”Kansalaisaloite ei saa jäädä tempuksi”

26.9.2011

Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden järjestö Vino vaatii, ettei Euroopan unionin kansalaisaloite saa jäädä vain byrokraattiseksi tempuksi, jolla vaiennetaan kriittinen keskustelu. Järjestö vaatii valtiolta ja kunnilta aktiivisuutta.

”Demokratiaan on aina sisällyttävä todellista valtaa. Jotta ihmiset tietävät, kuinka kansalaisaloite toimii, on sen tiimoilta järjestettävä kuulemisiltoja, keskusteluja ja informaatiotilaisuuksia. Kansalaisaloitteen rinnalle tarvitaan lisäksi esimerkiksi sitovia kansanäänestyksiä lisäämään demokratiaa ja palauttamaan uskoa politiikkaan”, sanoo puheenjohtaja Inka Venetvaara järjestön tiedotteessa.

Toinen puheenjohtaja Paloma Hannonen sanoo, että kansalaisaloite voi olla keino kansanvallan vahvistamiseksi vain jos se on mahdollista ottaa aktiiviseen käyttöön.

”Meidän on itse tuotava aloite lähelle kansalaisia sen sijaan, että jäisimme odottamaan unionin kantavan päävastuun asiassa”, Hannonen sanoo.

Eurooppalainen kansalaisaloite tuli mahdolliseksi Lissabonin sopimuksen myötä. Sen mukaan miljoona kansalaista, vähintään seitsemästä eri jäsenvaltiosta, voi ensi huhtikuusta lähtien pyytää Euroopan komissiolta lakialoitetta.

Vai temppuileeko muistini?

Hannu Korpilampi | 26.09.2011 12:42

Ihan kuin muistaisin lukeneeni uudesta säädöksestä, jonka mukaan nimien kerääjän tulee kuudensadantuhannen nimen kohdalla hyväksyttää aloite EU-virkamiehillä. Ellei aloite ole heidän mielestään "EU:n hengen mukainen", ei auta vaikka keräisit sata miljoonaa nimeä.

Länsimaiden poliittisessa järjestelmässä on voimakas kansanvallan vastainen liike. Kansan ei ajatella olevan kykenevä päättämään kuin epäolennaisuuksista, jotka eivät poliittista eliittiä jaksa kiinnostaa.

EU:sta on hyvistä lupauksista huolimatta tullut hallintomuodoltaan korporatistinen byrokratia, jossa todellisia päättäjiä ei edes nähdä ja asiat vain "tapahtuvat". Vai muistaako joku äänestäneensä EU:n presidentistä edes välillisesti?

Kirjoita uusi kommentti

  • Kirjoita asiallisesti, omalla nimellä ja noudata hyviä tapoja. Pysy aiheessa, ja jos linkkaat muualle, kerro mitä linkki sisältää. Keskustelussa ei saa esittää haastateltaviin, toisiin keskustelijoihin, kolumnisteihin, toimittajiin tai muihin henkilöihin kohdistuvia loukkaavia tai asiattomia kommentteja eikä kansanryhmiä koskevia halventavia yleistyksiä tai rasistisia kommentteja. Toimitus pidättää oikeuden valita julkaistavat kommentit. Omalla nimellä jätetyt kommentit julkaistaan pääsääntöisesti, nimimerkillä jätetyt vain poikkeustapauksissa.
Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <i> <strong> <b> <cite> <code> <ul> <ol> <li>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

Keskustelut

Vihreä Lanka Oy. Päätoimittaja Juha Honkonen. Yhteystiedot: Fredrikinkatu 33 A, 2. kerros, 00120 Helsinki, puh. (09) 5860 4123, toimitus[ät]vihrealanka.fi.