Adoptiolain läpimeno näyttää varmalta
Eduskunnassa käytiin eilen keskiviikkona värikäs lähetekeskustelu perheen sisäisestä adoptiosta. Seuraavaksi laki etenee lakivaliokunnan valmisteltavaksi.
Luottavainen. Heidi Hautala uskoo, että sisäinen adoptio etenee.
Kuva: Tiina Jutila / Vihreät”Lähetekeskustelussa olivat esillä eri laitojen ääripäät. Keskustelu oli kuitenkin varsin maltillista verrattuna esimerkiksi parisuhdelaista käytyyn keskusteluun”, lakivaliokunnan puheenjohtaja Heidi Hautala (vihr) sanoo.
Hautalan mielestä eilen käyty keskustelu oli hyvä lähtökohta valiokuntakäsittelylle. Hän viittaa muun muassa kokoomuksen Petri Salon varsin myötämielisiin lausuntoihin.
”Kyseessä on hallituksen yksimielinen esitys, enkä näe asiassa mitään suuria ongelmia”, Hautala sanoo.
Hänen mukaansa lain läpimeno näyttää vuorenvarmalta.
Oikeusministeri Tuija Braxin (vihr) esityksen mukaan rekisteröidyssä parisuhteessa elävät, samaa sukupuolta olevat vanhemmat saisivat adoptoida toistensa lapset. Nykyisin tämä on mahdollista vain avioliitossa oleville pariskunnille.
Lakiesityksen käsittely jatkuu keväällä.
Lähetekeskustelussa 26.11. sanottua
Päivi Räsänen (kd):
”Väitän, että tässä prosessissa, jos ajatellaan koko tätä lainsäädäntöprosessia, ei ole pelkästään eikä edes pohjimmiltaan kysymys lapsen oikeuksista vaan aikuisten poliittisesta tavoitteesta rinnastaa samaa sukupuolta olevien suhde miehen ja naisen muodostamaan avioliittoon.”
Erkki Pulliainen (vihr):
”Edustaja Räsänen erittäin taitavasti kuvasi sen, miksi tämä hallituksen esitys pitää hyväksyä sellaisenaan. Ei tarvitse mitään muuta kuin että hyväksyy modernin vanhemmuuden käsitteen ja pikkusen miettii asioita vähän laajemmalti, syvällisemmin ja ottaen huomioon sen, mitä hän puhui kauniisti siitä, että pitää vastuuta kantaa.”
Merja Kyllönen (vas):
”Sateenkaariperheet ja niiden lapset ovat kuitenkin olleet jo vuosikausia olemassa, ja eduskunnan velvollisuutena on turvata näiden perheiden ja näiden lasten oikeudet tavalla, joka vastaa suomalaisen oikeusvaltion periaatteita. Jopa Kirkkohallitus on tällä kannalla ja hyväksyy lain säätämisen, vaikka se korostaakin ideaalina ydinperhettä.”
Lauri Oinonen (kesk):
”Elikkä on aivan luonnollinen järjestys, että silloin, kun puhumme vanhemmista, on kysymys isästä ja äidistä, ja tämä on sidoksissa tuohon biologiseen lähtökohtaan. Tässä suhteessa haluan korostaa juuri niitä lähtökohtia, mitkä ovat aivan luonnolliset. Tässä me olemme nyt tekemässä lainsäädäntöä, joka on luonnotonta.”
Oras Tynkkynen (vihr):
”Tästä voidaan tietysti olla samaa mieltä siinä merkityksessä, että on luonnotonta, että ihmiset pukeutuvat pukuihin ja käyttävät kravattia ja pitävät silmälaseja tai käyttävät tietokonetta ja kännykkää, ja luonnotonta on sekin, että ihmiset kokoontuvat eduskuntaan ja täällä säädetään lakeja. Luonnollistahan varmaankin olisi se, että asuttaisiin savannilla, poimittaisiin hedelmiä puista ja välillä metsästettäisiin eläimiä. Se varmaan on luonnollista sanan siinä merkityksessä, että se on se ihmisen ja lajin alkuperäinen lähtökohta.”
