





Kaivosyhtiö Talvivaara on erottanut malmista uraania jo pitkään, ilman lupaa. Tuoreessa kirjassa Talvivaaraa syytetään harhaanjohtamisesta.
Presidentinvaalit olivat monille äänestäjille ja aktiiveille ensimmäinen kosketus vihreisiin. Seuraava haaste on pitää henki päällä ja politiikka vihreänä.
Jäätikköjen sulaminen nostaa meriveden pintaa noin 0,4 millimetrillä vuodessa, arvioidaan Coloradon yliopistolla tehdyssä tutkimuksessa.
MTT:n teettämän tutkimuksen mukaan vain yksi prosentti suomalaisista luottaa eläinsuojelujärjestöjen viestintään sikojen tuotantoon liittyen.
76 kansanedustajan allekirjoittama aloite sukupuolineutraalista avioliittolaista jätettiin keskiviikkona eduskunnan kansliaan. ”Monet edustajat eivät halunneet allekirjoituksellaan profiloitua asiassa, mutta kertoivat kannattavansa lakia”, sanoo Lasse Männistö.

