Viimeiseen pisaraan

10.2.2012 14.32

Jukka Vahti

EU yrittää hillitä ympäristöä ja ilmastoa vahingoittavien öljyhiekan, öljyliuskeen ja liuskekaasun käyttöä energianlähteenä. Samaan aikaan Virossa, Puolassa, Pohjois-Amerikassa ja Afrikassa energiayhtiöt himoitsevat epätyypillisistä fossiilisista polttoaineista yhä suurempia voittoja.

Kuivaa, mustaa ja jättimäisten kauhakuormaajien liikettä lukuun ottamatta kuollutta. Kuin tieteiselokuvan näkymä vieraalta planeetalta, jossa jotain on mennyt pahasti pieleen.

Sellaiselta näyttää Kanadan Albertassa, valtavalla kaivosalueella, jolta kansainväliset öljy-yhtiöt hankkivat öljyhiekkaa.

Alueen yläpuolelta ilmasta kuvattu video antaa vain harmaan aavistuksen Kanadan öljyhiekkateollisuuden mittakaavasta: 14 miljoonan hehtaarin laajuisen alueen öljyntuotanto saattaa nousta energiajärjestö IEA:n arvion mukaan 4,2 miljoonaan tynnyriin päivässä. Iso osa öljyhiekasta on niin syvällä, että tällaiset avokaivokset eivät sen kaivamiseen riitä, vaan bitumi pitää höyrystää maakaasun avulla ja imeä putkia pitkin maan pinnalle.

Nykyisen öljyhiekkabuumin rinnalla 1800-luvun lopun Klondyken kultaryntäys oli hiekkalaatikkoleikkiä.

Alue on viime vuosina imenyt jopa 60 prosenttia koko maailmassa tehdyistä investoinneista öljyntuotantoon. Samalla se on noussut maailma suurimmaksi yksittäiseksi rakennushankkeeksi.

Epätyypilliset fossiiliset polttoaineet, kuten öljyhiekka, liuskekaasu ja öljyliuske ovat viime vuosina sekoittaneet maailman energiapoliittista korttipakkaa, ja saaneet Kanadan, Puolan ja Viron kaltaiset maat tavoittelemaan isoja rahoja ja vaikutusvaltaa ilmasto- ja ympäristöpolitiikan kustannuksella.

Pelin panokset ovat valtavia ja ne koskevat meitä kaikkia: vaakalaudalla on ilmastonmuutoksen hillitseminen ja sitä kautta koko maapallon tulevaisuus.

Videolla Albertan kaivoksella valtava kuorma-auto nytkähtää liikkeelle mukanaan jälleen yksi kuormallinen öljyhiekkaa, eli hiekan, bitumin, saven ja veden sekoitusta.

Albertan öljyhiekkakenttien on arvioitu olevan maailman viimeinen suuri öljykenttä ja maailman kolmanneksi laajin tiedossa oleva öljyvarasto Saudi-Arabian ja Venezuelan jälkeen. Kanadassa arvioidaan olevan 12 prosenttia maailman jäljellä olevista öljyvaroista.

Se, mitä tapahtuu Albertassa, ei kuitenkaan todennäköisesti jää Albertaan.

Vastaavat fossiilisten polttoaineiden aiheuttamat rynnistykset voivat vastedes yleistyä eri puolilla maapalloa.

Raakaöljyn hinnannousu ja maailman suurimpien öljyntuottajamaiden poliittinen epävakaus saavat epätyypilliset fossiiliset energianlähteet, kuten öljyhiekan, liuskekaasun ja öljyliuskeen näyttämään poliitikkojen ja varsinkin energiayhtiöiden silmissä yhä houkuttelevammilta.

Halvan öljyn aika on ohi. Kalliiden ja entistä likaisempien fossiilisten polttoaineiden aika näyttää alkaneen.

