Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Yara / Sebastian Braum

Yaran logo
Unelma erämaassa. Norjalainen Yara haluaa kaivoksen Sokliin, mutta ilman tukea se ei synny.Yara / Sebastian Braum

Unelma erämaassa. Norjalainen Yara haluaa kaivoksen Sokliin, mutta ilman tukea se ei synny.

Valtio lupaa tehdä norjalaiskaivokselle tiet erämaahan – hinta 140 miljoonaa

3.2.2015 12.17

Sammeli Heikkinen

Suomen valtio on lupaamassa 140 miljoonaa euroa norjalaisen lannoitejätin Yaran Soklin kaivoshankkeeseen. Talouspoliittinen ministerivaliokunta päätti tiistaina puoltaa sitä, että valtio maksaa tieverkon perusparantamisen Kemijärveltä kauas Sallan pohjoispuoleiseen erämaahan Savukoskelle.

Ministerivaliokunnan kaavailujen mukaan valtio maksaisi tieurakan kokonaan, sillä tieinvestoinnit tulevat yleiseen käyttöön ja parantavat paikallisten asukkaiden ja yritysten liikenneolosuhteita. Valtioneuvoston tiedotteessa ei kerrota, millaisia liikennemääriä alueen teillä tällä haavaa kulkee.

Yaran maksettavaksi kaivoksen liikenneyhteyksistä jäisi vain Kemijärvelle tuleva lastausterminaali, jonka hinta liikkuisi alustavien arvioiden mukaan muutamasta miljoonasta pariinkymmeneen miljoonaan euroon.

Talouspoliittinen ministerivaliokunta päätti jo marraskuussa, että valtio osallistuu Soklin kaivoksen liikenneyhteyksien rahoittamiseen. Tuolloin ministerivaliokunta päätyi tukemaan suoraa junakuljetusvaihtoehtoa sillä ehdolla, että valtio maksaisi yhteyksistä korkeintaan puolet. Jatkoneuvotteluissa Yaran kanssa selvisi, ettei kaivoshanke olisi kuitenkaan kannattava pörssiyhtiölle, jos se joutuisi maksamaan kaivosyhteyksistä yli puolet.

Suomen valtio myi osuutensa Kemira GrowHow -yhtiöstä Yaralle vuonna 2007 noin 200 miljoonalla eurolla. Mukana menivät tuolloin myös Soklin kaivosoikeudet. Yaran liikevaihto oli toissa vuonna liki kymmenen miljardia euroa ja se teki voittoa yli 650 miljoonaa euroa.

Liikenneurakka Itä-Lapissa tehdään mahdollisesti 2015–2018. Seuraavaksi liikenne- ja viestintäministeriö ryhtyy neuvottelemaan Yaran kanssa ja laatii selvityksen hankkeesta. Selvitys valmistuu loppukesästä, jonka jälkeen hankkeesta voidaan tehdä periaatepäätös.

 

kaivosteollisuus  sokli 




Viite