Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Tampereen kaupunki

Tulevaisuus? Havainnekuvassa ratikka ajelee jo Hämeenpuistossa.Tampereen kaupunki

Tulevaisuus? Havainnekuvassa ratikka ajelee jo Hämeenpuistossa.

Tampereen ratikkapäätös lähitunteina: "Ratikka on kaupunkikehityksen alusta"

24.10.2016 15.56

Sammeli Heikkinen

Tampereen kaupunginvaltuuston pitäisi päättää lähitunteina kaupungin historian suurimmasta joukkoliikennehankkeesta.

Kaupunkiin suunniteltu raitiotie yhdistäisi ensin Hervannan lähiön keskustaan ja toisessa vaiheessa keskustan länsipuoliset alueet keskustaan.

Tampereen kaupunginhallitus on jo hyväksynyt ratikan. Se myös päätti, että kalusto tilataan Transtechilta Kajaanin Otanmäestä. Kaupunginhallituksen päätös syntyi äänestyksen jälkeen. Seitsemän jäsentä kannatti hanketta, kaksi vastusti ja yksi äänesti tyhjää.

Kaupunginhallituksessa ratikkaa kannattivat vihreät ja vasemmistoliitto sekä suurin osa kokoomuksen ja demareiden jäsenistä. Vastustamaan jäivät yksi demari ja kristitty. Yksi kokoomuspoliitikko äänesti tyhjää.

Ratikka näyttää ennakkotietojen perusteella jyristelevän läpi myös valtuustossa, tosin melko täpärästi. Vihreiden ja vasemmistoliiton odotetaan olevan täysin ratikan takana, mutta kokoomuksen ja demareiden ryhmät hajoavat.


Vihreiden kaupunginvaltuutetun Juhana Suoniemen mielestä ratikan tärkein anti Tampereelle olisi se, että raiteet yhdistäisivät nykyään hajallaan olevat kaupunginosakeskukset.

"Ratikka muuttaa alakeskukset kaupunkimaisemmiksi ja tuo niihin lisää palveluita. Tästä on kokemusta ulkomailta. Ratikka on kaupunkikehityksen alusta, tiiviin kaupungin syntymisen edellytys."

Suoniemi myös muistuttaa, että Tampereen lapsiluku kasvaa nopeiten keskustan ja Tammelan kaupunginosan alueella. Siellä ratikka vähentäisi liikenteen päästöjä ja tekisi alueesta puhtaamman ja turvallisemman.

Suoniemen mukaan ratikan rakentaminen on tärkeä myös Tampereen ja Pirkanmaan työllisyydelle. Kaupungin edellinen suuri liikennehanke, lähellä valmistumista oleva Tampereen rantatunneli on tehty pääosin pirkanmaalaisella työvoimalla.

"Ratikasta on puhuttu kymmenen vuotta vihreiden ykköstavoitteena. Tuntuu hyvältä, että se on menossa läpi nyt", Suoniemi sanoo.

Tampereen valtuuston kokous alkaa kello 17. Kokousta voi seurata suorana lähetyksenä kaupungin sivuilta.




Viite