Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Hakkarainen yritti jo 2013 muuttaa lakia, jonka nyt kieltää tuntevansa

4.1.2017 12.57
Sammeli Heikkinen

Perussuomalaisten kansanedustaja Teuvo Hakkarainen on tänään keskiviikkona oikeudessa syytettynä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.

Oikeusprosessiin johti Hakkaraisen Nizzan terrori-iskun jälkeen kirjoittama Facebook-teksti, jossa kansanedustaja vaati muslimien poistamista Suomesta ja väitti, että kaikki terroristit ovat muslimeja.

Helsingin Sanomien mukaan Hakkaraisen puolustus vetoaa tunnekuohuun ja siihen, ettei Hakkarainen tiennyt, että laki kieltää kiihottamisen kansanryhmää vastaan. Puolustuksen mukaan Hakkarainen ei olisi kirjoittanut tekstiä, jos olisi laista tiennyt.

Kuitenkin Hakkarainen on vuonna 2013 allekirjoittanut eduskunnassa toisen perussuomalaisen, Jussi Halla-ahon aloitteen, jolla yritettiin höllentää juuri rikoslain kiihotuspykälää. Halla-ahon ja Hakkaraisen lisäksi aloitteen allekirjoitti yhdeksän muuta perussuomalaista kansanedustajaa.

Lakialoitteen allekirjoittamisesta kertoi ensimmäisenä Isän pikajuna -blogi.

Perussuomalaisten lakialoite lähetettiin lakivaliokuntaan lokakuussa 2013. Aloite jumiutui valiokuntaan eduskuntakauden loppuun saakka, jolloin aloite raukesi.

"Kiellettyjä sanoja" on käsitelty myös perussuomalaisten eduskuntaryhmässä jo Hakkaraisen eduskuntauran alussa vuonna 2011. Yle kirjoitti tuolloin, että kansanedustajille jaettiin oikeusopilliset ohjeet siitä, millaiset puheet ovat laissa rangaistavia ja millaiset eivät.

Lisäys kello 14.22: Keski-Suomen käräjäoikeus tuomitsi Hakkaraisen 20 päiväsakkoon kansanryhmää vastaan kiihottamisesta.

Lisätty kello 16.23 tieto siitä, että Hakkaraisen lakimuutosasian julkaisi ennen Vihreää Lankaa Isän pikajuna -blogi.



Haluatko lukea lisää Lankaa? Tilaa paperilehti täältä.