Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Aleksi Kallioja

Biojätettä
Hukkaa? Ruokahävikistä 18 prosenttia, eli hiukan alle viidennes, syntyy kaupoissa. Kaupoista menee roskiin erityisesti vihanneksia.Aleksi Kallioja

Hukkaa? Ruokahävikistä 18 prosenttia, eli hiukan alle viidennes, syntyy kaupoissa. Kaupoista menee roskiin erityisesti vihanneksia.

Suomeen perusteilla hävikkiruokaa myyvä kauppa

23.5.2017 10.51

Riikka Suominen

Kirkon Ulkomaanapu kerää joukkorahoitusta perustaakseen pääkaupunkiseudulle hävikkiruokaa myyvän kaupan. 

WeFood -niminen kauppa torjuu ruokahävikkiä myymällä muutoin jätteeksi päätyvää ruokaa. Tuotoilla tuetaan Kirkon Ulkomaanavun toimintaa kehitysmaissa ja katastrofitilanteissa.

Suunniteltu hävikkiruokakauppa myisi 50–70 prosenttia normaalihintoja edullisemmin ruokaa, joka muutoin päätyisi kaatopaikalle. Kauppaa pyörittävät vapaaehtoiset.


Myytävä hävikkiruoka
tulisi tukkuliikkeistä tuottajilta ja isoilta kauppaliikkeiltä. "Tanskassa on nähty, että ruokahävikkiä syntyy niin paljon, että kaupat ovat valmiita lahjoittamaan", hankkeen projektipäällikkö Else Hukkanen sanoo. Lahjoittajien kanssa neuvotellaan kesän aikana, kun joukkorahoitus on kasassa.

Hukkanen muistuttaa, että Suomella on tavoitteena vähentää ruokahävikkiä ja WeFood olisi yksi ratkaisu vähentämiseen.

Suomi on sitoutunut EU-tavoitteeseen ruokahävikin puolittamisesta vuoteen 2030 mennessä. Tällä hetkellä Suomessa päätyy vuosittain roskiin jopa 460 miljoonaa kiloa ruokaa.

WeFood tulee Suomeen Tanskasta, jossa toimii kaksi Ulkomaanavun sisarjärjestön DanChurchAidin hävikkiruokaa myyvää kauppaa. Myös Ruotsissa on sekä kivijalkakauppoja että nettikauppa, jotka myyvät hävikkiruokaa.

”Tanskassa WeFood on ollut suuri hitti ja kaupoissa käy 50 000 asiakasta vuodessa. Toivomme, että myös suomalaiset innostuvat ehkäisemään ruokahävikkiä WeFoodin avulla, ja että yritykset lähtevät mukaan yhteistyöhön lahjoittamalla hävikkiruokaa”, sanoo Else Hukkanen.

Kaupan rahoitusta varten Kirkon Ulkomaanapu käynnistää tulevana viikonloppuna Maailma kylässä -festivaaleilla ”osakeannin”. Sen tavoitteena on kerätä 150 000 euroa.

Kaupan on tarkoitus aueta vielä tänä vuonna.




Viite