Hedelmöityshoidot on kiellettävä!

En voisi olla enempää samaa mieltä. Toisaalta, helppo olla, kun ei ole ollut tilanteessa itse.

On kiinnostavaa, kuinka biologisen lapsen saamisesta on tullut nykymaailmassa subjektiivinen oikeus. Eihän se ole koskaan niin ollut.

Olen myös miettinyt, miten hedelmöityshoitojen yleistyminen vaikuttaa lapsettomien määrään tulevaisuudessa - periytyykö lapsettomuus? Onko niin, ettei muutaman sukupolven päästä synny enää lainkaan luomuvauvoja?

Muistaakseni jokin tutkimus osoitti, että lapsettomuus jossain määrin periytyisi (lähdeviitteet...?). Ainakin maalaisjärki sanoo, että näin olisi, periytyväthän vähäisemmätkin ihmisen piirteet, kuten kulmakarvojen muoto tms.

Toinen samaa aihepiiriä koskeva trendi on vanhat vanhemmat, etenkin entistä vanhemmat äidit. Ne munasolut, joista ihmislapset saavat alkunsa, kun ovat saman ikäisiä kuin äiti, josta solut ovat peräisin. Varmasti monenlaisia seurauksia tälläkin, hyviä ja huonoja.

Iso osa lapsettomuudesta johtuu valitettavasti siitä, että ne lapset "tehdään" liian myöhään. Toisaalta tämä on mitä mainioin kulttuurimme tuottama vastaveto liikakansoittumiselle, vaikka aiheuttaakin paljon murhetta.

Ei se (orpojen) adoptointikaan ole tie onneen. Moni pitää adoptiota jonkinlaisena maailmanparantamisena kiinnittämättä huomiota taustalla olevan järjestelmän epäkohtiin mm. suoranaiseen kauppaan, lasten varastamiseen jne. Harva haluaa edes tällaista vaihtoehtoa ajatella todeksi.

En tiedä kuinka paljon on tutkittu sitäkään kuinka onnellisia adoptoidut lapset ovat uudesta kotimaastaan ja vanhemmistaan. Päällisin puolin parempi varmaan on asua Suomessa adoptioperheessä kuin "kehitysmaissa" kaduilla tai lastenkodeissa, mutta adoptio tuskin ratkaisee varsinaisia ongelmia.

Et voi olla tosissasi! Kirjoittaja ei todellakaaan tiedä miltä tuntuu kun evätään mahdollisuus " normaaliin" raskautumiseen. Kirjoituksesi on hyvin yksinkertaisen ja yksioikoisen ihmisen ajattelua! Sinun on oltava joko hyvin provokatiivinen, tai mahdottoman tyhmä!

Omaa tekstiäni kommentoin:
Kävin lukemassa wikipediasta kirjoittajan " ansiot". Vielä enemmän ihmetyttää tapasi ilmaista itseäsi yksinkertaisella tavalla, kun otetaan huomioon esim.koulutustaustasi?
Sinä, oi suuri filosofi: olethan pitänyt huolta, että oma lapsesi on yksi niistä " ihmisentaimista" jotka tarvitsevat kaltaisesi suur-miehen pelastusta?

Onko todellanen niin, että hedelmättömyydestä kärsivien vanhempien on huolehdittava maailman orvoista? Eikö olisi oikeudenmukaisempaa jakaa vastuu tasaisesti kaikille, vai onko lisääntymisterveet ihmiset jokin etuoikeutettu ryhmä vain sen vuoksi, että he kykenevät lapsia hankkimaan?
Voisit kyllä miettiä, mitä suustasi päästät. Mielestäni jokaisella on oikeus bilogiseen lisääntymiseen, joka on jokaisen eläimen luonnollinen tarve, jopa elämän tarkoitus?

Adoptoiminenhan ei ole kaikille mahdollista: kotimainen adoptio (ainakin vauvaikäisten)on muistaakseni yhä kielletty yli 40-vuotiailta, ja ulkomainen adoptio käytännössä mahdollinen vain melko hyvätuloisille. En pysty hyvällä tahdollakaan kuvittelemaan millä tavalla yli 40-vuotiaana lasta haluavien pieni- ja keskituloisten pakottaminen elämään lapsettomina edistäisi maailman orpojen asiaa. Jokainen onnistunut hedelmöityshoito ei todellakaan vie orvolta huoltajaa, vaan hoitoihin turvautuvat usein juuri ne, joille orvon huoltajaksi ryhtyminen ei ole sallittua tai taloudellisesti mahdollista!

Aika ontuvaa ajatuksenkulkua... ja osin hyvin penttilinkolamaista. En tiedä, onko sinulla itselläsi lapsia, mutta jos on, niin toivottavasti olet noudattanut omaa periaatettasi ja adoptoinut. Koska jos sinulla on biologisia lapsia, niin auts, se on yksi tai kaksi adoptiota vähemmän! Ihan vain siksi, koska sinä olet halunnut geeniesi jatkuvan.

Itse olen onnellisessa avioliitossa, alle 30-vuotias ja käymme hedelmöityshoidoissa. Miksi? Koska haluamme lapsen. Miksi meidän pitää perustella sitä, jotenkin ansaita se ja kokea itsemme huonommiksi ihmisiksi kuin ne, jotka raskautuvat helpommin? Kukaan ei kyseenalaista lapsen haluamista ihmisillä, joilla se onnistuu helposti. Oletko huomannut ajatella sitä?

