Afrikkaa, avant-gardea ja suljettu osasto
Kalevi Jäntin kirjallisuuspalkinnot jaetaan tänä vuonna Elina Hirvoselle, Harry Salmenniemelle ja Marko Hautalalle. Hirvonen palkitaan romaanistaan Kauimpana kuolemasta, Salmenniemi runokokoelmastaan Texas, sakset ja Hautala romaanistaan Käärinliinat. Palkintosumma on 15 000 euroa.
Vihreässä Langassa blogia kirjoittanut Hirvonen käsittelee palkitussa teoksessaan Afrikan ongelmia, mutta ei palkintoperustelujen mukaan sorru eksotiikkaan. Kirjan kieli on palkitsijoiden mukaan rikkaasti havainnoivaa, tarkkaa, vaivatonta ja osuvaa.
Salmenniemen runot edustavat suomalaisen nykyrunouden kokeilevalla kentällä klassista avant-gardea, kerrotaan palkintoperusteluissa. Teos välttelee poliittista korrektiutta ja hyvää makua esittelemällä nykymaailmaa suorasukaisesti ja kekseliäästi.
Hautalan romaanin miljöönä on mielisairaalan suljettu osasto. Palkintoperustelujen mukaan Hautala hallitsee aineistonsa ja tekniikkansa varmaotteisesti ja kirjoittaa tehokasta ja mieleenpainuvaa prosaa.
Kalevi Jäntin palkinto jaetaan vuosittain nuorille kirjailijoille.
- 487 ääliötä ja populistia (11:00)
- :-) (10:42)
- "Kukkahattutätien" direktiivi. (23.5.2012)
- Velaksi eläminen vihreää? (22.5.2012)
- Energiaton tulevaisuus (22.5.2012)
- Eutanasia ja poikien oikeus päättää ruumiistaan. (21.5.2012)
- Kiva, että Suomessa joku (21.5.2012)
- Mistä elintaso syntyy? (20.5.2012)
- "Cityvihreys" onkin vihreiden perusongelma. (18.5.2012)
- Epäonnistunut iskulause (16.5.2012)
- Kannattaa ottaa venäläisistä mallia. (15.5.2012)
- Demokraattinen, demokraattisempi, ay? (15.5.2012)
- Kaksinaismoralismi kukkii (15.5.2012)
- Kiitos Kari Hämäläinen (15.5.2012)
- Joo ottakaa vaan esimerkkiä (14.5.2012)
- Aika teoreettiset 16000 (14.5.2012)
- Kansan ääni (14.5.2012)
- (6 kommenttia)
- Vihreä argumentti globalisaatiota vastaan (26.4.2012)(10 kommenttia)
- Kriittinen kirja Linkolan ajattelusta (26.4.2012)(71 kommenttia)
- Guggenheim – politiikka (23.4.2012)
- Ilmastonmuutos – ideologiaa vai tiedettä (17.4.2012)(23 kommenttia)
- (19 kommenttia)
- Eläinaktivistit ovat aikamme samuraita (28.3.2012)(7 kommenttia)
- Miksi ei yksityisautoilua vastusteta (26.3.2012)(53 kommenttia)
- Ydinvoimasta (15.3.2012)(6 kommenttia)
- Propaganda (5.3.2012)
- Onko vihreän oltava kasvissyöjä? (26.2.2012)(110 kommenttia)
- Turkki vai somiste (16.2.2012)(14 kommenttia)
- Piirun verran positiivista populismia (27.1.2012)








Kirjoita uusi kommentti