Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

"Vaikka Euroopassa mikään ei ole muuttunut muutaman kuukauden aikana, arvostus on noussut korkeammalle", sanoo Katainen.

"Vaikka Euroopassa mikään ei ole muuttunut muutaman kuukauden aikana, arvostus on noussut korkeammalle", sanoo Katainen.

Katainen: Euroopan painoarvo kasvaa Trumpin aiheuttaman epävarmuuden myötä

9.2.2017 21.43

Lasse Leipola

Komission varapuheenjohtaja Jyrki Katainen arvioi, että vaikka Donald Trumpin arvaamattomuus aiheuttaa huolta, nostaa se Euroopan unionin suhteellista painoarvoa. Hänen mukaansa EU:n vahvuus on moninkeskisyyden vaaliminen ja eurooppalainen tapa toimia sääntöjen mukaan kansainvälisessä yhteistyössä.

"Uskon, että Euroopan suhteellinen asema tulee kasvamaan tämän epävarmuuden keskellä", Katainen sanoi tänään torstaina Brysselissä järjestetyssä toimittajatilaisuudessa.

Hänen mukaansa monet maat haluavat nyt vahvistaa suhteitaan Euroopan unioniin, koska ne jakavat EU:n näkemyksen moninkeskisesta maailmanjärjestyksestä, sääntöperustaisesta kaupasta ja oikeusjärjestelmän vakaudesta.



Kataisen mukaan Trumpin puheet ovat herättäneet paljon epävarmuutta markkinoilla. Toistaiseksi kyse on ollut enemmän sanoista kuin teoista.

"Sillä, miten puheet materialisoituvat toimiksi, voi olla pysyvämpiä vaikutuksia. Esimerkiksi jos Trump haluaa aidosti nostaa tuontitulleja, sillä on varmasti kouriintuntuvia kielteisiä vaikutuksia maailmantalouteen."

Hän muistuttaa, että toisaalta Trumpin investointisuunnitelmat voisivat vetää taloutta nousuun. Trump on puhunut muun muassa suurista infrastruktuurihankkeista ja teollisuustyöpaikkojen luomisesta Yhdysvaltoihin.

"Mutta tällä hetkellä tämä epävarmuus on aukinaisten kysymyksien vuoksi enemmänkin haittaavaa."

Donald Trump  euroopan unioni 






Viite