Maailman öljynkäyttö ei ole nykyiselläänkään kestävää, mutta yhä voimakkaammalla tukeutumisella Kanadan öljyhiekan kaltaisiin energianlähteisiin ympäristön tuhoaminen kiihtyy entisestään. Tätä mieltä on Venäjän energiapolitiikan professori Veli-Pekka Tynkkynen Helsingin yliopistosta.

”Se ei tarkoita ainoastaan perinteistä ilmastonmuutosvaikutusta ja paikallista saastumista, vaan laajaa ympäristön tuhoamista, käytännössä öljyn louhintaa, joka on vaikutuksiltaan ihan eri luokkaa kuin aiemmat öljynhankintakeinot”, Tynkkynen sanoo.

Öljyhiekan syntilista on pitkä: sen hankinta muuttaa laajoja erämaita, metsiä ja kosteikkoja, teollisuusalueiksi ja sen pelätään aiheuttavan mittavia ympäristötuhoja, kuten vesistön ja maaperän saastumista. Öljyhiekan hankinnan vuoksi kaivetaan ja siirretään päivittäin valtavia määriä maa-ainesta.

Paikallisten vaikutusten lisäksi öljyhiekan hankinta ja jalostaminen polttoaineeksi kuluttavat huomattavasti enemmän vettä ja energiaa kuin perinteisen raakaöljyn tuottaminen.

Mutta miksi tämä energiapoliittinen ja geologinen myllerrys tapahtuu juuri nyt?

Vielä 1990-luvulla poraus- ja jalostustekniikat eivät olleet riittävän kehittyneitä hankalasti hankittavien epätyypillisten fossiilisten polttoaineiden hyödyntämiseen. Tämän vuoksi vaihtoehtofossiiliset eivät olisi olleet hinnoiltaan kilpailukykyisiä perinteiseen öljyyn verrattuna.

Nyt tilanne on kääntynyt päälaelleen. Poraus- ja jalostustekniikat ovat kehittyneet ja perinteisen raakaöljyn hinta on noussut, mikä on tehnyt vähän kalliimmistakin polttoaineista houkuttelevaa bisnestä. Öljy-yhtiö Shellin arvion mukaan hiekkaöljyn tuotanto on kannattavaa, jos raakaöljyn maailmanmarkkinahinta on vähintään 45 dollaria tynnyriltä.

Maailmanlaajuisesta talouden taantumasta huolimatta raakaöljyn tynnyrihinta heilui vuoden 2012 alussa 100 ja 115 dollarin välillä.

Öljyn hinta tuskin enää laskee pysyvästi takavuosikymmenten hullujen päivien halvalle tasolle. Shell on sijoittanut Kanadan öljyhiekkabisnekseen noin 20 miljardia dollaria viimeksi kuluneiden kymmenen vuoden aikana.

Ilmastonmuutoksen hillitsemisen ja ympäristön kannalta tämänkaltaisilla tuloslaskelmilla voi olla katastrofaalisia seurauksia.

Öljyhiekka ei ole ainoa tuhoisa tulokas fossiilisten polttoaineiden markkinoilla. Maailman mittakaavassa vielä suuremman energiavallankumouksen voi aiheuttaa liuskekaasu.

Viime vuosina löydetyt uudet, valtavat esiintymät muun muassa Kiinassa, Yhdysvalloissa, Meksikossa, Argentiinassa ja Etelä-Afrikassa ovat sekoittamassa suurvaltojen geopoliittisia valtasuhteita.

Esimerkiksi paljon energiaa Venäjältä tuovan Puolan liuskekaasuesiintymien varannot saattavat maan geologisen instituutin arvion mukaan riittää tyydyttämään suuren maan kaasuntarpeen 300 vuodeksi. Pääministeri Donald Tuskin mukaan Puola aikoo aloittaa liuskekaasun kaupallisen tuotannon vuonna 2014.

