Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Aleksi Kallioja

Maria Ohisalo ilmoittautui ensimmäisenä vihreiden puheenjohtajakisaan. Hän järjesti myös kisan suurimman yllätyksen.Aleksi Kallioja

Maria Ohisalo ilmoittautui ensimmäisenä vihreiden puheenjohtajakisaan. Hän järjesti myös kisan suurimman yllätyksen.

Puheenjohtajavaalin suurimman yllätyksen tarjosi Maria Ohisalo

18.6.2017 9.28
Riikka Suominen

Yksi yllätys vihreiden puheenjohtajavaalissa lauantaina nähtiin. Siis ääntenlaskufarssin lisäksi.

Suurelle yleisölle melko tuntematon Maria Ohisalo oli vähällä kiriä vaalin kolmannella kierroksella Emma Karin ohi.  

Jäsenäänestykseen osallistuneista lähes joka viides piti Ohisaloa parhaana puheenjohtajana. Se on vahva kannanotto, varsinkin kun mediassa näkyvyyttä saivat lähinnä ennakkosuosikit Touko Aalto ja Emma Kari. 

Ohisalo on helsinkiläinen 32-vuotias köyhyystutkija. Hän väitteli torstaina leipäjonoissa käyvien ihmisten hyvinvoinnista.

Vahva sosiaalipoliittinen osaaminen hänessä juuri puhettelee. Ohisalon hyvä äänimäärä kertoo siitä, että iso osa vihreistä haluaa sosiaalipolitiikan, ja ennen kaikkea köyhyyden torjunnan, puolueen kärkiteemaksi.

"Maria nostaa esiin köyhyysasiat. Meidän pitää puolueena muistaa, että köyhyys on ihmisoikeusloukkaus", muotoili helsinkiläinen vihreä Nora Lindström

Kuntavaaleissa Ohisalo sai koko Helsingissä kahdenneksitoista eniten ääniä, 4405 kappaletta. Häneen ei kuitenkaan ole lyöty leimaa helsinkikeskeisenä poliitikkona. Asiassa ehkä auttoi, että Ohisalo on vihreiden varapuheenjohtajana kiertänyt kaksi vuotta paljon kenttää. Tänään Ohisalo hakee Tampereen puoluekokoukselta jatkoa varapuheenjohtajuudelleen.

Ohisalo on rohkea ja itsenäinen toimija. Se nähtiin jo kun hän maaliskussa ensimmäisenä ehdokkaana ilmoittautui vihreiden puheenjohtajakisaan. Puoluejohtaja Ville Niinistö oli julkisestikin toivonut, että puheenjohtajakampanjointi aloitetaan vasta kuntavaalien jälkeen. Muut viisi ehdokasta ilmoittautuivatkin vasta huhtikuun puolenvälin jälkeen. Mutta Ohisalo julkaisi ehdokkuutensa Facebookissa naistenpäivänä.

"Jos minä en sano, tee tai lähde ehdolle, aika usein sen tekee joku muu, minua parempituloinen, enemmän valtaapitävä ja yleensä mies", hän muotoili.

Ohisalolle on tärkeää kannustaa erityisesti naisia ja erilaisista taustoista tulevia ihnisiä ottamaan valtaa politiikassa.

Tutkijavaihdossa Uppsalassa ollut Ohisalo puhuu erinomaista ruotsia. Se on tärkeää monelle vihreälle.

Naisvaltaisessa ja feminististä politiikkaa ajavassa puolueessa myös Ohisalon sukupuoli oli puheenjohtajavaalissa etu. Esimerkiksi entinen kansanedustaja Oras Tynkkynen sanoi etukäteen, että naispuheenjohtaja olisi valtti, kun muut puoluejohtajat ovat pääosin miehiä.

Keskustelutyylillisesti rauhallinen Ohisalo on erilainen kuin eilen väistynyt Ville Niinistö. Mutta myös Ohisalo on hyvä perustelemaan. Akateemisessa maailmassa työskentelevänä hän on tottunut puolustamaan kantojaan eikä pelkää väittelyä. Ohisalossa on strategista osaamista. Hänellä on kyky nähdä oleellinen monimutkaisissa asiakokonaisuuksissa ja kiteyttää sanomansa. 

Puolueen linja olisi Maria Ohisalon myötä muuttunut selvästi enemmän, kuin jos Emma Kari olisi valittu puheenjohtajaksi.

Uusi puheenjohtaja Touko Aalto lupasi heti valintansa jälkeen, että hän jakaa vastuuta ja kuuntelee kenttää. Aallon kannattaakin kuulla se, mitä Ohisalon suuri suosio jäsenäänestyksessä kertoi. Vihreät haluaa puolueelta näkyviä sosiaalipoliittisia avauksia. Aallon pitää myös käytännössä lunastaa paikkansa feministisenä johtajana.

maria ohisalo  sosiaalipolitiikka 



Haluatko lukea lisää Lankaa? Tilaa paperilehti täältä.