Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Iiro Törmä

nousussa. Vihreiden kannatus on noussut eduskuntavaalien jälkeen kolme prosenttiyksikköä.Iiro Törmä

nousussa. Vihreiden kannatus on noussut eduskuntavaalien jälkeen kolme prosenttiyksikköä.

Yle: Vihreiden nousukiito jatkuu – voi nousta demareiden ohi?

2.7.2015 16.01

Vihreä Lanka

Vihreiden kannatus on noussut kolmella prosenttiyksiköllä kevään eduskuntavaalien jälkeen. Kesäkuussa vihreitä kannatti 11,5 prosenttia suomalaisista, kertoo Ylen Taloustutkimuksella teettämä tuore mittaus.

Puolueen kannatus on jo suurempaa kuin vuoden 2012 presidentinvaalien aikaan.

Sosialidemokraattien kannatus sen sijaan on laskenut edelleen 0,4 prosenttiyksiköllä 14,6:een.

Taloustutkimuksen tutkimusjohtaja Tuomo Turja sanoo Ylelle, että vihreät saattaa hyvinkin hätyytellä sdp:n hallussa olevaa neljänneksi suurimman puolueen paikkaa. Turjan mukaan vihreille vuotaa äänestäjiä nimenomaan sdp:stä.

"Vihreät ovat pystyneet realisoimaan puoluekentän vasemman laidan äänestäjäpotentiaaliaan. Ville Niinistö on myös ollut alkuvaalikaudella näkyvin oppositiojohtaja, kun demareiden aika on mennyt lähinnä keskenäiseen riitelyyn", Turja sanoo Ylelle.

Keskusta on Ylen mittauksessa edelleen kirkkaasti suurin puolue, vaikka sen kannatus on laskenut hieman. Kokoomus on noussut toiseksi suurimmaksi ohi perussuomalaisten, joiden kannatus on laskenut 1,9 prosenttiyksikköä. Vasemmistoliiton kannatus on noussut lähes prosenttiyksiköllä 8,4 prosenttiin.

puoluekannatus 




Viite