Saksan viime vuonna tekemä päätös luopua ydinvoimasta on herättänyt kysymyksiä, olisiko Euroopan talousveturillakin haluja turvautua joko omaan tai puolalaiseen liuskekaasuun.

Varsinkin, kun suurin osa saksalaisista fossiilisen polttoaineen voimalaitoksista on tullut eläkeikään, ja ympäri maata pitäisi tehdä päätöksiä, minkälaisia niiden tilalle rakennettavista voimaloista tulee.

”Saksalaisilla on jo paljon kokemusta uusiutuvista energianlähteistä, joten siellä suhtaudutaan hyvin epäluuloisesti energiantuotantoon, joka ei ole kestävää”, saksalainen vihreä europarlamentaarikko Rebecca Harms kuitenkin vakuuttaa.

Oma lukunsa liuskekaasun suhteen on Kiina, jolla on arvioitu olevan peräti 26 biljoonaa kuutiometriä liuskekaasua. Tämä on 19 prosenttia maailman liuskekaasuvarannoista.

Globaalit energiamarkkinat ovat monimutkainen palapeli, jossa lähes kaikki vaikuttaa kaikkeen.

Yhdysvallat saavutti vastalöydettyjen liuskekaasuesiintymien ansiosta yllättäen kaasuomavaraisuuden pari vuotta sitten.

Tämä taas vaikutti muun muassa Persianlahden maakaasutuottajiin, jotka ryhtyivät amerikkalaismarkkinoiden tyrehdyttyä myymään kaasuaan Eurooppaan. Tämä taas heijastui Euroopan perinteisen kaasukauppiaan Venäjän markkinanäkymiin.

”Tämä voi asettaa Venäjän erilaiseen asemaan keskipitkällä aikavälillä. Toisaalta Venäjän energiaresurssit ovat niin isot, että suuressa mittakaavassa asetelma ei välttämättä muutu. Mutta siihen tämä esimerkiksi on vaikuttanut, että Barentsinmerellä olevaan Shtokmanin kaasuesiintymään tehtäviä investointeja on siirretty eteenpäin osittain liuskekaasun ja globaalin taantuman vuoksi”, professori Veli-Pekka Tynkkynen sanoo.

Liuskekaasun käyttö ei ole erityinen ympäristöongelma varsinkaan, jos sillä korvataan saastuttavampaa energiantuotantoa kuten kivihiiltä.

Liuskekaasun hankkiminen, erityisesti kiistelty porausmenetelmä nimeltä vesisärötys eli fracking, on sen sijaan tuhoisaa sekä kaasunporauspaikan ympäristön että ilmaston kannalta kaasunporauksessa vapautuvan metaanin vuoksi.

Vesisärötyksessä porausreikään pumpataan kovalla paineelle vettä ja hiekkaa, joita on terästetty vahvoilla kemikaaleilla kuten kerosiinilla, bentseeniä, tolueenialla ja formaldehydilla.

Tämän on pelätty myrkyttävän pohjavesiä, maaperää ja aiheuttavan sitä kautta merkittäviä terveys- ja ympäristöongelmia. Viime toukokuussa yhdysvaltalaisen Duken yliopiston tutkijat löysivät frakkausalueiden lähellä olleista pohjavesikaivoista niin korkeita metaanipitoisuuksia, että veden olisi voinut sytyttää palamaan. Pohjavedestä sen sijaan ei löytynyt porauskemikaaleja.

Yhdysvaltalaistutkijat ovat todenneet kaasunporauksen jopa aiheuttavan pieniä maanjäristyksiä.

Maailman mittakaavassa vielä frakkaustakin suurempi ongelma voi olla valtavien energiavarantojen henkinen ja taloudellinen vaikutus: niiden avulla länsimaisen elämäntavan riippuvuus fossiilisista polttoaineista saa jatkoa.

