Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Shealah Craighead, White House / Flickr

Donald Trump
Planeetta pelissä. Donald Trump valitsi ensimmäisen virkamatkansa kohteeksi öljyvaltio Saudi-Arabian.Shealah Craighead, White House / Flickr

Planeetta pelissä. Donald Trump valitsi ensimmäisen virkamatkansa kohteeksi öljyvaltio Saudi-Arabian.

Analyysi

Trump voi olla vinksahtanut, mutta ilmastoasioissa hän on tavallinen republikaani

2.6.2017 14.11

Lasse Leipola

Donald Trump täytti eilen yhden vaalilupauksistaan ilmoittamalla, että Yhdysvallat jättää Pariisin ilmastosopimuksen. Kyseessä oli niin näkyvä osa Trumpin kampanjaa, että päätös tuskin tuli yllätyksenä 63 miljoonalle häntä äänestäneelle amerikkalaiselle.

Kyse on kuitenkin siitä, että Trumpia äänestettiin siitä huolimatta, että hän vastustaa Pariisin sopimusta eikä sen vuoksi.

Yalen ilmastoviestinnän yksikkö on tutkinut Trumpia äänestäneiden suhtautumista ilmastonmuutokseen. Tulosten perusteella joka toinen Trumpia äänestänyt pitää ilmastonmuutosta todellisena ja kannattaa Yhdysvaltain osallistumista Pariisin ilmastosopimukseen. Peräti kolme neljästä ilmaisi myös tukensa uusiutuvan energian lisäämiselle – tosin samoin luvuin kannatettiin myös amerikkalaista fossiilisen energian tuotantoa.

Samainen tutkimuslaitos kertoi toukokuun alussa, että 69 prosenttia kaikista amerikkalaisista kannattaa Pariisin sopimuksessa pysymistä. Jopa mustimmissa hiiliosavaltioissa sopimuksen kannatus oli yli puolet.

Viime syksynä tehdyssä kyselyssä puolestaan selvisi, että joka viides amerikkalainen on hyvin huolestunut ilmastonmuutoksesta ja että hyvin tai jokseenkin huolestuneiden osuus väestöstä on 61 prosenttia.

Trumpin ilmastopolitiikalla ei siis ole enemmistön tukea – ei oikeastaan edes hänen äänestäjiensä keskuudessa – vaan kyse on enemmän siitä, ettei kysymystä pidetä niin merkittävänä, että se vaikuttaisi äänestyskäyttäytymiseen.

Ja tästä saa nyt koko planeetta maksaa.


Mutta mitä Trump oikeastaan ilmoitti eilen? Sekä Valkoisen talon tiedote että Trumpin puhe olivat hieman epämääräisiä siinä, mitä Yhdysvallat käytännössä tekee.

Puheessa oli paljon viittauksia ja väitteitä sopimuksen vaikutuksista Yhdysvaltoihin, mutta itse sopimuksen suhteen siinä sanottiin selvästi vain kaksi asiaa:

  1. Yhdysvallat jättää Pariisin sopimuksen, mutta aloittaa neuvottelut, joiden tavoitteena on liittyminen reilummilla ehdoilla tai kokonaan uusi sopimus.
  2. Yhdysvallat lopettaa Pariisin sopimuksen toimeenpanon, mikä koskee sekä päästövähennystavoitetta että ilmastorahoitusta.

Jälkimmäinen kohta ei ole mikään uutinen, sillä käytännössä Trumpin hallinto on toiminut näin alusta alkaen. Ensimmäinen kohta sen sijaan on kiinnostava. Trump sanoo, että Yhdysvallat jättää sopimuksen, mutta jatkaa neuvotteluja – tavoitteenaan joko paremmat ehdot Pariisin sopimukseen tai kokonaan uusi sopimus.

Ensinnäkin tästä voi tulkita, että Yhdysvallat ei jätä ilmastoneuvotteluiden vuonna 1992 solmittua puitesopimusta vaan pysyy mukana neuvottelupöydissä. Pariisin sopimuksesta eroaminen onnistuu käytännössä vasta Trumpin ensimmäisen kauden loppumetreillä, joten Trumpin hallinto voi halutessaan osallistua tulevina vuosina myös Pariisin sopimuksen alaisiin neuvotteluihin, joissa sorvataan käytännön toimeenpanon yksityiskohtia.

Toiseksi Trump jättää oven auki sille, että Yhdysvallat voisi liittyä sopimukseen uudelleen, jos ehdot ovat amerikkalaisten kannalta paremmat. Tässä joko hämärretään asiaa tahallisesti tai sitten Trump ei aivan ymmärrä Pariisin sopimuksen luonnetta.

Pariisin sopimusta ei nimittäin voi neuvotella enää uudelleen, mutta ne toimet, joita Yhdysvalloilta (tai miltä tahansa muulta maalta) edellytetään, ovat muutettavissa ilman että sopimuksesta tarvitsee erota. Obaman hallinto antoi oman lupauksensa toimista, joihin Yhdysvallat sitoutuu, mutta Pariisin sopimus ei estä Trumpia kirjoittamasta tätä sitoumusta uusiksi.

