Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Keinot ilmastonmuutoksen torjuntaan on olemassa – ne pitää vain saada käyttöön

Sitra

Sitra raportti
Sitra

18.11.2015 8.47

Lasse Leipola

Globaaleja päästöjä olisi mahdollista leikata jopa neljänneksellä, jos 17 toimivaksi havaittua keinoa otettaisiin laajemmin käyttöön. Sitran ja 11 muun tutkimuslaitoksen selvityksessä arvioitiin, miten esimerkiksi Suomen bioenergiaratkaisujen tai Tanskan ruokahävikkikäytäntöjen levittäminen vastaavanlaisiin yhteiskuntiin kuten Kanadaan tai Yhdysvaltoihin vähentäisi päästöjä.

”Selvityksemme osoittaa, ettei päästöjen merkittävään vähentämiseen tarvita uusia innovaatioita tai suuria pääomia. Maailmassa on jo monia toimivia ratkaisuja, joista jo 17:n monistaminen voi vaikuttaa merkittävästi paitsi päästöjen vähenemiseen, myös muun muassa terveyteen ja resurssien tehokkaampaan käyttöön”, yliasiamies Mikko Kosonen sanoo Sitran tiedotteessa.

17 tutkitusta päästövähennyskeinosta tehokkaimmat olivat Saksan malli sähköverkkoon tuotettavasta aurinkoenergiasta ja Brasilian malli metsäkadon rajoittamisesta.

Raportin on toimittanut vihreiden entinen kansanedustaja Oras Tynkkynen, joka työskentelee nykyisin Sitrassa vanhempana asiantuntijana.




Viite