Meille adoptio on vaihtoehto, jota mietimme vakavasti.On kuitenkin PALJON hedelmöityshoidoissa käyviä, joille adoptio ei ole vaihtoehto, joka tuntuu omalta. Vaikka eivät tulisi saamaan lapsia hoitojen avullakaan (koska niinkin voi käydä), he eivät silti halua adoptoida. Ja silloin heidän ei varmasti pidä tehdä sitä, se ei olisi hyvä lapsenkaan kannalta. Miksi sanot, että jokainen onnistunut hedelmöityshoito on yksi adoptio vähemmän? Samalla tavoinhan ns. helposti raskautuvat ihmiset voisivat miettiä adoptiota vaihtoehtona biologiselle lapselle.

Ja liikakansoitus sitten... Eli viisilapsinen (luomusti aikaansaatuja lapsia) maalaisperhe on idyllinen ja ihana asia. Saadaan lapsia kyläkouluihin ja muuta hyvää. Mutta lapsettomuudesta kärsineiden vanhempien lapset pilaavat maapallon, vievät tilaa ja kuluttavat luonnonvaroja. Niinkö?

On niin helppoa lyödä lyötyä. Sitä tämä blogikirjoitus oli.

Outoa, miten provosoivana joku voi nähdä ylläolevan kirjoituksen, vaikka itsestäni sen taustalla vaikuttaa olevan suorastaan jonkinlainen universaali ihmisrakkaus. Ympäristön kantokykyä ajatellen nopea väestönkasvu on erittäin suuri ongelma. Ympäristön kantokyky kun on tietyssä mielessä "objektiivinen" fakta, ihmisten ei ole mahdollista neuvotella sitä edemmäs vedoten omiin oikeuksiinsa tai tasapuolisuuteen. Mikä on tietysti harmi, mutta kun tyhjästä on niin sanotusti paha nyhjäistä.

Mikäli jonkinlaista kantokykyä halutaan kestävästi pitää yllä, tarvitsee väestönkasvulle tehdä jotain. Se ei voi, kuten sanottua, jatkua ikuisesti ilman romahdusta, vaikka tieteellisin keksinnöin voidaankin kantokyvyn rajoja hiukan venyttää. Tällainen romahdus, kuten suuri ympäristökatastrofi, tuottaa oletettavasti paljon inhimillistä kärsimystä. Syntyvyyden sääteleminen ehkäisyn muodossa on ainakin minusta humaanein keino hallita ihmispopulaation kokoa ja siten torjua meitä vaanivaa ympäristökatastrofia. Syntyvyyden säätely ei kuitenkaan ole vain kehitysmaiden kehitystehtävä, myös länsimaiden tulisi matalasta syntyvyydestään huolimatta kiinnittää asiaan huomiota. Tasapuolista olisi kaiketi ottaa ympäri maailmaa käyttöön yhtäläiset maa- tai naiskohtaiset synnytyskiintiöt väestön määrän stabilisoimiseksi.

Ajatuskulku Tontin tekstissä lienee se, että jos joku sattuu olemaan hedelmätön, se pitäisi oppia hyväksymään ja niin sanotusti kasvaa ihmisenä huomioiden samalla eettiset ja ympäristölliset näkökulmat. Lisäksi lienee kyse myös siitä, että lapsen saamista eivät kaikki välttämättä näe sellaisena oikeutena, jota voi vaatia itselleen esimerkiksi joltain valtion kaltaiselta taholta. Niin tai näin, itse pidän hedelmöityshoitoja kuitenkin ainakin toistaiseksi marginaalisena, joskin kuvaavana, ilmiönä: erittäin tärkeää olisi yleisemmin pohtia kysymystä siitä, miten ihmiset saadaan mukautumaan siihen, että heidän lisääntymisvapauttaan rajataan.

Lasten hankkimisessa, niin karkealta kuin se kuulostaakin, tulisi ajatella sitä, mikä on kaikkien kannalta kohtuullista. Kärjistäen ja yksinkertaistaen: jos pariskunta hankkii vaikkapa kahdeksan lasta, tulevat he nelinkertaistaneeksi seuraavan sukupolven koon. Jos kaikki haluavat toimia näin ja myös toimivat siten, kuten olisi ainakin tasapuolista, karkeasti ottaen nelinkertaistuu ihmisten määrä, mikä voi merkitä muun muassa suuria vaikeuksia ruoan riittävyyden kannalta. Toisaalta joku kantokykyorientoitunut voisi tarkastella asiaa nimenomaan vain tämän kokonaisuuden kautta: jos koko maailman hedelmällisyysluvut onnistuttaisiin saamaan kontrolliin, hedelmällisyyshoidot olisivat ihan ok tapa lastenhankintaan. Kaiken kaikkiaan syntyvyys ja sen säätely muodostavat eettisesti äärimmäisen kimurantin asiasumpun.

Hedelmöityshoitoja tuskin iki päivänä tullaan lopettamaan!! Onneksi ;)
Eikä kaikki lapsettomuus todellakaan periydy.

Jokaisella todellakin on oikeus biologiseen lisääntymiseen!

"Iso osa lapsettomuudesta johtuu valitettavasti siitä, että ne lapset "tehdään" liian myöhään"
Minä(21v).. eli todella pahasti myöhässä...!
Eka hoito parhaillaan meneillään!;D

Onnea ja Voimia Lapsettomille Hoitoihin!
Vain lapsettomuuden kokeneet tietävät mitä tämä oikeasti on!

