Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Kartta.
Saaristokohde. Öröstä halutaan 20–30 henkeä työllistävä luontomatkailun keskus.

Saaristokohde. Öröstä halutaan 20–30 henkeä työllistävä luontomatkailun keskus.

Örö muuttuu sotasaaresta luontokohteeksi

10.4.2014 11.27

Sammeli Heikkinen

Örön entisestä linnakesaaresta halutaan tehdä Saaristomeren kansallispuiston luontomatkailun keskus. Metsähallitus on saanut valmiiksi saaren kehittämissuunnitelman. Sen mukaan saarella arvioidaan käyvän muutaman vuoden kuluttua 30 000 ihmistä vuodessa.

Ensimmäinen askel saaren muokkaamisessa sotilastukikohdasta luontokohteeksi on yhteysalusliikenteen aloittaminen. Lisäksi saarelle avataan kaksi uutta julkista veneväylään. Lähivuosien rakennusohjelmassa on myös vierasvenesatama.

Saaren kehittämiseen on varattu jo rahaa kehysriihessä. Metsähallituksen arvion mukaan saaristoon syntyy 20–30 pysyvää työpaikkaa.

Örön linnoittaminen alkoi ennen ensimmäistä maailmansotaa. Itsenäisyyden aikana saarella oli kaksi rannikkopatteria ja siellä koulutettiin varusmiehiä. Puolustusvoimat luopui saaren käytöstä vuonna 2005. Örö liitetään Saaristomeren kansallispuistoon ensi vuonna ja avataan kävijöille ensi vuoden kesäkuussa.

matkailu 




Viite