Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Free images

GMO-kasveihin voi liittyä riskejä muun muassa hyönteisille, pelkäävät vihreät.Free images

GMO-kasveihin voi liittyä riskejä muun muassa hyönteisille, pelkäävät vihreät.

GMO ei vielä päässyt vihreiden pannasta

22.5.2016 14.39

Riikka Suominen

Vihreät eivät lämpene aloitteelle lieventää periaatepäätöstä ruuan geenimuuntelusta. Puolueen tieteen ja teknologian yhdistys oli esittänyt muutosta puoluekokoukselle. Yhdistys vetosi siihen, että lukuisat tieteelliset tutkimukset  osoittavat, ettei GMO-ruoalla ole terveyshaittoja.

"GMO-jalostukseen liittyy tällä hetkellä ennen muuta patenttien kautta ongelmallisia kaupallisia piirteitä. Teolliseen ruokatuotantoon liittyy aina riski biodiversiteetin heikkenemisestä ja siihen liittyvä ruokaturvariski. Nämä ongelmat koskevat kuitenkin myös perinteistä kasvi- ja
eläinjalostusta siinä missä geenimanipulaatiotakin. GMO-teknologia voi pahimmillaan nopeuttaa tätä huonoa kehitystä, mutta parhaimmillaan tarjota siihen myös ratkaisuja", aloitteessa luki.
 
Vihreiden puoluekokous päätti sunnuntaina pysyä nykyisessä kannassaan, jonka mukaan geenimuunteluun perustuvaa tuotantoa ei tule Suomessa toistaiseksi sallia. Puoluehallitusta kehotettiin valmistelemaan GMO:sta selvitys.

Puoluekokous hyväksyi muun muassa aloitteet sokeriveron käyttöönotosta ja maksuttomasta ehkäisystä kaikille alle 25-vuotiaille.

gmo  maatalous 


Lisää aiheesta:



Viite