Jos lähdetään tälle luonnollisuus- linjalle ja verrataan ihmistä muuhun eläinmaailmaan niin nimenomaan se on luonnollista, että kaikki eivät lisäänny ollenkaan yrityksistä huolimatta.
Toisekseen myös iäkkäät isät voivat olla syynä parin lapsettomuuteen ja nuoren miehen sperma on tutkimustenkin mukaan parasta ja Suomessa miesten sperma on vielä kohtuupuhdasta (kemikaalit jne.) verrattuna esim. Keski-Eurooppaan. Eli ikäkkäät naiset eivät ole ainoita syyllisiä lapsettomuuteen, lapsentekokin on yhteistyötä.

Itse aiheesta olen eri mieltä Tontin kanssa, mutta vasta-argumentit kannattaisi pitää asialinjalla eikä keksiä niitä omasta päästään ;)

"Jos minä saisin päättää, hedelmöityshoitoja ei annettaisi kenellekään"

Onneksi SINÄ kirjoittaja et päätä sitä asiaa!

Aika syyllistävää kirjoitusta. Ja erittäin huvittavaa.

Hedelmöityshoidoilla ja orvoilla ei ole mitään tekemistä keskenään. Jos joltakulta hoito-oikeus viedään, ottavatko he orvon? Enpä usko. Miksi en? Siksi, että silloin viedään jotakin pois äideiltä ja isiltä; vanhemmaksi syntyminen.

Erittäin tonttimaista kärjistää asiat överiksi, jopa niin, että perustelut ontuvat, pohja puuttuu. Lisäksi erittäin yllättävää lukea näin rajoittunut mielipidekirjoitus nimenomaan tältä sivustolta; nythän on tietysti tullut selväksi kirjoittajan mielipide, siitä on hyvä saada kiinni tulevaisuudessa jos menee kosiskeluksi.

Tontin ehdottamasta ei ole pitkä matka senkaltaiseen säännöstelyyn, mitä Kiinassa harrastetaan, vain toinen sukupuoli kelpaa (kärjistän tässä nyt yhtälailla, on päästävä samalle tasolle).

Toisaalta olisi mielenkiintoista kuulla, miten Tontti pitää erilaisena, motiiveiltaan siis, hedelmöityshoitoa ja lapsen tekoa luonnollisella tavalla= mikä oikeus minulla on saada hedelmöityshoitoa ja yrittää lasta = mikä oikeus sinulla on saada lapsi?
Mikä ero on siis luonnollisella tavalla ja avitetulla tavalla?
Kieltäisikö Tontti lapsen saamisen kokonaan?
Luopuisiko Tontti omista lapsistaan/lapsestaan (jos niitä on siunaantunut)? MIksi et?
Hyvin luonnollinen vastaus, ja se on vastaus myös siihen miksi hedelmöityshoitoja on älytöntä kieltää.

Voin ehkä jollain tavalla ymmärtää, että ihmiset, jotka eivät saa lapsia haluavat hedelmöityshoitoja.
Sen sijaan en ollenkaan ymmärrä sitä, että ylisuuren väestönkasvun aiheuttama uhka voidaan sivuuttaa.
Joitain ratkaisumalleja olisi kiva kuulla julkisessa sanassa edes joskus, mutta aihe lienee niin pelottava, että se on pakko sivuuttaa ja puhua vaikka verotuksen kohdentamisesta ja muusta vähemmän olennaisesta.

Hyvä herra,

Osuit arkaan paikkaan, kuten kirjoituksellasi halusitkin. Keskustelu aiheesta on varmasti aina paikallaan, mutta hyvin yksioikoisesti sinäkin näkemystäsi tarkastelet.

En edes perustele faktaa, että halu tai toive biologisesta lapsesta on ihmisen yksi perustarve, no vähintäänkin toive. Sitä ei voi verrata adoptioon, joka sinänsä on hyvä vaihtoehto niille, jotka sen lopulta valitsevat.

Pohdit hedelmättömyyshoidoilla rahastusta. Oletkohan tarkistanut paljonko hintaa tulee kansainväliselle, sille käytännössä ainoalle adoptiolle. Kiinasta esim. helposti 15 000 € ja enemmänkin. Kriteereinä tarkastetaan avioliittoluvat ja kodin siisteys. Sekö ei ole rahastamista tai vielä byrokraattisempi ja karsivampi tapa tulla vanhemmaksi kuin hedelmättämyyshoidot?

Et ole varmaankaan fiksuna poikana sivuuttanut keskusteluja, joissa viitataan kasvaviin lukuihin niin lasten ja nuorten hädän kuin narkkari- ja päihdeongelmaisiin vauvojen määrässä. Olisiko oleellisempaa pohtia, millä voidaan ehkäistä niiden lasten syntymistä, jotka eivät ole ehkä toivottuja tai joiden vanhemmat lisääntyvät kuin kanit olosuhteissa, jotka eivät ole ehkä otollinen kasvuympäristö lapselle. Onko oikeus biologiseen lapseen vain silloin, kun se on ”teknisesti” mahdollista, vaikka olosuhteet lapselle saattavat olla huomattavasti heikommat, kuin monella lapsettomalla.

