Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Mouka filmi oy

Vastakkain. Kohtaus Kiehumispiste-elokuvasta.Mouka filmi oy

Vastakkain. Kohtaus Kiehumispiste-elokuvasta.

Dokumentaristi Elina Hirvonen: On ihmisiä, joille puhuvat vain maahanmuuttokriitikot

27.1.2017 13.53
Riikka Suominen

Kansallismieliset mielenosoitukset keräävät paljon väkeä, koska niiden osallistujille eivät puhu muut kuin maahanmuuttoa vastustavat poliitikot. Näin sanoo vuoden Suomi ensin -mielenosoituksia kiertänyt dokumentaristi Elina Hirvonen

"Monella paikkakunnalla tuli mieleen, että milloin näille ihmisille on puhunut joku muu kuin mielenosoituksen järjestäjät", hän sanoo.

Yleistunnelma maahanmuuttovastaisissa mielenosoituksissa oli hyvin vihainen. 

Elokuvaa tehdessään Hirvonen pohti, ymmärtävätkö päättäjät Suomen nykyistä ilmapiiriä. Hänestä poliitikkojen pitäisi jalkautua lähiöihin ja kuunnella ihmisten ajatuksia. 

"Fyysinen ihmisten välinen läheisyys auttaa purkamaan ennakkoluuloja", Hirvonen sanoo ja muistuttaa, että esimerkiksi vastaanottokeskuspaikkakunnilla tehty sovittelu on onnistunut.


Hirvonen kaipaa perinteisiltä puolueilta
rohkaisevia visioita.

"Kärjistetysti voi sanoa, että oikeisto tarjoaa pakkoretoriikkaa talouden pelastamisesta ja vasemmisto syyttelee pahaa oikeistoa", Hirvonen harmittelee.  

"Ihmisille tulisi tarjota muitakin voimaantumisen ja vaikuttamisen paikkoja kuin [maahanmuuttovastaiset] mielenosoitukset." 

Maahanmuuttoa vastustetaan tällä hetkellä Yhdysvalloissa ja monissa Euroopan maissa, joilla on varsin vähän yhteistä.

"Työpaikat vieneen globalisaation ainoa näkyvä kiteymä pienellä paikkakunnalla voi olla vastaanottokeskus", Hirvonen sanoo.

"Brexit, Trump ja jytky ovat yllättäneet siksi, että on suljettu silmät siihen johtaneelta kehitykseltä. Asiat eivät muutu sillä, että vihaiset ihmiset suljetaan pois keskusteluista", Hirvonen sanoo ja muistuttaa, että valemedia MV-lehden pyörittäjälle Ilja Janitskinille kerätään parhaillaan kannattajakortteja presidentinvaaleihin.

"Kannattaako rasistin kanssa väitellä?" Kuuntele koko podcast Puhekupla täältä.

Hirvosen elokuva Kiehumispiste sai ensi-iltansa tällä viikolla. Elokuvan kotisivu on täällä.

Maahanmuutto  Rasismi 



Haluatko lukea lisää Lankaa? Tilaa paperilehti täältä.


Vihreä Lanka 5/2017

Lue

Vihreä Lanka

5/17


Sisällysluettelo
Anna palautetta


Twitter

Graafisia maailmanselityksiä -teksti
Tuotantoeläimen lyhyt elämä (Sammeli Heikkinen & Iiro Törmä)

Kuva: Pekka Sauri