Ajatus kokonaan uudesta sopimuksesta on puolestaan täysin irti todellisuudesta. Pariisin sopimukseen päädyttiin pitkän ja vaikean neuvotteluprosessin päätteeksi ja lopputuloksen kelpuuttivat kaikki muut maailman maat paitsi Nicaragua (jolle sopimus oli liian kunnianhimoton) ja Syyria (joka ei sisällissodan takia pystynyt osallistumaan prosessiin).

Kaikki osapuolet Yhdysvaltoja lukuunottamatta tietävät ja ymmärtävät, että prosessin aloittaminen alusta haaskaisi aikaa, jota on muutenkin aivan liian vähän, ja voisi johtaa planeetan tai oman maan kannalta nykyistä huonompaan lopputulokseen.


Reaktio Trumpin
eiliseen ilmoitukseen on ollut voimakas. Sekä Yhdysvalloissa että maailmalla on ollut selvästi tarve henkilöidä ratkaisu Trumpiin. Asian voi nähdä myös toisin.

Barack Obama nosti Yhdysvallat ilmastonmuutoksen vastaisen taistelun kärkikaartiin. Tämä ei tapahtunut vahvalla demokraattisella mandaatilla vaan venyttämällä presidentin valtaoikeuksia äärimmilleen.

Jo Obaman ensimmäisellä kaudella kävi selväksi, ettei kongressi hyväksy ilmastolakia tai kansainvälistä ilmastosopimusta. Sen vuoksi Obama pyrki hallinnollisilla päätöksillä vähentämään muun muassa ajoneuvojen ja voimalaitosten päästöjä lainsäädännön puitteissa.

Pariisin sopimuksesta neuvoteltiin Yhdysvaltojen tilanteen vuoksi tarkoituksella sellainen, ettei sitä tarvitse viedä kongressiin hyväksyttäväksi.

Kyse ei ole vain republikaaneista vaan ilmastonmuutos on vaikea pala myös hiiliosavaltioiden demokraateille. Suhtautuminen ilmastonmuutokseen tai ympäristökysymyksiin ylipäätään ei myöskään historiallisesti ole puoluepoliittinen kysymys.

Esimerkiksi vuonna 1970 republikaanien Richard Nixon perusti presidenttinä kaksi nykyisin ilmastopolitiikan kannalta tärkeää organisaatiota – ympäristövirasto EPA:n ja tutkimuslaitos NOAA:n.

YK:n ilmastoneuvottelut, joiden kohokohtia ovat olleet Kioton ja Pariisin ilmastosopimukset, perustuvat Riossa vuonna 1992 solmittuun puitesopimukseen, johon Yhdysvallat liittyi republikaanipresidentti George Bushin johdolla.

Pian tämän jälkeen suhtautuminen ympäristöasioihin alkoi kuitenkin politisoitua puolueita jakavaksi kysymykseksi. Bill Clintonin varapresidentti Al Gore profiloitui vahvasti ympäristö- ja erityisesti ilmastoasioissa. Samaan aikaan teollisuuden eturyhmät alkoivat kokea, että Rion kokouksen myötä ympäristölainsäädäntö oli menossa liian pitkälle.

Jotkut ovat nähneet taustalla myös kommunismin romahtamisen, jonka myötä vihreä korvasi punaisen oikeistoa yhdistävänä vihollisena.

Clintonin kahdeksan kestäneen valtakauden aikana Yhdysvaltojen poliittinen ympäristö oli muuttunut niin paljon, että vuonna 2001 valtaan noussut republikaanipresidentti George W. Bush pyrki aktiivisesti jarruttamaan prosessia, jota hänen isänsä oli ollut käynnistämässä vain kymmenen vuotta aiemmin.


Pariisin sopimuksesta irrottautuminen on käytännön merkityksiltä vähäinen, mutta symbolisesti merkittävä ja kömpelö ratkaisu. Tässäkään kohtaa Trump ei merkittävästi eroa muista republikaaneista, sillä esivaalivaiheessa Trumpia vastaan kisanneista republikaaneista myös Ted Cruz vihjaili halua irtautua Pariisin ilmastosopimuksesta.

Koska Pariisin ilmastosopimus ei sido osapuolia tiukasti, olisi joku toinen republikaani saattanut päätyä hieman tyylikkäämpään joskin yhtä tuhoisaan ratkaisuun: pysyä sopimuksessa, mutta vesittää käytännön toimet.

Tällainen omista sitoumuksista lipsuminen ei ole sekään kansainvälisen yhteisön silmissä hyväksyttävää, mutta lähes koko maailman kattavasta sopimuksesta irtautuminen on jotain ihan muuta.

Lopulta kyse on siitä, että republikaanit saavat nykyään rauhassa edistää ilmastonmuutosta, vaikka jopa heidän omat äänestäjänsä ovat siitä huolissaan.




Viite