Henkilö, joka kokee lapsettomuuden ja hoitoprosessin on ollut aikaa miettiä, miksi ja kuinka paljon lasta haluaa, kuinka pitkälle on valmis toiveen puolesta uhrautumaan. Siinä prosessissa punnitaan halu tulla äidiksi ja isäksi sekä parisuhteen kestävyys huomattavasti perusteellisemmin kuin monessa normaalissa ”olisipa kiva saada lapsi, hups tulinkin heti raskaaksi” tilanteessa. Väitän, että lapsettomuuden kokenut on monella tapaa valmiimpi vanhemmaksi.

Väestönkasvua mietittäsessä on myös huvittavaa todeta, että hedelmättömyyshoidot karsimalla hoidettaisiin tätä globaalia ongelmaa. Jos Suomessa syntyy vuosittain 2 000 lasta hoitojen tuloksena ja muissa maissa samassa suhteessa, tuskin hoitojen kieltäminen kasvua tyrehdyttäisi. Mutta jos kärpäsenpaskan kokoisilla asioilla halutaan ratkaista täysin muista syistä johtuvat ongelmat, onhan sekin yksi vaihtoehto. Ainakin blogiprovosoinnissa.

Hyi sinua, itselläsi parivuotias tytär ja sinulla otsaa kieltää lapsen saamisen onni muilta. Oletko jo kyllästynyt isyyteen?

Anna oma tyttäresi adoptioon, niin joku lapseton saa kokea vanhemmuuden onnen ja maailma samalla pelastuu!

Linkkasin Isiblogissa Tontin tekstiin ja sielläkin on muutamia kommentteja:

http://vauva.mederra.com/mblog/blog.php?b=6

Polttava aihe myös minun kohdallani. Olemme kolmekymppinen pariskunta ja noin 1,5 vuotta enemmän ja vähemmän vauvayritystä takana laihoin tuloksin. Lapsi ei ole mikään "pakkotavoite" elämässämme, mutta jotenkin se täydentäisi meidät oikeaksi perheeksi. Syy miksi vasta tässä olemme tässä vaiheessa on se, että olemme vasta vajaat pari vuotta olleet yhdessä. Eli lasten saamista ei välttämättä tietoisesti lykätä, sen oikean ihmisen löytäminen ei vaan kysy aikaa eikä ikää! Olemme vielä toiveikkaita luomulapsen suhteen, mutta mielessäni olen myös miettinyt muita vaihtoehtoja. Hedelmöityshoitojen suhteen olen itse aika kriittinen (ainakin tällä hetkellä), ehkä kaikkien parien ei ole tarkoitus saada keskenään lasta. Luonto ei halua yhdistää kaikkia geenejä? Tämä olisi surullista, koska muuten olemme niin hyvä pariskunta. Kumpikin tosin on todennut, että olemme mieluummin juuri toistemme kanssa, vaikka lapsi saattaisi tulla heti jonkun toisen kanssa. Olen tätä omaa hedelmöityshoitokielteisyyttäni miettinyt myös hieman huonolla omallatunnolla, mikäli se on ainoa biologinen vaihtoehtomme enkä sitä halua, miehestäni ei minun kanssani tule ikinä biologista isää eikä hänen äidistään mummoa! Jotenkin sitä vain olettaa, että lapsi tulee, eikä omalla kohdallaan joudu miettimään tätä. Voisin itse harkita pienen lapsen hankkimista adoptiolla, mutta adoptiorumba ja sen kalleus jotenkin ajatuksena ärsyttää. Työskentelen ympäristöalalla ja mielestäni kaikki lapsia hankkivat voisivat suorittaa jonkinlaisen "ympäristökortin" ennen lasten saamista, eivät olisi pilttipurkit, paperit ja vaipat sulassa sovussa samassa roskapussissa... En ole katkera, mutta hieman ärsyynytynyt naapuri :-)

Liippaa likeltä. Meidän lapsemme on saanut alkunsa vasta, kun ovulaatiota vahvennettiin lääkkein. Onko se sitten tarkoittamasi hedelmöityshoito vai ei? Häikäilemättömästä rahastuksesta ei ainakaan voi puhua, kulut jäivät kaikkineen muutamaan sataan euroon.

Sen verran prosessi kuitenkin kesti, että adoptioasiaakin tuli mietittyä. Ja se olisi ollut kummallekin täysin varteenotettava vaihtoehto. MUTTA, me emme olisi alle 5-vuotiasta lasta edes saaneet adoptoitua, koska mieheni on minua runsaasti vanhempi. Sikäli kyllä olen kanssasi samaa mieltä, että adoptioprosesseja tulisi kehittää, koska mm. Suomessa asetetut ikärajat ovat erittäin keinotekoisia ja niillä rajataan meidän kaltaisissa tapauksissa myös minun kaltaiseni kunnollinen, hyvätuloinen 3-kymppinen mahdollinen adoptioäiti. Sitä en voi pitää oikeudenmukaisena, koska naimattomana olisin täysin pätevä hakija pienellekin lapselle.

Mutta vaikka kuinka kehittäisimme järjestelmää täällä, niin tosiasia on, että adoptoitavaksi annetaan yhä vähemmän lapsia. Yhteiskunnan vaurastuessa monet maat pitävät parempana, että lapset kasvavat omassa kulttuuriympäristössään.

