Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Valtioneuvoston kanslia

Historiaan. Elinkeinoministeri Olli Rehn väistyy pian tehtävästään.Valtioneuvoston kanslia

Historiaan. Elinkeinoministeri Olli Rehn väistyy pian tehtävästään.

Terrafame-takaraja murtui: kaivokselle 100 miljoonaa ensi vuodelle

11.11.2016 16.06

Sammeli Heikkinen

Hallitus haluaa kaataa sata miljoonaa euroa lisää Terrafamen metallikaivokselle Sotkamoon. Tämä selvisi perjantaisessa elinkeinoministeri Olli Rehnin (kesk) tiedotustilaisuudessa. Juuri muuta siinä ei selvinnytkään.

Vielä toukokuussa elinkeinoministeri Rehn lupasi pitää valtion piikin auki vain vuoden loppuun. Siihen mennessä kaivoksen piti löytää uusia rahoittajia. Vaihtoehtona oli alasajon aloittaminen.

Perjantaina Rehn kertoi kuitenkin tiedotustilaisuudessa, että hallitus ehdottaa kaivoksen lisärahoitusta ensi vuoden budjettiin.

Näin siitä huolimatta, ettei Terrafame ole saanut solmittua sopimusta ulkopuolisesta rahoituksesta. Tosin pääministeri Juha Sipilä (kesk) sanoi Ylelle, että kaivokselle olisi löytymässä "ulkopuolinen rahoittaja".

Rehn kuitenkin vahvisti vain, että neuvotteluja on käynnissä.

Yksi peruste lisärahoitukselle oli Rehnin mukaan se, ettei neuvotteluja ole pakko lyödä kiinni ennen vuodenvaihdetta, vaikka siihen edelleen pyritäänkin.

Vuodenvaihteen takaraja ei siis pitänyt. Eikä Rehn lähtenyt uutta takarajaa antamaan. Sata miljoonaa riittänee edellisten kokemusten perusteella kaivoksen pyörittämiseen puoleksi vuodeksi.

Tosin jos kaivosyhtiön toiveikkuus tuotannonlisäämisestä toteutuu, kaivoksen kuukausitappiotahti voi pudota nykyisestä kymmenestä miljoonasta eurosta.

Ulkopuolista rahaa kaivokselle on etsitty siitä lähtien, kun kaivostoimintaa Sotkamossa pyörittänyt Talvivaara-konsernin puolikas Talvivaara Sotkamo kaatui valtion syliin melkein päivälleen kaksi vuotta sitten.

Jos budjettiehdotus menee läpi, valtion Talvivaaralle ja Terrafamelle maksamien tukien ja pääomitusten kokonaissumma kohoaa noin 750 miljoonaan euroon.




Viite