Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Mari Nieminen

luvut julki. Poliisin tietoon tuli uudenvuoden jälkeen yhdeksän epäiltyä seksuaalista ahdistelua ja yksi epäilty lapsen seksuaalinen ahdistelu Helsingin Senaatintorilla.Mari Nieminen

luvut julki. Poliisin tietoon tuli uudenvuoden jälkeen yhdeksän epäiltyä seksuaalista ahdistelua ja yksi epäilty lapsen seksuaalinen ahdistelu Helsingin Senaatintorilla.

Kolme miestä tunnistettu epäiltyinä uudenvuoden rikoksista – kaksi turvapaikanhakijaa

26.2.2016 16.33

Annakaisa Suni

Kolme uudenvuoden seksuaalirikoksista epäiltyä miestä on tunnistettu ja heidän henkilöllisyytensä on poliisin tiedossa.

Tunnistetuista kolmesta epäillystä kaksi on turvapaikanhakijoita, kertoo Helsingin poliisilaitoksen poliisipäällikkö Lasse Aapio Vihreälle Langalle. Kolmas epäilty on Aapion mukaan ulkomaalaistaustainen.

Poliisi lähetti torstaina tiedotteen, jonka mukaan sillä on ollut tutkittavana 19 seksuaalirikosta uudenvuodenyöltä. Tutkittavana oli raiskaus, kaksi raiskauksen yritystä ja 16 seksuaalista ahdistelua.

Poliisi on ollut yhteydessä 16 uhriin. Kolmessa tapauksessa edes uhrin henkilöllisyys ei ole tiedossa, vaan tieto rikoksesta on tullut kolmannelta osapuolelta.

Kuusi asianomistajaa on ilmoittanut, että he eivät halua viedä juttua eteenpäin.

Epäillyistä rikoksista 10 tapahtui Senaatintorilla. Epäilty raiskaus on tapahtunut yksityisasunnossa ja muut epäillyt rikokset muun muassa Pitäjänmäessä ja Pasilassa.

Yle kertoi aiemmin, että yhtä lukuunottamatta kaikkien tapausten tutkinta on käytännössä keskeytetty, koska uhrilla ei ole vaatimuksia tai tekijää ei ole tunnistettu.


Poliisin tiedotuksen
perusteella on ollut vaikea muodostaa kuvaa uudenvuoden tapahtumista. Viikko uudenvuoden jälkeen poliisi tiedotti, että Helsingissä suunniteltiin Kölnin tapaista joukkoahdistelua. Silloin poliisi viittasi asematunneliin kokoontuneisiin noin tuhanteen turvapaikanhakijaan. Asematunnelissa ei kuitenkaan kirjattu yhtään ahdistelua. Tammikuun lopussa poliisi julkaisi selvityksen, jossa epäiltyjen kerrotaan olevan turvapaikanhakijoita.

Nyt poliisi puhuu ulkomaalaistaustaisista tekijöistä. Poliisipäällikkö Lasse Aapion mukaan tieto ulkomaalaistaustasta perustuu asianomistajien kuvaukseen.

Tietääkö poliisi, mitä Helsingissä tapahtui uudenvuodenyönä?

"Tietää. Siellä oli kokoontumisia ja paljon ihmisiä oli läsnä. Asematunnelissa ja muualla pidettiin poliisivoimin tilanne hallinnassa. Siellä ei tapahtunut mitään suurempaa, vaan oli rauhallista. Myöhemmin tuli tietoa, että väentungoksessa on tapahtunut toimintaa. Asianomistajia on olemassa, mutta he eivät vaadi rangaistusta, tai tekijöitä ei pystytä tunnistamaan", Aapio sanoo.

Uudenvuoden jälkeen poliisi kertoi, että Helsingissä valmisteltiin joukkoahdistelua. Onko siitä saatu näyttöä?

"On käyttäytymismalli, jota toteutettiin uutenavuotena. On vaikea sanoa, kuinka paljon tekoja on suunniteltu. On tietty käyttäytymismalli, ja porukassa tyhmyys tiivistyy."

Olivatko teot siis suunniteltuja?

"Sitä on vaikea tietää, kun tekijöistä suurin osa on tuntemattomia."

Saksan Kölnissä yli tuhat naista joutui uudenvuodenyönä joukkoahdistelujen tai muiden rikosten kohteeksi rautatieaseman läheisyydessä. Maan viranomaisten selvitysten mukaan ei ole mitään todisteita siitä, että ahdistelua olisi suunniteltu etukäteen.

ahdistelu  joukkoahdistelu 




Viite