Lisäksi laajemmin ajatellen en pysty näkemään nimenomaan näitä hedelmöityshoidoilla saatuja lapsia väestöräjähdyksen syynä. Luomulapsiahan on tekstisi mukaan 97% syntyneistä, ja näistä lapsista monet ovat perheensä jopa 3. tai 4. tai useammas lapsi. Lapsiluvun rajoittaminen toisi siis paljon paremman tuloksen väestöräjähdyksen estämiseen.

Meille adoptio olisi edelleen sopiva vaihtoehto saada sisarus lapsellemme, mutta em. seikoista johtuen tämä humanitäärinen toiveemme ei tule toteutumaan.

Kiitos kuitenkin mielipiteestäsi, toivon että olet itse elänyt myös ideologiasi mukaan.

Hyvä Tontti!
Olen itse täsmälleen samaa mieltä! Hienoa, että joku uskaltaa sanoa sen ääneen. Meitä on monta, jotka olemme ajatelleet juuri noin, mutta tässä maassa (maailmassa) oman lapsen saaminen keinolla millä hyvänsä millaiseen tilanteeseen tahansa on tabu. Sen voi lukea myös useimmista saamistasi palautteista.

Olen samaa mieltä. Sitä paitsi naisparien ei tarvitsisi mitään lapsia hankkia keskenään edes adoptiolla. Eihän niillä ole silloin edes isää, joka on kuitenkin lapsen lähin ihminen.

Kaikille adoptiota, ulkoista hedelmöitystä tai luomulasta hankkiville suosittelen Laura Lindstedtin romaania Sakset.

Kyllä! Itsekin olen kokenut lapsettomuutta, mutta silti olen samoilla linjoilla.
Miksi neli- tai viisikymppisen pitäisi tulla äidiksi? Kun juna on mennyt jo ohi, niin yritetään hedelmöityshoidoilla kääntää kelloa.

Minulle ei olisi tullut mieleenikään mennä lapsettomuushoitoihin, joihin nykyään mennään jo 6-12 kuukauden tuloksettoman yrityksen jälkeen.
Eniten tietysti ärsyttävät kysymykset, koskas teille tulee vauva ja eikös olisi jo aika hankkia apua? Tulee, jos on tullakseen. Ulkopuoliset luovat vain turhia paineita.

Meillä yli kolme vuotta (enemmän ja vähemmän) yritystä takana ja nyt odotamme luomua. Mietimme adoptiotakin, koska meille ei ole tärkeää se, että lapsella on äidin nenä ja isän korvat.

NUORET oppisivat huolehtimaan itsetään paremmin nuoruusvuosinaan kun tietäisivät lapsettomuuden vaaroista. Kokeilut huumeiden kanssa ja syömisongelmat jne. tulisivat korostetusti esiin - lapsettomuuden aiheina. Myös jalkapallonpelaaminen ja pesäpallonpelaaminen voi aiheuttaa pojille isättömyyttä. JEH ajatelkaapa asiaa...

Väestön määrään vaikuttanevat lienee enemmän yhteiskunnan kehittyminen ja taloudellinen kehitys, kuin lapsettomuushoidot. Esimerkiksi Aasian voimakkaasti kehittyvät taloudet tuovat mukanaan luonnollisen väestön vähenemisen - mukanaan omat ongelmansa. Toiseksikaan ennenkuin taloudelliset ja yhteiskunnalliset rakenteet ovat siinä mallissa, on maailmanlaajuiset adoptiot lähinnä ratkaisu väestönallokaatioon.

On totta, että maailmassa on paljon lapsia ilman turvaa tai vanhempia. Suomessakin piilee kasvavat luvut lasten pahoinvoinnille, joihin ei välttämättä apua ole saatavilla. Tällä viikolla olemme kuulleet uutisissa, että huostaanotetuista lapsista valtaosa elää laitoksissa. Näitä lapsia tulisi ehdottomasti auttaa ja adoptio ja sijaisvanhempien tekemä työ on kultaakin arvokkaampi. Mutta kyse on todella työstä.

Olen itse kokenut sekä sijaisvanhemmuuteen liittyviä ongelmia ja käyn paraikaa hedelmättömyyshoidoissa. Adoptoidun lapsen kehitykseen kuuluu omat ongelmansa. Jo lapseen tutustuminen vie oman aikansa, kun biologisen lapsen vanhemmat aloittavat tutustumisen lapseensa jo raskauden aikana. "Pakkoadoptiot" eivät voi johtaa lasten kannalta parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen. Omalta kohdaltani voin todeta, että en usko, että henkiset valmiuteni riittäisivät auttamaan lasta, joka on ensin varhais lapsuudessaan kokenut hylkäämistä, turvattomuutta, mahdollisesti hyväksikäyttöä. Tämän jälkeen hänet on riistetty perheeltään (lapsi kokee sen riistona, olkoonkin muutos parempaan) tai tutusta ympäristöstään ja minkä jälkeen tulisi pienen ihmisenalun sopeutua vallan uuteen kulttuuriin. Adoptiovanhempien soveltuvuusarviointi on todellakin perusteltua.

Myös adoptiolla käydään kauppaa ja osin voi olla kyse törkeästäkin ihmiskaupasta ja vapauden riistosta, kun lasta haluaville vanhemmille adoptiolasta toimitetaan. Tässä maailmassa lienee raha otetaan sieltä mistä se on saatavilla.

