Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Aleksi Kallioja

Mielenosoittaja. Emma Karin yöstä suuri osa kului Helsinki-Vantaan lentokentällä.Aleksi Kallioja

Mielenosoittaja. Emma Karin yöstä suuri osa kului Helsinki-Vantaan lentokentällä.

Emma Kari: Turvapaikanhakijoiden palautukset "täyttä Kafkaa"

4.4.2017 17.09

Jenni Leukumaavaara

Vihreiden kansanedustaja Emma Kari oli maanantaiyön Helsinki-Vantaan lentoasemalla vastustamassa afganistanilaisten palautuksia kotimaahansa. Tiistaina Kari oli väsynyt ja apea.

"Tämä on ihan hirveää. En ole juurikaan nukkunut viime yönä", Kari sanoi.

Turvapaikanhakijoiden pakkopalautuksia vastustavaan mielenosoitukseen tiistaina saapuneet Kari ja vihreiden kansainvälisten asioiden päällikkö Pauliina Saares olivat yrittäneet aamuyöhön asti saada kontaktia afgaaniperheeseen, joka palautettiin Afganistanin pääkaupunkiin Kabuliin.

"Juoksimme viisi tuntia ympäri lentokenttää. Yritimme saada yhdelle perheelle mahdollisuuden tavata heidän asiamiehensä, mutta meitä pompoteltiin poliisin, tullin, rajavartioston ja Finavian välillä", Saares sanoi. 

Kari ja Saares saivat tiedon lennon lähtemisestä vasta kaksikymmentä minuuttia sen jälkeen, kun kone oli noussut Helsinki-Vantaalta.

"Viranomaisten toiminta lentokentällä oli ihan täyttä Kafkaa", Kari sanoi.


Pakkopalautuksista liikkui
sosiaalisessa mediassa monenlaista tietoa. Poliisi lähetti maanantaina tiedotteen, jossa se korosti toimivansa saamiensa ohjeiden mukaan. Tiedotteen mukaan kukaan palautetuista ei halunnut nähdä avustajiaan tai asiamiehiään.

Saares ja Kari ihmettelevät tätä, sillä he todistivat WhatsAppin välityksellä käytyä yhteydenpitoa pakkokäännytetyn perheen 19-vuotiaaseen tyttöön.

Myös vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja Krista Mikkonen osallistui mielenosoitukseen. Mikkonen kuvaili Suomen käännytyspolitiikkaa käsittämättömäksi.

"Olemme kysyneet asiasta hallitukselta ja sisäministeri Risikolta, mutta sisäministeriö ohittaa kysymykset ja kritiikin", Mikkonen sanoi.

Vihreät pyrkii yhä vaikuttamaan sisäministeriöön ja Maahanmuuttovirastoon, jotta turvapaikanhakijoiden turvallisuus saadaan taattua.

Poistettu 6. kappaleesta Karin sitaatista osa, joka oli todellisuudessa toisen henkilön haastattelutilanteessa sanoma.

turvapaikanhakijat politiikka 


Lisää aiheesta:



Viite