”Kaasuvarannot siirtävät ajatusta, että pitäisi joko vähentää kulutusta tai siirtyä uusiutuviin. Ja jos ajatellaan Yhdysvaltoja, varmasti liuskekaasun tulo on syönyt pohjaa siltä, että suuressa mittakaavassa panostettaisiin uusiutuvaan energiaan. Samoin esimerkiksi Kanadan öljyhiekka hämärtää sen, että öljy olisi oikeasti loppumassa”, Veli-Pekka Tynkkynen sanoo.

Mutta mitä sanovat tarinan pahikset? Miten energiayhtiöt perustelevat fossiilista bisnestään?

Yksi Kanadan öljyhiekkakentillä temmeltävistä öljy-yhtiöistä on Hollannissa pääkonttoriaan pitävä energiajättiläinen Shell.

Toimittaja Andrew Nikiforuk arvioi toissa vuonna ilmestyneessä kirjassaan Tar sands, Dirty oil and the future of a continent öljyhiekan – tai tervahiekan, kuten monet asvaltilta tuoksuvaa tahmeaa mönjää kutsuvat – olevan Shellin kärkihanke.

Shellin tavoitteena on tuottaa öljyhiekasta yli miljoona tynnyriä öljyä päivässä. Tämä on enemmän kuin koko Teksasin päivittäinen öljyntuotanto.

Shellin pääkonttorin viestintäosasto ei pidä yhtiön öljyhiekkabisnestä niin kovin isona juttuna.

”Öljyhiekkaan liittyvät hankkeemme täytyy asettaa mittasuhteisiinsa. Sijoitusten suuruuden suhteen ne näyttävät suurilta, mutta loppujen lopuksi ne muodostavat vain neljästä viiteen prosenttia Shellin maailmanlaajuisesta tuotannosta”, Kanadasta työmatkalta tavoitettu yhtiön tiedottaja David Williams sanoo.

Hänen mukaansa yhtiön viimeksi kuluneiden 20 vuoden aikana tekemät 20 miljardin dollarin investoinnit öljyhiekkaan ovat pientä suhteessa yhtiön vähintään 25 miljardin dollarin suuruisiin vuosittaisiin kokonaisinvestointeihin.

Williamsin mukaan Shell ei tällä hetkellä myöskään ole ”ensisijaisesti” laajentamassa öljyhiekkahankkeitaan vaan keskittyy tehostamaan nykyistä tuotantoaan.

Hän kiertää kysymyksen siitä, ovatko kymmenien miljardien sijoitukset öljyhiekkaan poissa sijoituksista uusiutuvan energian hankkeisiin.

”Kaikki Shellin tekemät investoinnit, olivatpa ne pieniä tai isoja, kilpailevat keskenään. Sellaista asetelmaa ei siis ole, että sijoitus öljyhiekkaan olisi suoraan vastakkain uusiutuvien kanssa. Olemme tehneet strategisen valinnan selvittää vakavasti uusiutuvan energian mahdollisuudet ja keskitymme erityisesti brasilialaiseen bioetanoliin”, Williams sanoo.

Suurimmilla suomalaisilla energiayhtiöillä ei tiettävästi ole merkittäviä, epätyypillisiin fossiilisiin polttoaineisiin liittyviä hankkeita.

Neste Oililla ei ole omien sanojensa mukaan tekemistä epätyypillisten polttoaineiden kanssa ja Fortum on parhaillaan myymässä osuuttaan virolaisesta Fortum Termestiä, joka käyttää muutamassa lämpölaitoksessaan öljyliuskeöljyä.

Suomalaisyhtiöistä Kemira ja Outec ovat mukana kehittämässä vesiteknologiaa bitumin erottamiseksi öljyhiekasta.

Suuria tunteita, kansallisylpeyttä, sotia ja lukematon määrä pienempiä konflikteja. Energia on elinehto, mutta se on myös merkittävä vallankäytön väline.