On hyvä, että asiasta keskustellaan, mutta en todellakaan voi olla provosoitumatta. Kolumnin kirjoittaja lienee vallan innostuu saamaan perusteita omille mielipiteilleen, kun kerron, että hedelmöityshoidot ovat henkisesti ja fyysisesti niin raskaita, että usealta parilta ne jäävät kesken. Ja osalla näistä pareista voi käydä myös niin, että adoptio ei syystä tai toisesta onnistu. Tämän jälkeen ei jää muuta vaihtoehtoa kuin koota elämän sirpaleet taas yhteen ja yrittää päästä jaloilleen. Osa liitoista ei kestä tätä pettymystä ja vaikka kestäisikin, niin kovan prosessin läpi sen joutuu työstämään. Kuinka kunkin henkiset voimavarat riittävät on yksilöllistä ja merkittävässä osassa on myös saatava tuki ja apu.

Miksi lapsettomuus sitten tuottaa tuskaa. Joku kommentin heittäneistä kylmästi vain totesi, että "pitäisi vain sopeutua ajatukseen". Yhteiskunnan paineet perusperheeseen ovat voimakkaat. Ilmaisen nyt asian varsin karkeasti, mutta jonkinlainen vietti ihmiselläkin on pariutumiseen ja perheen perustamiseen - onhan lapsen tarve henkisellä tasolla valtaosalla kuitenkin varsin suuri. Omaa asemaansa yhteiskunnassa hahmotetaan osittain lastensa kautta. Lapsettomuuteen ei niin vain sopeuduta. Se teettää työtä monta vuotta.

Itse olen pitänyt vihreitä inhimillisyyttä puolustavana puolueena. Tämän kolumnin luettuani tämä käsitys ainakin mureni.

Olenkohan lukenut liikaa vanhoja lastenkirjoja, joissa hyväsydämiset ihmiset ottivat huolehtiaakseen lapsesta, jonka vanhemmista ei siihen ollut? Nythän kaikki vastuu ongelmalapsista kuuluu vain ja ainoastaan sosiaalitoimelle. Hädässä oleva ystävä ohjataan "ammattiauttajalle". Onko sitten niin, että lähipiirin henkiset voimavarat riittävät juuri ja juuri omalle perheelle? Voiko tästä päätellä että hyvinvoinnin lisääntyessä henkiset voimavarat olisivat hupenemaan päin. Ihmisen tarkoitukseksi maan päällä on kanavoitunut oman henkilökohtaisen onnentunteen maksimoinniksi perheen sulkeutuneessa yksikössä.

Vielä jatkoa aiheeseen "mihin katosi hyväsydämisyys?":

Mitä enemmän miettii käsitettä perhe ja sen sisälläänpitämiä oletuksia ja vaatimuksia, olen valmis nauramaan. "Meidän lapsille kuuluu..." ja "meidän lasten pitää saada..." sekä "meidän kuuluu saada lapsia.." "Vain paras on parasta perheellesi", todetaan automainoksessa.

Perhe, kristillisen maaimankuvan peruspilarina paremmin tunnettuna, on osoittautunut ahnehtivaksi ja sisäämlämpiäväksi talousyksiköksi, josta vain osa pelastautuu täysipäisenä. Ydinperheestä voi olla lähtöisin hyvääkin, mutta viimeaikoina uutisoitujen tapahtumien valossa kuitenkin pelkkää räjähdysaltista kipua ja oireilua.

Näine perusteluineni yhdyn täysin Tontin käsitykseen. Minkäänlaisissa tukitoimissa biologisten perheenjäsenten lisäämiseksi ei ole mieltä.

Suomessa ainakin on käytäntö, että sosiaalitoimi päättää lapsen huostaanotosta, jos tilanteen laita sellaista vaatii. Ihmisillä taitaa olla liian suuri kynnys tehdä sosiaalitoimelle ilmoitus lapsen kaltoinkohtelusta. Moni perhe ei haluakaan tulla autetuksi ja pakkohuostaanotto riitauttaa lapsen huoltajuuden. Siksi Suomessa (tai länsimaissa ylipäätään) adoptioon päätyy varsin vähän lapsia. Sijaisvanhemmuudessa on aina lapsen biologinen perhe keskellä lapsen ja sijaisperheen arkea.

On hyvin ristiriitaista, että toisaalta on pulaa sijaisperheistä, mutta taas toisaalta jonossa on paljon perheitä, jotka odottavat saavansa sijaislapsen. Ja vielä enemmän on jonossa adoptiolasta odottavia.

Hyväsydämisyys auttaa toki lasta, mutta lähtöoletuksena pelkkä hyväsydämisyys ei riitä. Täytyy pysytä ottamaan vastaan ja tunnistamaan lapsen aiemmin kokema vääryden aiheuttamat traumat ja etsimään siihen ammattiapua. Sijaislapsen kohdalla yhteiskunta tarjoaa automaattisesti tätä apua. Sen sijaan ymmärtääkseni adoptiolapsen kohdalla tukena on lähinnä vertaistuki. Tämän asian kohdalla voin olla varsin väärässä.

