Aktivistit hehkuttavat torpanneensa hiilivoimalan Isossa-Britanniassa

8.10.2009

Ympäristöjärjestöt katsovat saaneensa voiton kiistassa isosta hiilivoimalasta Isossa-Britanniassa.

Ei hiiltä! Greenpeacen aktivistit osoittivat mieltä uutta hiilivoimalaa vastaan Kingsnorthissa jo olevan hiilivoimalan edessä.

Kuva: Greenpeace / Kristian Buus

Energiayhtiö E.ON on vetäytynyt suunnitelmastaan rakentaa Isoon-Britanniaan ensimmäinen hiilivoimala 20 vuoteen.

E.ON sanoo Greenpeacelle lähettämässään sähköpostissa, ettei usko voimalan rakentamisen olevan enää taloudellisesti kannattavaa. Hanke jäädytetään ainakin kahdeksi–kolmeksi vuodeksi.

Kingsnorthiin kaavailtu hiilivoimala olisi ollut yhteensä kahden Suomen suurimman hiilivoimalan kokoinen ja tuottanut vuosittain kahdeksan miljoonaa tonnia hiilidioksidipäästöjä.

Greenpeacen ilmastovastaavan Simo Kyllösen mukaan hankkeen jäädyttäminen on asiaa vastaan kampanjoineille ympäristöjärjestöille suuri voitto.

"Päätöksessä on varmasti ollut merkitystä sekä tuhansien ihmisten aktiivisella vastarinnalla että taloudellisilla syillä. Nyt on teollisuusmaiden hallitusten vuoro varmistaa, ettei uusia hiilivoimalahankkeita enää aloiteta", Kyllönen sanoo.

Viime kesänä Greenpeacen aktivistit pysäyttivät Kingsnorthiin matkanneen hiilikuljetuksen. Viime vuonna voimalaa vastustettiin yli 2 000 ihmistä keränneellä viikon mittaisella leirillä. Greenpeacen aktivistit myös kiipesivät Kingsnorthissa jo sijaitsevan hiilivoimalan savupiippuun.

Aktivisteja vastaan esitetyt syytteet kaatuivat oikeudenkäynnissä, jossa valamiehistö totesi, että uusi hiilivoimala aiheuttaisi ilmastonmuutosta kiihdyttämällä enemmän taloudellista vahinkoa kuin aktivistien toimet.

Kyllönen muistuttaa, että Suomessa kivihiiltä ja turvetta käyttäviä voimalaitoksia suunnitellaan ja rakennetaan edelleen.

hiilivoimalat suljettavat EU:ssa

tjussi | 08.10.2009 13:03

Hiilidioksidien päästöt pitää vähentää mahdollisimman vähiin ja tätä taustaa vasten hiilivoimalat EU:ssa (ja Suomen pääkaupunkiseudulla) pitää lopettaa kokonaan esimerkin antamiseksi muulle maailmalle.

Jos hiilidioksidit saadaan talteen, voidaan tietenkin tällaisia voimaloita perustaa harkitusti.

Helsinkiläiset hävetkää, jollette saa kivihiilen polttoa loppumaan!

Meidän talossa käytetään vain puuta lämmitykseen ja lämpimänä pysytään. Saunommekin joka päivä, koska lämmitysjärjestelmämme käyttää loppulämmön.
Siirtykää kotimaiseen energiaan!

Jäätyköön Kyllönen ja britit torppiinsa talvella.

Nimetön | 08.10.2009 13:12

Jäätyköön Kyllönen ja britit torppiinsa talvella.

"Aktivisteja vastaan esitetyt

Matti | 08.10.2009 14:43

"Aktivisteja vastaan esitetyt syytteet kaatuivat oikeudenkäynnissä, jossa valamiehistö totesi, että uusi hiilivoimala aiheuttaisi ilmastonmuutosta kiihdyttämällä enemmän taloudellista vahinkoa kuin aktivistien toimet."

Oliko tämä jokin toimittajan lapsus, vai menikö asia todella näin? Erikoista oikeutta, jos tuomio riippuu siitä kuka on uhri!

Kirjoita uusi kommentti

  • Kirjoita asiallisesti, omalla nimellä ja noudata hyviä tapoja. Pysy aiheessa, ja jos linkkaat muualle, kerro mitä linkki sisältää. Keskustelussa ei saa esittää haastateltaviin, toisiin keskustelijoihin, kolumnisteihin, toimittajiin tai muihin henkilöihin kohdistuvia loukkaavia tai asiattomia kommentteja eikä kansanryhmiä koskevia halventavia yleistyksiä tai rasistisia kommentteja. Toimitus pidättää oikeuden valita julkaistavat kommentit. Omalla nimellä jätetyt kommentit julkaistaan pääsääntöisesti, nimimerkillä jätetyt vain poikkeustapauksissa.
Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <i> <strong> <b> <cite> <code> <ul> <ol> <li>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

Keskustelut

Vihreä Lanka Oy. Päätoimittaja Juha Honkonen. Yhteystiedot: Fredrikinkatu 33 A, 2. kerros, 00120 Helsinki, puh. (09) 5860 4123, toimitus[ät]vihrealanka.fi.