”Seuraavaan hallitusohjelmaan on saatava ilmastolaki”

2.12.2010

Vihreiden puheenjohtaja työministeri Anni Sinnemäki vaatii ilmastolakia seuraavaan hallitusohjelmaan.

Toivoa näkyvissä. Anni Sinnemäki on tyytyväinen Euroopan parlamentin linjaukseen.

Kuva: Mikael Ahlfors

”Ilmastolain tavoitteena on vähentää vuosittain päästöjä 5% jäljellä olevista päästöistä. Tämä tarkoittaisi, että kaikki yhteiskuntamme sektorit kantavat oman vastuunsa päästöjen vähentämisestä, mutta keinoja ei laissa olisi määrätty”, Sinnemäki kirjoittaa vihreiden sivuilla.

Hänen mukaansa lailla saataisiin Suomen ilmastopolitiikasta johdonmukaista ja paremmin etukäteen suunniteltua.

Sinnemäen mukaan Euroopan parlamentin viime viikolla tekemä linjaus EU:n päästötavoitteen kiristämisestä on antanut toivoa Cancúnissa käytäville kansainvälisille ilmastoneuvotteluille. Hän muistuttaa, että neuvotteluasetelmat ilmastosopimuksen suhteen ovat viime aikoina muuttuneet paljon.

”Esimerkiksi Kiina on ottanut harppauksia oikeaan suuntaan ja on nyt yksi uusiutuvan energian edelläkävijöistä. Jos onnistumme tässä uudenlaisessa tasapainossa löytämään ratkaisuja, olemme saavuttaneet paljon”, Sinnemäki sanoo.

Ilmastolain syy?

Kepa | 02.12.2010 10:53

Sinnemäki ikävä kyllä kuvittelee että ilmastonmuutoksella pelottelemalla ja uusiutuvaan energiaan sokeasti satsaamalla saataisiin aikaiseksi uusi "energianokia" jolla pysyttäisiin teknologian vientimaana.

Se ei ole mitenkään realistista koska niitä teknologioita jotka suomalaiset kehittelisivät ankaran verotuksen ja tukemisen seurauksena, kopioitaisiinn sumeilematta juuri niissä kehittyvissä talouksissa.

Ilmastolla pelottelu ja verorahojen kaataminen tuohon tarkoitukseen on aidosti erittäin huono vaihtoehto. Edullinen energia on tämän kansan elilnehto näillä leveysasteilla ja ilman sitä meidän elintasomme tulee tippumaan jonnekin bulgarian tasolle. Onko se tarkoitus vai ollaanko tässä yrittämässä erpätoivoisesti "kaikki yhden kortin varaan" -uhkapeliä?

Halutaanko oikeasti palata 1800-luvulle elintasossa? Siitä tässä on kysymys. Toivottavasti Anni & Co ottavat jatkossa huomioon myös oikeat ongelmat.

Hyvä kuva

Jaakko | 02.12.2010 13:16

Sopivasti Sinnemäki tähyääkin tulevaisuuteen "verokaukoputken" läpi.

Kokoomuksen puisto-osastolle on hienosti myyty progressiivisen verotuksen romuttaminen. Mites se Pekkarinen kehuikaan, että vihreitä viedään energiapolitiikassa kölin ali mennen tullen ja tavatessa.

Byrokraatit kiittäisivät ilmastolakia

Mikko Arvinen | 02.12.2010 20:51

Erillinen ilmastolaki lisäisi ja toisi käsittämättömän määrän turhaa byrokratiaa kun koko ongelma voitaisiin ratkaista yksinkertaisesti energiaverotuksen asteittaisella kiristyksellä.

Energiaverojen kiristäminen ei yksin riitä

Meri Pukarinen | 03.12.2010 15:20

Hyvä Mikko Arvinen,

suomalaisten ilmastopäästöt tulevat kaikilta yhteiskunnan sektoreilta ja ohjauskeinoissa on nykyisellään paljon epäjohdonmukaisuutta. Verot ovat fiksusti toteutettuina kelpo keino päästövähennysten saavuttamiseen, mutta ilman kokonaisvaltaista lainsäädäntökehikkoa yhdet verot voivat kannustaa päästämään ja toiset suitsia päästöjä.

Kannattaa tutustua brittien ilmastolakiin inspiraatioksi, kopioida lakia ei toki Suomeen suoraan voi. Laki on täällä Iso-Britanniassa lisännyt ministeriöiden välistä koordinaatiota - et varmaan näe sitä huonona kehityksenä?

Ks. esim. http://www.theccc.org.uk/

Kirjoita uusi kommentti

  • Kirjoita asiallisesti, omalla nimellä ja noudata hyviä tapoja. Pysy aiheessa, ja jos linkkaat muualle, kerro mitä linkki sisältää. Keskustelussa ei saa esittää haastateltaviin, toisiin keskustelijoihin, kolumnisteihin, toimittajiin tai muihin henkilöihin kohdistuvia loukkaavia tai asiattomia kommentteja eikä kansanryhmiä koskevia halventavia yleistyksiä tai rasistisia kommentteja. Toimitus pidättää oikeuden valita julkaistavat kommentit. Omalla nimellä jätetyt kommentit julkaistaan pääsääntöisesti, nimimerkillä jätetyt vain poikkeustapauksissa.
Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <i> <strong> <b> <cite> <code> <ul> <ol> <li>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

Keskustelut

Vihreä Lanka Oy. Päätoimittaja Juha Honkonen. Yhteystiedot: Fredrikinkatu 33 A, 2. kerros, 00120 Helsinki, puh. (09) 5860 4123, toimitus[ät]vihrealanka.fi.