Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Helsingin valtuustossa pitkä ilta: pöydällä yleiskaava ja Vartiosaari

26.10.2016 16.49

Sammeli Heikkinen

Helsingin paljon porua herättänyt yleiskaava on edennyt tosipaikkaan. Kaupunginvaltuusto saa kaavan käsittelyynsä tänään keskiviikkona.

Odotettavissa on pitkä keskustelu ja kokous, sillä yleiskaavapäätös on kaupungin tulevaisuudelle merkittävä ja näkemykset siitä eroavat, myös puolueiden sisällä.

Yleiskaavan lisäksi käsittelyssä on Vartiosaaren osayleiskaava, josta siitäkin luultavasti käydään kohtuullisen pitkä keskustelu.

Voi siis hyvin olla, että kello 18 alkava kokous venyy seuraavan vuorokauden puolelle.

Vihreät kannattaa yleiskaavan hyväksymistä. Puolueelle viheralueille merkitty rakentaminen on vaikea paikka, mutta moottoriteiden muuttaminen bulevardeiksi ja julkisen liikenteen suosiminen painaa vaakakupissa enemmän.

Vihreiden näkemys myös on, että päätettäessä yleiskaavan toteuttamisjärjestyksestä hankalimmat alueet voidaan jättää viimeiseksi. Lisäksi viheralueita voidaan asemakaavavaiheessa jättää rakentamatta.


Vasemmistoliitto haluaisi muuttaa kaavaa Keskuspuiston osalta. Tästä vihreät eivät ole olleet innostuneita, sillä on epäselvää, miten paljon kaavaa voi muuttaa ennen kuin se pitää palauttaa takaisin valmisteluun. Palauttaminen taas voisi johtaa koko kaavan auki repimiseen.

Vasemmistoliiton ryhmyri Veronika Honkasalo sanoi aiemmin Vihreälle Langalle, ettei puolue toivo kaavan palauttamista valmisteluun.

Suomen luonnonsuojeluliitto toivoo, että Helsingin valtuusto päättää keskiviikkona palauttaa yleiskaavan valmisteluun. Liiton mielestä kaava hävittää merkittävästi kaupungin arvometsiä ja viheralueita.

Myös vihreiden ryhmä voi hajota kaavasta päätettäessä, sillä ainakin Leo Stranius on pohtinut julkisesti, asettuuko hän kannattamaan kaavan palauttamista valmisteluun.


Valtuuston pitäisi päättää myös Vartiosaaren osayleiskaavasta. Päätettävänä on, rakennetaanko nyt lähinnä metsänä ja viheralueena oleva saari.

Vihreät ovat enimmäkseen vastustaneet saaren rakentamista, mutta puolueen kaupunginvaltuutettu Osmo Soinivaara kannatti kaupunkisuunnittelulautakunnassa Vartiosaaren asuinkäyttöön ottoa. Soininvaaran mukaan hän sai näin varmistettua, että Vartiosaareen tulee raitiotieyhteys.

Kaupunginvaltuuston kokousta voi seurata suorana lähetyksenä Helsinki-kanavalla.




Viite