En heti keksi suurempaa vääryyttä lasta kohtaan, kuin adoptio tai sijaisperhe nostaa kädet pystyyn ja totetaa voimattomuutensa auttaa lasta. Voimattomuuteen on voinut johtaa vilpitön halu auttaa, mutta taidot ja keinot kohdata haasteellisia ongelmia voivat olla riittämättömät. Sijaislapselle ehkä joudutaan etsimään uusi koti tai laitoskoti. Adoptiolapsen kanssa on taas vain pärjättävä. Korostaisin edelleen, että Suomesta löytyy paljon perheitä, jotka todella tekevät kaikkensa lasten auttamiseksi. Ei hyväsydämisyys ole mihinkään kadonnut.

Olette varmaan lukeneet myös, että tukiperheistä ja tukihenkilöistä on huutava pula. Jos suinkin kokee, että pystyisi tällaisena toimimaan, niin voimavarat tulisivat varmasti tarpeeseen.

Käsittääkseni sijaisvanhemmuudelle tai tukihenkilönä toimimiselle on adoption tavoin tietyt rajoitukset. Esteenä voi olla pitkäaikaistyöttömyys tai yksinhuoltajuus. Autottomuuskin.

Korjatkaa, jos olen väärässä.

Minusta Jarkko Tontti provosoi asiassa sillä tyylillä, joka satuttaa monia. Itse olen vammainen mies, ja toivon olevani jonakin päivänä isä. Sopivan kumppanin löytyminen ei ole niin selvä asia minulle, koska vammani tuntuu olevan monille este.

Jonkin aikaa sitten mediassa esiintyi pariskunta, jolta evättiin adoptio miehen vammaisuuden vuoksi. Olen itse ajatellut adoptoivani yksin, mutta saattaa olla, että se kariutuisi vammastani ja myös sukupuolestani johtuen.

Toivon jatkossa harkintaa sille, millä tavalla asiasta kirjoittaa. Empatia ei ole koskaan paha asia.

Mitenkäs tuon oikein ajattelisi? Lapsettomuus siis periytyy? Siis jos et saa lasta, ei lapsesikaan niitä saa? Hmm... Tulee mieleen se juttu jossa mies kehui olevansa poikamies jo kolmannessa polvessa.

Joka tapauksessa, olen samaa mieltä blogin kirjoittajan kanssa. Hukkaan heitettyä resurssia koko tuohu. Itse en ole koskan ajatellut vanhemmuutta biologiselta kannalta ja olisin vastaavassa tilanteessa ollut valmis adoptioon. Tai kuten monesti on ollut lähellä, ottamaan kattoni alle toisten lapsia naisystävän kautta.

Hyvähän se on sanoa, että osta lapsi kiinasta, älä hanki sitä itse, jos et kerran luonnollista kautta pysty siihen. Jarkko Tontti onkin varmaan itse nainen, tuntenut suunnattoman ihanan vauvakuumeen, alkanut suunnittelemaan tulevaisuuttaan ja elämäänsä sen pohjalta, että toivon mukaan jonain päivänä saa lapsia ja sitä kautta sitten muotoutuu työelämä ja koti, perhe-elämä.. ELÄMÄ, vanheneminen, vanhuus ja kuolema, omat lapset saattamassa. Sitten haave on uhattuna ja suunnitelmat menevät uusiksi. Oma keho laittaa vastaan asiassa, joka on perin vaikea ja raskas, syli ammottaa tyhjyyttään ja kaikkialla muut naiset kulkevat vatsa pyöreänä tai lastenvaunujen kanssa. Oma keho huutaa raskautta, sitä raskautta mitä ei ole olemassakaan. Menee vuosia samalla tavalla, toive haudataan johonkin maan multiin odottamaan, eletään sitten näin, kun lapsi ei halua perheeseemme tulla. Sitten tulee kaikkitietävä Jarkko Tontti ja kertoo että sinulla ei ole oikeutta koko lapseen, kun et sitä pystynyt kerran saamaankaan, ilman hoitoja, ja hoitoihin sinulla ei ole vielä varaa. Adoptoituna, ilman raskautta ja ilman aikaa, jolloin lapsesi olisi vastasyntyneenä ja lapsenkinaisena rinnoillasi, oma lihasi ja veresi, jälkeläisesi.

Olisit sanonut tuon jo neljä vuotta sitten, olisin tiennyt, että minulla ei ole oikeutta surra lapsettomuuteni tähden, olisin tiennyt leikkauttaa tarpeettoman kohtuni pois jo ajat sitten ja säästynyt kaikilta niiltä lukemattomilta päiviltä helvetillisten kuukautiskipujen kourissa. Olisin tiennyt suunnitella toisen ihmisen lapsen hankkimista toiselta puolen maailmaa tyhjän sylini täytteeksi, vaikka sieluni olisi irrallaan siitä lapsesta, yritinpä sitten kuinka hyvänsä olla hänen äitinsä. Olisin tiennyt, että sylini pysyy tyhjänä ja maailmastani tulee jotain muuta. Minullahan ei oikeutta omaan lapseeni ole.

Eirräin pitkälti samaa mieltä alkuperäisen kirjoituksen kanssa.

Itse olen nainen, ja kärsin PCO-syndroomasta, käytännössä tämä tarkoittaa monien syndroomasta kärsivien kohdalla sitä että raskautuminen on vaikeampaa ja keskenmenojen riski on suurentunut. Usein tarvitaan lääkkeitä tai hedelmöityshoitoja että PCO:sta kärsivä tulisi raskaaksi.