Lisää aiheesta:
- Homopareja koskevan adoptiolain käsittely alkaa (26.11.2008)
- Papit ja kirkonhenkilöt Haaviston takana??!! (2.2.2012)
- Kertakäyttö vai peruskorjaus? (2.2.2012)
- Mamujen työttömyysaste on yli (1.2.2012)
- Ontuva selitys (1.2.2012)
- Greenpeacehan voisi ojentaa (1.2.2012)
- Logan fosforipäästöt (31.1.2012)
- Huomio (31.1.2012)
- Ei hyvältä näytä (31.1.2012)
- Paavo Lipposen kirje Pekka Haavistolle (31.1.2012)
- ehdokkaitten käytännön kielitaito (30.1.2012)
- Laittakaa ihmiset viestiä (28.1.2012)
- Ennen oli moni asia ihan hyvin (27.1.2012)
- ACTA (27.1.2012)
- Jäitä hattuun (26.1.2012)
- Ihminen ja ydinvoima - kenellä on vastuu? (26.1.2012)
- Kaskeala ja Haavisto (26.1.2012)
- Korjauksia tukijoiden nimilistaan (25.1.2012)
- Esimerkkinä Arrakoski (24.1.2012)
- Niin... (24.1.2012)
- Eläinaktivistit ovat aikamme samuraita (28.1.2012)(5 kommenttia)
- Turkki vai somiste (27.1.2012)(13 kommenttia)
- Piirun verran positiivista populismia (27.1.2012)
- (1 kommentti)
- Ilmastonmuutos – ideologiaa vai tiedettä (28.11.2011)(20 kommenttia)
- Vihreä argumentti globalisaatiota vastaan (20.11.2011)(8 kommenttia)
- Miksi ei yksityisautoilua vastusteta (17.11.2011)(49 kommenttia)
- Kriittinen kirja Linkolan ajattelusta (21.9.2011)(70 kommenttia)
- Onko vihreän oltava kasvissyöjä? (6.9.2011)(109 kommenttia)
- Pelletti- ja puulämmitys (31.8.2011)(9 kommenttia)
- Persuista ja populismista (18.8.2011)(38 kommenttia)
- Vasemmisto ei halua antaa rahaa köyhille (11.8.2011)(17 kommenttia)









Tie helvettiin kivetään
Tie helvettiin kivetään tällaisilla räävittömillä homolaeilla. Ja aikaa kulutetaan Eduskunnassa mielettömästi siihen vaikka tärkeämpiäkin asioita on rästissä.
lapsen etu
On totta, että seksuaalisen tasa-arvon lisäksi näissä asioissa pitää ajatella ensisijaisesti lapsen etua. Itse näkisin, että tämä laki nimenomaan ajaa lapsen etua. Jos rekisteröidyssä parisuhteessa olevien ihmisten lapsi on käytännössä yhteinen lapsi, vaikka ei biologisesti toisen lapsi olisikaan, turvaa laki lapsen oikeuden jäädä sen ei-biologisen mutta silti tosiasiallisen vanhempansa luo tilanteessa, jossa se biologinen vanhempi esimerkiksi kuolee.
Vai olisiko lapsen etu riistää hänet jäljellejääneeltä vanhemmaltaan ja toimittaa hänet lastenkotiin tai jonkun vieraan ihmisen hoiviin?
Ilman jeesustelua hyvä tulee
Hienoa kuulla, että tämä lakiesitys etenee ilman samanlaista jeesustelua - kirjaimellisesti - kuin parisuhdelaissa.
Peli menetetty
"Ilman jeesustelua hyvä tulee
Diana | 27.11.2008 14:18
Hienoa kuulla, että tämä lakiesitys etenee ilman samanlaista jeesustelua - kirjaimellisesti - kuin parisuhdelaissa."
Niinhän se on kun antaa pirulle pikkusormen niin se vie koko käden. Vanha totuus.
Kirjoita uusi kommentti