Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Laajaa osaamista. Kysymyksiin vastasivat Paula Laine Sitrasta, europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen, viestintäkonsultit Erkki Perälä ja Heli Suominen sekä toimittajakonkari Unto Hämäläinen.

Laajaa osaamista. Kysymyksiin vastasivat Paula Laine Sitrasta, europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen, viestintäkonsultit Erkki Perälä ja Heli Suominen sekä toimittajakonkari Unto Hämäläinen.

Voiko vinkkuraiseen politiikkaan vaikuttaa? Kerää tästä vinkit yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen

7.9.2017 16.19

Jenni Leukumaavaara

Politiikkaa voi tehdä myös arkisilla valinnoilla, sanovat Vihreän Langan politiikan asiantuntijat. Tehokkainta olisi vaikuttaa sisältä päin eli liittyä johonkin puolueeseen.

Paula Laine, ennakointi ja strategia -yksikön johtaja,
Sitra:

”Omien päätösten ja investointien kohdalla voi vaikuttaa, esimerkiksi asumisessa tai ruokaostoksissa. Kuluttajien vastuulliset valinnat luovat poliittista rohkeutta tehdä vastuullisuutta tukevaa politiikkaa. Vaikuttaa voi myös seuraamalla yhteiskunnallisia kysymyksiä. Perehtynyt äänestäjä osaa vaatia hyvin perusteltuja päätöksiä. Yhteiskunnallisen ilmapiirin luomisessa avoimilla kansalaiskeskusteluilla on yhä tärkeämpi rooli.”

Sirpa Pietikäinen, europarlamentaarikko (kok, EPP):

”Syö laatua, luomua, läheltä, pääosin kasvista. Liiku mieluiten jalkaisin. Suosi julkista liikennettä, jos et satu omistamaan Teslaa. Ota yhteyttä päättäjiin. Kannattaa äänestää, mutta vielä kannattavampaa on lähteä mukaan poliittisiin järjestöihin. Siellä se valta on.”

Unto Hämäläinen, Helsingin Sanomien pitkäaikainen politiikan toimittaja, eläkkeellä:

”Seuraavan kahden vuoden aikana tavallinen ihminen pääsee äänestämään kaksi kertaa presidentinvaaleissa ja kerran maakuntavaaleissa, eduskuntavaaleissa ja eurovaaleissa. Siis yhteensä viisi kertaa vapaissa vaaleissa. Komeaa!”

Erkki Perälä, viestintäkonsultti Ellun Kanat -viestintätoimistossa:

”Pystyttämällä telttaleirin torille. Perustamalla Marx-lukupiirin. Liittymällä rkp:hen. Ja tässä on vain muutamia esimerkkejä!”

Heli Suominen, politiikkaan ja viestintään erikoistunut neuvonantaja, viestintätoimisto Miltton:

”Tällä hetkellä tuntuu siltä, että mitä enemmän me tavalliset ihmiset möyhyämme somessa, sitä vähemmän vaikutusvaltaisia meistä tulee. Voimme vaikuttaa vain tietämällä paremmin ja keskustelemalla laadukkaammin. Mars lukemaan kirjoja tai edes Kelan tutkimusblogeja ja THL:n raportteja. Ja somelakko päälle!”

politiikka  aktivismi 




Viite