Itse olen asiaan suhtautunut niin, että jos en tule luonnollista kautta raskaaksi eli yhdynnässä oman mieheni kanssa, en myöskään halua lasta hedelmöityshoitojen kautta. Kuten luonnossakin, on ihmisissäkin niitä joita ei ole tarkoitettu lisääntymään. Mikäli en luonnollisesti tulisi raskaaksi, en lähtisi taistelemaan biologiaani vastaan. Tällöin tulisi adoptio kyseeseen. Se ei tunnu huonolta ratkaisulta.

Kuinka monen lapsen lähin ihminen on oma isä?

Ei ollut minun ainakaan, eikä ole monen muunkaan kun nykyään puolet aviopareista eroaa ja isät jatkavat elämäänsä uusien vaimojen ja uusien lapsien kanssa.

Se on ihan sama kumpi sukuelin siellä housuissa on, jos lapsella on rakastavia ihmisiä lähellä, olivatpa ne sitten biologiset vanhemmat, ottovanhemmat, lesbo/homovanhemmat, sukulaiset, jne..

Moni isä näyttää pojilleen huonoa miehenmallia, joten siitä on turha edes ruveta nurisemaan. Mikä se kaljaa kittaava ja jurottaen televisiota katsova ja vieraissa naisissa juokseva miehenmalli muka on?

Hedelmöityshoidot lisäävät perinnöllistä lapsettomuutta. Siitä ovat tutkijat varsin yksimielisiä.

Samoin huononäköiset ihmiset lisääntyessään lisäävät perinnöllistä huononäköisyyttä.

Ja syövälle altistavia geenejä kantavat lisäävät
perinnöllistä syöpää.

Ja rumien lapsista tulee rumia.

Tyhmien lapsista tyhmiä.

Eli kannattaa sitä lisääntymistä miettiä pari kertaa.

Lukijat tuntuvat ottavan Tontin kirjoituksen varsin kärkkäästi, mikä osaltaan varmasti oli tarkoituskin.

Tontin kirjoituksessa puhutaan kuitenkin käytännössä äärimmäisen mittavasta ongelmasta, jonka ihmiset sivuuttavat oman itsekkyytensä edessä. Maapallo on ylikansoitettu ja tämä kehitys vaan pahenee jatkuvasti.

Tässä vastanneissa hedelmöityshoitoihin turvautuneet selvästi kokivat tulleensa loukatuiksi, mutta se johtuu vain siitä, että Tontti ottaa kantaa VAIN hedelmöityshoitojen näkökulmasta, erittäin osuvasti tosin. Jos meitä on täällä jo nyt liikaa, niin kuin on, niin onko välttämätöntä tehdä lisää ihmisiä "keinotekoisesti" hedelmöityshoitojen avulla, jos vaihtoehtona on myös adoptio? Mutta aivan totta, tämä sama kysymys voidaan esittää kelle tahansa lapsista haaveilevalle pariskunnalle. Koska yhtälailla, jokainen raskauskin on "yksi adoptio vähemmän".

Totta on myös se, että adoptiolla ei maailmaa pelasteta, mutta se on yksi pieni apu muiden joukossa. Rakastavan suhteen voi luoda myös adoptiolapseen, vaikka se ei samoista geeneistä tulekaan.

Se, että joku vertasi ihmistä eläimeen, ja puhui "luonnollisesta lisääntymisestä" elämän tarkoituksena on kaukaa haettua. Ihmiskunta ja yhteiskunta on kehittynyt jo niin kauas siitä, että ihmistä voitaisiin verrata muihin "eläimiin", ja se on yksinomaan ihmisten oma syy. Maailma saattaisi jopa voida paljon paremmin jos ihminen olisikin "vain eläin".

Heh, kyllä minäkin oikein MIELUUSTI adoptoisin. Minustakin on kurjaa, että maailmalla on lapsia ilman vanhempia samaan aikaan kun vanhemmiksi haluavia aikuisia olisi yltä kyllin. Vaan eipä onnistu! Adoptio-oikeus on rajattu niin pienelle porukalle, että suuri osa vanhemmiksi aikovia jää valinnassa pois. JÄRJETÖNTÄ se toki on, mutta niin vain on.

En näe oikeudenmukaisena koko hedelmöityshoidon kieltämistä, mutta se varmaan on ihan hyvä kysymys, että kuuluuko valtion maksaa hedelmöityshoitoja. Ei kai raskaaksi tuleminen keinolla millä hyvänsä mikään ihmisen perusoikeus ole.

Ne, jotka haluavat hedelmöityshoitoja, maksavat palvelun hinnan.

Ei ketään pidä adoptioon pakottaa, mutta ymmärtääkseni siihen liittyy vielä valtavasti byrokratiaa, jota pitäisi alkaa purkamaan, että mahdollisuus adoptoimiseen helpottuisi.

Hyvä Jarkko Tontti, ymmärrän kyllä näkemyksesi. Itsekin joudun sietämään työkaveriani, joka ei voi ymmärtää hedelmöityshoitoja. Jos haluaisin hoitaa lapsia, hankkisin lähihoitajan koulutuksen ja menisin päiväkotiin töihin. Oma lapsemme syntyy omista, erinomaisista geeneistämme vaimoni kanssa. Ulkonäkösi puolesta olet homo, mitäpä tekisitkään lapsilla?!

Onkohan Jarkolta taas kerran mennyt asiat sekaisin?
Hedelmöityshoito ei ole sama asia kuin keinohedelmöitys.