu alukselle, jonka tehtävänä on siivota sodan romuja aurinkokunnasta.

Mäkelä käyttää tieteiskirjallisuuden keinoja näppärästi siirtämällä maahanmuuttokeskustelun argumentteja tulevaisuuden maailmaan, missä niiden kummallisuus käy paremmin ilmi.

Kaikkein vihrein scifiteos on kuitenkin Douglas Adamsin Linnunradan käsikirja liftareille, viisiosainen trilogia, joka on nyt lähes kymmenen vuotta kirjailijan kuoleman jälkeen saanut kuudennen osansa.

Jatko-osan nimeltään Vielä yksi juttu... on kirjoittanut Eoin Colfer.

Alkuperäisen Liftari-saagan alussa Arthur Dent yrittää estää kansalaistottelemattomuuden keinoin uuden tien rakentamisen talonsa yli. Arthurin ongelma kuitenkin kutistuu sen rinnalla, että koko Maapallo posautetaan hypergalaktisen ohitustien reitiltä.

Kuudennessa osassa maailmojen toistuva tuhoutuminen Arthurin jalkojen alta on jo kestovitsi. Täytyy toivoa, että vihreiden maailmanlopun varoitukset eivät koe samaa kohtaloa.