Akavan Fjäder: Ulkomaalaisten osaamista tuhlataan

15.7.2011

Akavan puheenjohtajan Sture Fjäderin mielesttaiä Suomi tuhlaa tällä hetkellä korkeasti koulutettujen ulkomaalaisten osaamista, kun he päätyvät osaamistaan vaatimattomampiin tehtäviin tai työttömiksi.

Tilanteen korjaamiseksi tarvittaisiin Fjäderin mukaan täydennyskoulutusta tai sopivia kielikursseja. 

"Suomalaiset yritykset tarvitsevat globaalissa ja osaamiseen perustuvassa taloudessa yhä enemmän kansainvälistä ammattitaitoa. Lisäksi työikäisten määrä Suomessa laskee. Siksi on järkevää hyödyntää jo maahamme tulleita osaajia sekä tänne opiskelemaan tulevia", Fjäder sanoo.

Fjäder myöntää, että ulkomaalaisten työllistymiseen liittyy ongelmia, kuten ulkomailla suoritettujen tutkintojen tunnustaminen. Tällaiset ongelmat ovat kuitenkin ratkaistavissa.

"Vaikeampaa on vaikuttaa työelämän asenteisiin. Suomalaiset työnantajat arastelevat edelleen muiden kuin suomalaisten työntekijöiden palkkaamista", Fjäder sanoo.

 

 

 

 

 

 

 

Tunnistan ilmiön

Nimetön | 15.07.2011 12:27

Työikäisten määrä laskee, mutta niin kova kilpailu ei työvoimasta ole, etteikö se estäisi pörssiyrityksiä tekemästä irtisanomisia liki pitäen irtisanomisen ilosta.

Tämä koskee sekä suomalaista itseäni että tuntemiani ulkomaalaisia työntekijöitä.

Kielitaidottomuus on yksi rikka rokassa. Siihen on vain yksi hoito. Pitää opetella kieltä. Siis maahanmuuttajan. On se aika hassua, että lääkäreiksi esimerkiksi palkataan ihmisiä, jotka eivät oikeasti osaa sen paremmin suomea kuin ruotsiakaan. Siis oikeasti. Lääkärin pitää osata suomea, silti näitä palkataan.

Suomessa ei ole, eikä tule mitään yleistä työvoimapulaa.

Alat jakautuvat turhankin voimakkaasti matalapalkka-ammatteihin, joilla potentiaalinen työtekijöiden tarjonta ylittää tarpeen ja palkkataso madaltuu kunnes kysyntä ja tarjonta kohtaavat. Sitten on olemassa korkeapalkka-ammatteja, joissa kysyntä ylittää tarjonnan kunnes palkka nousee tarpeeksi motivoimaan riittävästi työntekijöitä - niiden joukosta joilla on kykyä tehtävään.

Kirjoita uusi kommentti

  • Kirjoita asiallisesti, omalla nimellä ja noudata hyviä tapoja. Pysy aiheessa, ja jos linkkaat muualle, kerro mitä linkki sisältää. Keskustelussa ei saa esittää haastateltaviin, toisiin keskustelijoihin, kolumnisteihin, toimittajiin tai muihin henkilöihin kohdistuvia loukkaavia tai asiattomia kommentteja eikä kansanryhmiä koskevia halventavia yleistyksiä tai rasistisia kommentteja. Toimitus pidättää oikeuden valita julkaistavat kommentit. Omalla nimellä jätetyt kommentit julkaistaan pääsääntöisesti, nimimerkillä jätetyt vain poikkeustapauksissa.
Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <i> <strong> <b> <cite> <code> <ul> <ol> <li>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

Keskustelut

Vihreä Lanka Oy. Päätoimittaja Juha Honkonen. Yhteystiedot: Fredrikinkatu 33 A, 2. kerros, 00120 Helsinki, puh. (09) 5860 4123, toimitus[ät]vihrealanka.fi.