Esimerkki tästä on viime viikkoina ja -kuukausina ollut länsimaiden ja ydinohjelmaansa jatkavan Iranin hiljalleen kiristyvät välit. Tammikuun lopussa Iran varoitti nostavansa raakaöljyn hinnan 150 dollariin tynnyriltä, kun EU oli ensin kertonut kiristävänsä pakotteitaan Irania kohtaan lopettamalla öljyntuonnin Iranista kesään mennessä.

Kansainvälinen energiapolitiikka on herkkä asia, jossa yhteen pitäisi sovittaa hyvin erilaisten valtioiden kauppaintressit-, omavaraisuus ja valtapyrkimykset.

Samoin yhteisymmärrys pitäisi löytää jokapäiväiseen elämään liittyvistä arvovalinnoista, kuten siitä, kuinka paljon polttoaineen pitäisi maksaa ja kuinka suuret ympäristötuhot ovat siedettävä hinta nykyisestä länsimaisesta elämäntavasta, energiaintensiivisen teollisuuden kilpailukyvystä ja työpaikoista.

Juuri nyt EU-mailta vaaditaan ilmasto- ja ympäristöpolitiista selkärankaa, kun niiden pitäisi muodostaa kantansa Euroopan komission lokakuussa tekemään esitykseen polttoaineiden laatudirektiiviivistä.

Esityksessä öljyhiekasta ja öljyliuskeesta valmistettujen liikennepolttoaineiden elinkaaren mittaiset päästöarvot määriteltäisiin niin korkeiksi, että esitys käytännössä estäisi näiden polttoaineiden pääsyn Euroopan markkinoille. Direktiivin myötä myös liuskekaasubisnekseen saatetaan puuttua tulevaisuudessa tiukemmin.

Suomen kantaa valmistellaan parhaillaan ympäristö-, ulko-, ja työ- ja elinkeinoministeriöissä. Valmista pitäisi tulla helmikuun aikana.

Esimerkkiä näytti jo aiemmin EU:n tanskalainen ilmastokomissaari Connie Hedegaard, joka piti esityksen suhteen päänsä Kanadan ja energiateollisuuden rajusta painostuksesta huolimatta.

Kanada on vastustanut direktiiviä verisesti ja lobannut näkyvästi hiekkaöljyn puolesta. EurActiv-sivuston mukaan esimerkiksi syyskuun 2009 ja heinäkuun 2010 välillä Kanadan hallitus ja energiayhtiöt järjestivät yhteensä 110 lobbaustilaisuutta Brysselissä, eli tapahtuman per viikko.

Suomalaisista etujärjestöistä epätyypillisten fossiilisten polttoaineiden torjumista vastustaa ainakin Elinkeinoelämän keskusliitto.

”Hiilidioksidin päästökertoimet pitäisi tehdä YK:n kansainvälisen ilmastopaneelin kautta, EU:n ei pitäisi lähteä tekemään tällaisia yksipuolisesti. Näin siksi, ettei eri maanosien välille tulisi kauppapoliittisia ongelmia”, johtava asiantuntija Mikael Ohlström EK:sta kertoo.

Direktiivin läpiviemiseksi tarvitaan EU:n jäsenmaiden määräenemmistön hyväksyntä. Tällä hetkellä komission esitystä vastustavat Britannia ja Hollanti, maailman suurimpiin öljy-yhtiöihin kuuluvien BP:n ja Shellin kotimaat.

”Tässä asiassa Britannian hallituksen tahto ja Hollannin hallituksen tahto näyttävät olevan öljy-yhtiöiden taskussa. Molemmat firmat ovat mukana Kanadan öljyhiekkabisneksessä ja luulisin, että molemmat ovat mukana myös esimerkiksi Angolassa ja monissa muissa Afrikan maissa” vihreä europarlamentaarikko Satu Hassi sanoo.

