Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Mantas Volungevicius/Flickr (CC BY 2.0)

Liettuan parlamenttivaalit pidettiin eilen sunnuntaina. Kuvassa pääkaupunki Vilnan linna.Mantas Volungevicius/Flickr (CC BY 2.0)

Liettuan parlamenttivaalit pidettiin eilen sunnuntaina. Kuvassa pääkaupunki Vilnan linna.

Korruptiosyytöksiin kyllästyneet liettualaiset äänestivät vihreät voittoon

24.10.2016 14.21

Emmi Skytén

Vihreiden ja maalaisten liitto LGPU on saavuttanut yllätysvoiton Liettuan parlamenttivaaleissa. Liitto sai 54 paikkaa maan 141-paikkaisessa parlamentissa. Aikaisemmin puolueella oli vain yksi paikka.

”Tulos tarkoittaa sitä, että ihmiset haluavat uusia kasvoja politiikkaan”, sanoi Vilnassa sijaitsevan politiikan ja kansainvälisten suhteiden tutkimuslaitoksen johtaja Ramunas Vilpisauskas uutistoimisto AFP:lle.

Viherjytkyyn vaikuttivat eniten palkkapolitiikka ja työllisyyden kasvattaminen, arvioi Euractiv-sivusto. Liettuassa on hiljattain tullut voimaan uusi laki, joka tekee työntekijöiden palkkaamisesta ja erottamisesta helpompaa. Myös syytökset poliittisesta korruptiosta ovat närkästyttäneet äänestäjiä. Jo aikaisemmin äänestäjät ovat olleet tyytymättömiä alhaisiin palkkoihin ja liettualaisten massamuuttoon muihin Euroopan maihin.

Liettuan presidentti Dalia Grybauskaite ei ole ollut puheväleissä maan pääministerin kanssa sen jälkeen, kun Grybauskaite syytti hallitusta korruptiosta aikaisemmin tänä vuonna.

Puolue on suosittu erityisesti maaseudulla. Puolueen johtaja, Ramunas Karbauskis, on hyvin varakas maanviljelijä ja maanomistaja.

Karbauskis on BBC:n mukaan ehdottanut, että kaikista parlamentin puolueista muodostettaisiin sateenkaarihallitus, joka keskittyisi talouskasvun aikaansaamiseen.

Vilnius korjattu Vilnaksi 25.10.

liettua vihreät 




Viite