Vihreän Langan logoVihreän Langan logo
Mari Nieminen

Hallitus leikkasi yliopistojen rahoitusta viime vuonna, minkä seurauksena muun muassa Helsingin yliopisto joutui irtisanomaan henkilöstöään. 

EU ei suostu paikkaamaan hallituksen säästöjä

13.2.2017 15.30
Riikka Suominen

Suomen hallituksen temppu hakea Euroopan komissiolta rahaa yliopistosäästöjen vuoksi irtisanotuille ei onnistu.

Hallitus lähetti Euroopan globalisaatiorahastolle (EGR) heinäkuussa hakemuksen tuesta, jolla olisi rahoitettu Helsingin yliopistosta ja Aalto-yliopistosta irtisanottujen työllistymispalveluita.

Hallitus vetosi hakemuksessaan siihen, että irtisanomisten syy oli talouskriisi. Komission mukaan yhteys talouskriisiin jää liian kaukaiseksi.

Euroopan globalisaatiorahaston tukea ei ole koskaan aiemminkaan myönnetty julkisen sektorin irtisanomisiin.

Nyt yliopistolaisten uudelleentyöllistymistä edistetään kansallisella rahoituksella. Näin lupaa työministeri Jari Lindström kielteistä tukipäätöstä kommentoivassa ministeriön tiedotteessa.

Suomi hakee tänä keväänä globalisaatiorahastosta tukea myös Microsoftista, Anttilasta ja Stockmannilta irtisanottujen tukemiseksi.

yliopiston säästöt  euroopan unioni  työllisyys 



Haluatko lukea lisää Lankaa? Tilaa paperilehti täältä.