Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

vihreät

Uutta ja vanhaa. Vihreiden puoluejohdossa jatkavat Maria Ohisalo ja Hanna Halmeenpää. Uusia nimiä ovat Touko Aalto, Veli Liikanen ja Kaisa Hernberg. vihreät

Uutta ja vanhaa. Vihreiden puoluejohdossa jatkavat Maria Ohisalo ja Hanna Halmeenpää. Uusia nimiä ovat Touko Aalto, Veli Liikanen ja Kaisa Hernberg.

Analyysi

Tuliko vihreistä jo liiankin punainen?

19.6.2017 11.08

Jenni Leukumaavaara

VIHREIDEN JOHTO UUSIUTUI Tampereen puoluekokouksessa maltillisesti. Puheenjohtaja Touko Aallon rinnalle äänestettiin eilen sunnuntaina varapuheenjohtajat Maria Ohisalo ja Hanna Halmeenpää ja uutena tulokkaana mikkeliläinen kaupunginvaltuutettu, nuorisotutkija Veli Liikanen.

Puoluesihteerinä jatkaa Lasse Miettinen. Puoluevaltuuskuntaa alkaa vetää Kaisa Hernberg, varapuheenjohtajina Merja Kähkönen ja Miikka Keränen. Lisäksi Krista Mikkonen jatkaa eduskuntaryhmän puheenjohtajana.


Puoluejohto on asiantunteva
vihreille tärkeissä asioissa, mutta puolueen kasvamisen näkökulmasta se voisi olla monipuolisempikin.

Toiselle kaksivuotiskaudelleen valitut Ohisalo ja Halmeenpää tuovat jatkuvuutta johtoon, mikä helpottaa uuden puheenjohtajan tehtävää. Puoluekokous ja puheenjohtajakiertue myös toivat Ohisalolle ja Mikkoselle näkyvyyttä. Se auttaa Aallon tavoitetta saada puolueelle useampia nokkamiehiä ja -naisia.


Maakunnallista ulottuvuutta
puoluejohdossa ainakin löytyy. Sitä on kuntavaalien jälkeen toivottu. Puheenjohtaja Keski-Suomesta, varapuheenjohtajat Pohjois-Pohjanmaalta ja Etelä-Savosta. Puoluevaltuuskunnan puheenjohtajistossa Lappikin on edustettuna.

Itse asiassa vain Ohisalo on syntyperäinen helsinkiläinen. Tämän luulisi karistavan vihreiden Helsingin eliitti -leimaa.


Sotea pitää esillä
eduskunnan soteryhmää kuuluva Touko Aalto. Se puhuttaakin kiihtyvällä tahdilla tulevat puoli vuotta, kun uudistusta valmistellaan ja maakuntavaaleihin valmistaudutaan - ellei uudistus kaadu perustuslaillisiin ongelmiin.

Puheenjohtajavaalissa kolmanneksi jäänyt Ohisalo sai varapuheenjohtajaksi niin selkeän äänienemmistön, että tuli valituksi jo ensimmäisellä kierroksella. Se antoi vahvan mandaatin ja kertoo kentän toiveesta saada sosiaalipolitiikka vahvemmin vihreiden agendalle. Ohisalo voi hyvinkin olla vihreiden puheenjohtaja muutaman vuoden päästä.

Hanna Halmeenpää on ollut perhevapaalla eikä ole viime aikoina näkynyt julkisuudessa. Vihreiden kaltaisessa nuorten ihmisten puolueessa perhevapaat ja lapsiperheasioiden osaaminen tosin ovat tärkeää asiaosaamista.

Halmeenpään tavoin myös ryhmän tulokkaalla, nuorisotutkija Veli Liikasella on vahva tausta kansalaisjärjestöissä. Liikanen on vaikuttanut ympäristöjärjestöissä esimerkiksi ilmastolain ja metsänsuojelun puolesta. Ympäristö tuskin jää yleispuolueeksi kasvamisen jalkoihin, vaikka uusi puoluejohtaja ei mikään ympäristöpoliitikko olekaan.


Moni puoluekokoukseen osallistunut
rivijäsen asemoi vihreät sosiaaliliberaaliin keskustavasemmistoon. Uusi puoluejohto istuu tähän hyvin: Ohisalo on arvoiltaan reilusti vasemmalla. Aalto on itse sanonut, että hänestä olisi voinut tulla myös demari. 

Kaikki vihreät eivät tunne tätä lokeroa omakseen, sillä puolueessa on myös esimerkiksi kokoomuksesta loikanneita. He toivovat enemmän keskittymistä yrittäjyyteen, veropolitiikkaan ja muihin oikeistolaisiksi miellettyihin teemoihin.

Kentältä kantautuu myös huolta ajautumisesta vasemmistoblokkiin. Esimerkiksi Saksassa tällainen linkittyminen on vetänyt vihreitä alas kehnosti menestyvän vasemmiston mukana. 

Kyse on siitä, miltä politiikka näyttää. Vihreät on viime aikoina profiloitunut niin tiukasti koulutukseen ja varhaiskasvatukseen, että veropolitiikka ja talousaiheet ovat jääneet lapsipuolen asemaan. Vaikka vihreissä on tehty linjauksia myös näistä aiheista, niiden odotetaan näkyvän ulospäin nykyistä enemmän.

Kasvavana puolueena ja uuden puheenjohtajan myötä vihreät kiinnostaa, ja mielikuvilla on iso merkitys.


Vihreiden johtoa olisi monipuolistanut
, jos helsinkiläinen Kaisa Hernberg olisi valittu varapuheenjohtajaksi. Hän olikin ehdolla tehtävään, ennen kuin tuli valituksi puoluevaltuuskunnan puheenjohtajaksi.

Helsinkiläinen kaupunginvaltuutettu Hernberg on työskennellyt yrittäjänä yli kymmenen vuotta ja toiminut myös vihreiden yrittäjien puheenjohtajana. Hernberg olisi monipuolistanut ryhmää, joka nykyisellään ei välttämättä puhuttele yrittäjiä. Hernbergin näkemykset tulevat kuulluksi myös nykyisessä pestissä, mutta varapuheenjohtajana viesti olisi tavoittanut potentiaaliset äänestäjät tehokkaammin.


Vihreät on pitänyt esillä
perustuloa ja itsensä työllistäjien asemaa. Jos vihreät saa profiloitua itsensä vielä selkeämmin yrittäjämyönteisenä puolueena, se voisi kiinnostaa monia pienyrittäjiä ja itsensä työllistäjiä, jotka eivät tunne omakseen kokoomuksen tai toisaalta vasemmistonkaan yrittäjäpolitiikkaa.

Vihreitä voisi freesata juuri se, mikä muissa puolueissa nähdään ongelmana: saada entistä enemmän mukaan myös eläkeläisiä ja duunareita. Puoluekokouksessakin iäkkäämmät puolueen jäsenet toivoivat, ettei nuorekas puolue unohtaisi heitä.

Uusi puoluejohto haluaa näkyä entistä laajemmalla kärjellä kentällä ja julkisuudessa. Se voi hyvinkin houkutella katveeseen jääneitä ryhmiä mukaan ja todistaa, että vihreät ajaa myös heidän asiaansa.  

Vihreät  puoluejohto 




Viite