Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Helen

Hanasaaren voimala
Purku vai remontti? Hanasaaren hiilivoimala ei voi jatkaa nykyisellään, jos päästöjä halutaan vähentää.Helen

Purku vai remontti? Hanasaaren hiilivoimala ei voi jatkaa nykyisellään, jos päästöjä halutaan vähentää.

Helsingin voimalapäätös jäi pöydälle

27.10.2015 9.07

Lasse Leipola

Helsingin energiatulevaisuutta koskeva päätöksenteko lykkääntyy muutamalla viikolla. Kaupugin konsernijaosto jätti eilen maanantaina pitämässään kokouksessa asian pöydälle. Siihen palataan 9. marraskuuta.

”Tässä ei ole mitään tavallisuudesta poikkeavaa. On ihan tavallista, että kun on tällainen iso asia esittelyssä, se jätetään pöydälle, jotta kaikki ehtivät perehtyä kunnolla”, sanoo kokoomuksen Lasse Männistö, jonka esityksestä asia jätettiin pöydälle.

Valittavana on yksi kolmesta vaihtoehdosta, joilla vähennetään kasvihuonekaasupäästöjä: uusi monitoimivoimala Vuosaareen, Hanasaaren hiilivoimalan uudistaminen tai kaupungin energiantuotannosta vastaavan Helen Oy:n hallituksen parhaana pitämä vaihtoehto, eli hajautettu energiantuotanto.

”Lähtökohtaisesti olen erittäin tyytyväinen, että teknologia on kehittynyt niin, että tämä hajautettuun tuotantoon perustuva malli, joka ei sido meitä mihinkään yhteen laitokseen, on myös edullisin”, Männistö sanoo.

Konsernijaostosta asia etenee kaupunginhallitukseen ja sieltä kaupunginvaltuustoon, joka tekee asiassa lopullisen päätöksen. Viivästyksestä huolimatta asia ehtinee valtuuston päätettäväksi ennen vuodenvaihdetta.




Viite