Hänen mukaansa direktiiviesityksen kaatuminen myös lähettäisi Kanadalle täysin väärän viestin heti sen jälkeen, kun maa päätti irrottautua Kioton sopimuksesta.

”Samalla kannustaisimme todella hirveään ympäristökatastrofibisnekseen”, Hassi sanoo.

Katastrofeja voi tosiaan olla odotettavissa lisää, sillä jos ja kun öljyhiekkabisnes on aiheuttanut ympäristötuhoja Kanadassa, voi vain kuvitella, millaista jälkeä syntyy Afrikassa, missä ympäristönormit ja niiden valvonta tuskin ovat ainakaan tiukempia kuin läntisissä teollisuusmaissa.

Veli-Pekka Tynkkynen sanoo, että erilaiset ympäristösertifikaatit pitäisi nyt ulottaa energiantuotantoon. Mallia voisi hänen mielestään ottaa metsäteollisuudesta.

”EU:n suhtautumisella on ollut vaikutusta esimerkiksi paperintuotannon ympäristövaikutuksiin, siihen, miten paperia nykyisin tuotetaan. On tullut sertifikaatteja, joilla on suitsittu ympäristön taakkaa. Öljyn- ja kaasuntuotannon puolella en ole nähnyt ympäristönäkökulmasta mitään vastaavaa. Että esimerkiksi tiedettäisiin, miten auton tankkiin tankattava venäläinen öljy on tuotettu.”

Vastarinta fossiilisia kohtaan on viime kuukausina voimistunut. Poliitikot ja tavalliset ihmiset eri maissa ovat alkaneet yhä painokkaammin vaatia epätyypillisten fossiilisten polttoaineiden suitsimista.

Esimerkiksi Ranskan vihreiden organisoimat mielenosoitukset ja kansanliike saivat Ranskan hallituksen kieltämään liuskekaasun hankinnassa käytetyn frakkaamisen viime kesäkuun lopussa ensimmäisenä maana maailmassa.

Kolme viikkoa sitten Bulgaria kielsi Ranskan jälkeen toisena maana liuskekaasun frakkaamisen.

Seuraavaksi samaa yritetään Puolassa, missä liuskekaasu-unelmia ovat viime kuukausina tahranneet myös kaasunetsintälupien myöntämiseen liittyneet lahjontaepäilyt.

Yhdysvalloissa sosiaalisen median kautta järjestäytynyt 10 000 ihmisen joukko saartoi viime marraskuussa valkoisen talon protestoidakseen XL-öljyputken rakentamista vastaan. 2 700 kilometrin mittaisen putken oli tarkoitus kuljettaa Kanadan öljyhiekasta eroteltua bitumia yhdysvaltalaisiin öljynjalostamoihin Meksikonlahdelle.

Kolme viikkoa sitten Yhdysvaltojen presidentti Barack Obama ilmoitti, että putkihanke pannaan jäihin, koska ”hanke ei tällä hetkellä ole Yhdysvaltain etujen mukainen”.

”Hallitse öljyä, niin hallitset kansakuntia; hallitse ruokaa, niin hallitset kansoja”, totesi vuonna 1970 yhdysvaltalainen diplomaatti Henry Kissinger, joka työskenteli sittemmin Yhdysvaltojen ulkoministerinä ja palkittiin Nobelin rauhanpalkinnolla.

Muun muassa ympäristöjärjestö Maan ystävät on arvioinut, että vastarinta epätyypillisiä fossiilisia polttoaineita vastaan osoittaa, että öljy-yhtiöiden perinteisesti tiukka ote poliittisista päättäjistä saattaa olla höltymässä.

Lähitulevaisuuden energiapoliittiset päätökset ratkaisevat, joutaako Kissingerin viisaus öljyn osalta jo lähivuosikymmeninä romukoppaan.

Toistaiseksi nobelistin sanat ovat kuitenkin yhtä pelottavan ajankohtaisia kuin yli neljä vuosikymmentä sitten.

Tweet