Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Iiro Törmä

Vihreille tärkeitä hankkeita kuvina
Vaarassa. Klikkaa kuva suuremmaksi ja lue tekstit.Iiro Törmä

Vaarassa. Klikkaa kuva suuremmaksi ja lue tekstit.

Suojarrutus vasta alkua: vihreiden lempihankkeet vaarassa

30.10.2014 20.24

Annakaisa Suni

Hallituksen linja on muuttunut selvästi vihreiden lähdön jälkeen. Uusi ympäristöministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok) jäädytti ensi töikseen soidensuojeluohjelman ja peräänkuuluttaa vapaaehtoisuutta ympäristönsuojeluun. Myös turpeen verotusta aiotaan keventää.

Kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden lasten säilöönottoa ei lopeteta, vastoin hallitusohjelman kirjausta.

Esitys vähintään 4 000 euron lukukausimaksusta ETA-maiden ulkopuolelta tuleville opiskelijoille lähti lausuntokierrokselle tällä viikolla.

Vihreiden lähtö on näkynyt odotettua enemmän, sanoo vihreän eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Oras Tynkkynen.

”Hallitus on toisaalta lähtenyt perumaan yhdessä sovittuja päätöksiä ja toisaalta kaivanut naftaliinista sellaisia ehdotuksia, jotka vihreät onnistuivat koko hallituskauden ajan torppaamaan. Jos joskus on kaivattu konkreettista esimerkkiä siitä, miksi vihreitä tarvitaan hallituksessa, on sitä ystävällisesti tarjottu äänestäjille entisten hallituskumppaneidemme taholta”, sanoo Tynkkynen.

Muutokset eivät todennäköisesti lopu tähän. Kokoomus ajaa muutosta kaikkien eduskuntapuolueiden sorvaamaan sote-esitykseen. Puolue haluaa viilata esitystä tuotantovastuualueiden osalta. Muutos saattaisi johtaa siihen, että kaikki palvelut tulee kilpailuttaa.

Myöskään laki transihmisten oikeuksista ei välttämättä etene eduskuntaan asti.

Vihreiden puheenjohtaja Ville Nii­nistön mukaan hallitus on muuttanut linjaansa EU:n ja USA:n vapaakauppasopimuksen suhteen.

”Hallitus on alkanut vähätellä investointisuojan vaikutusta ilmastonsääntelyyn ja ihmisten terveyssääntelyyn.”

Niinistön mukaan hallitus epäröi myös jo päätettyä toimeentulotuen siirtoa kunnilta valtiolle. Lisäksi hallitus ajaa jäänmurtajayhtiö Arctia Shippingin monitoimimurtajien käyttämistä Jäämeren öljyoperaatioissa.

Jo eduskunnalle jätetty ilmastolaki vaikuttaa kuitenkin olevan turvassa.

”Ilmastolaki on tärkeä juttu, ja mielestäni esitys on hyvin onnistunut. En aio sitä ainakaan esittää kaadettavaksi”, sanoo ympäristöministeri Grahn-Laasonen.

Myös ympäristönsuojelulain muutoksen valmistelu etenee.

Kokoomuksen ja muiden jäljelle jääneiden hallituspuolueiden toiminta on saanut vihreät koventamaan linjaansa.

Puolue äänestää todennäköisesti hallituksen luottamusta vastaan yhdessä perussuomalaisten ja keskustan kanssa perjantaina 7. marraskuuta pidettävässä välikysymysäänestyksessä. Välikysymyksen aiheena on hallituksen talouspolitiikka ja Suomen talouden kehitys.

Myös vasemmistoliitto äänestää todennäköisesti hallitusta vastaan. Hallituspuolueilla on vain yhden äänen enemmistö, joten poissaolot äänestyksestä voisivat johtaa hallituksen kaatumiseen.

”Hallitus ajaa oikeistopropagandistista, ympäristönvastaista linjaa. Jos hallitus tekee tällaisia temppuja ja toteuttaa Stubbin puheiden oikeistolaista talouspolitiikkaa, se rapauttaa toimintamahdollisuuksiaan”, sanoo Niinistö.

Aiemmin vihreiden arveltiin tukevan hallitusta useimmissa äänestyksissä.

Kokoomuslainen Grahn-Laasonen sen sijaan kehuu hallituksen yhteistyötä vihreiden lähdettyä.

”Esimerkiksi ympäristöministerin ja maa- ja metsätalousministerin yhteistyö on perinteisesti ollut kitkaista. Meillä on ollut todella hyvää yhteistyötä Petteri Orpon (kok) kanssa viime viikkojen aikana”, sanoo Grahn-Laasonen puoluetoveristaan.

hallitus  Vihreät  kokoomus  soidensuojelu  lukukausimaksut 




Viite