Aktivistit järkyttyivät Kiviniemen kytköksistä
Eläinsuojeluliitto Animalia on huolissaan pääministeri Mari Kiviniemen (kesk) ja turkisteollisuuden välisistä kytköksistä, jotka ovat alkaneet vähitellen nousta pintaan.
Totuus julki. Animalia haluaa selvyyden pääministeri Kiviniemen ja turkistuottajien suhteeseen.
Kuva: Lehtikuva Oy/Valtioneuvoston kanslia”Suomen ollessa eräs maailman merkittävimmistä tarhaajamaista ei ole hyväksyttävää, etteivät pääministerimme tiiviit kytkökset näin kiistanalaiseen elinkeinoon ole julkisesti tiedossa”, toiminnanjohtaja Salla Tuomivaara sanoo järjestön tiedotteessa.
Kesällä kävi ilmi, että turkistuottajat ovat tukeneet useiden pääministerien, myös Kiviniemen, kampanjoita. Sen lisäksi kattojärjestön viestintäjohtaja Päivi Mononen-Mikkilä on toiminut Kiviniemen vaaliorganisaation vetäjänä.
Aiemmin tällä viikolla Uutispäivä Demari kertoi, että Kiviniemi toimi itse suurimman vaalirahoittajansa, Huomisen Suomi ry:n rahastonhoitajana.
Järjestön puheenjohtajana toimii Mononen-Mikkilä ja se tuki Kiviniemen kampanjaa 57 350 eurolla.
Lisäksi verkkojulkaisu Fifi kertoi eilen tiistaina, että Kiviniemen puoliso Juha Louhivuori on ollut toteuttamassa turkisteollisuuden mainoskampanjoita.
”Valtioneuvoston jäsenenä ja nyt pääministerinä Kiviniemellä on merkittävä rooli turkistarhauksen tulevaisuuteen ja esimerkiksi tarhaajille myönnettäviin tukiin liittyvissä päätöksissä”, Tuomivaara muistuttaa.
Lisää aiheesta:
- Maailman catwalkit imevät Suomen turkisalan nousuun (21.9.2010)
- Pelastettiinko turkisala pikkusummilla? (26.7.2010)
- 487 ääliötä ja populistia (11:00)
- :-) (10:42)
- "Kukkahattutätien" direktiivi. (23.5.2012)
- Velaksi eläminen vihreää? (22.5.2012)
- Eutanasia ja poikien oikeus päättää ruumiistaan. (21.5.2012)
- Kiva, että Suomessa joku (21.5.2012)
- Mistä elintaso syntyy? (20.5.2012)
- Retki Viikinsaareen (20.5.2012)
- "Cityvihreys" onkin vihreiden perusongelma. (18.5.2012)
- Kannattaa ottaa venäläisistä mallia. (15.5.2012)
- Raporttia kun katsoo (15.5.2012)
- Demokraattinen, demokraattisempi, ay? (15.5.2012)
- Kaksinaismoralismi kukkii (15.5.2012)
- Haloo.. (15.5.2012)
- Aika teoreettiset 16000 (14.5.2012)
- Tää maistuu ihan kalastelulle (14.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- (6 kommenttia)
- Vihreä argumentti globalisaatiota vastaan (26.4.2012)(10 kommenttia)
- Kriittinen kirja Linkolan ajattelusta (26.4.2012)(71 kommenttia)
- Guggenheim – politiikka (23.4.2012)
- Ilmastonmuutos – ideologiaa vai tiedettä (17.4.2012)(23 kommenttia)
- (19 kommenttia)
- Eläinaktivistit ovat aikamme samuraita (28.3.2012)(7 kommenttia)
- Miksi ei yksityisautoilua vastusteta (26.3.2012)(53 kommenttia)
- Ydinvoimasta (15.3.2012)(6 kommenttia)
- Propaganda (5.3.2012)
- Onko vihreän oltava kasvissyöjä? (26.2.2012)(110 kommenttia)
- Turkki vai somiste (16.2.2012)(14 kommenttia)
- Piirun verran positiivista populismia (27.1.2012)









korr... siis...
Sitä tuttua maan tapaahan tämä vain on.
Rehellisesti sanottuna korruptiota. Tässä tapauksessa vieläpä verirahaa.
Suomi - maailman vähiten korruptoitunein maa. Tutkitusti!
Hymyilytti jo aikoja sitten, kun luin miten Suomi on tutkitusti maailman vähiten korruptoituneita maita. Silloin ei vielä ollut tullut julkisuuteen vaalirahoituskähminnät, ja Juhantalon & co. hämärätouhut oli ehditty unohtaa ja painaa villaisella taka-alalle.
Selväähän se oli, kun muistaa suomalaisten historian veli venäläisen kauppakumppanina, ettei ihan noin vain pikku liikelahjoja ym. voiteluita taakse jätetä kun asioista päätetään herrastasolla. Ja hyvinpä näkyy tuo tapa jaksavan tänäkin päivänä.
Nyt vaan sanotaan lahjontaa tukemiseksi.
Edustus
On aivan oikein, että ehdokkaita tukevat sellaiset tahot joiden arvomaailmaan kuuluvia asioita ehdokas ajaa.
Vihreitten edokkaita tuki animalian jäsenet.
Vasurien ehdokkaita tuki paperiliitto.
Pitäisi katsoa boonuksena se, että Kiviniemi on toiminut rahastonhoitajana ja kerännyt rahoituksen Huomisen Suomi ry:lle.
Jollei yhdistyksen toiminnan määrittely estä ehdokkaan tukemista niin mikä on parempi vastike siotukselle kuin pääministeri, joka on samaa mieltä kuin yhdistys.
Re: Edustus
"On aivan oikein, että ehdokkaita tukevat sellaiset tahot joiden arvomaailmaan kuuluvia asioita ehdokas ajaa."
Se ei ole oikein, jos rahalla saa ostettua itselleen myönteisiä päätöksiä.
"Vihreitten edokkaita tuki animalian jäsenet."
Ja arveletko, että tämä tuki käänsi vihreät eläinsuojelumyönteisiksi?
Bloody Mary
ja ketunhäntä kainalossa. Suomihan on maailman vähiten korruptiota tutkinut maa.
Jo riittää
Kommenteista päätellen, kansa on saanut tarpeekseen vihreiden verotaakasta ja heidän vastuuttomuudesta.
Ari.T
Rautaista logiikkaa. Jos Animalia antaa rahaa vihreille, se ei ole korruptiota, koska vihreät on jo aikaisemmin kannattanut eläintensuojelua.
Juuri näin. Mutta,
Ei sinulla edes käväissyt mielessä sellainen mahdollisuus, että turkistarhaajat antoivat rahaa Mari Kiviniemelle samoin perustein. Siis siksi, koska Mari Kiviniemi on ollut turkistarhamyönteinen ja aikaisemmin.
Tekeekö siitä korruptiota se, että Mari Kiviniemi on Kepulainen, eikä Vihreä?
Samanlaista rautaista, vihreää, logiikkaa, kuin kettutytöillä. "Me saamme kiusata ja tappaa tuhansittain minkkejä, koska olemme eläinsuojelijoita ja vastustamme minkkien kiusaamista ja tappamista".
Vihreät on sitä mieltä, että jos joku muu, kuin vihreät ottaa rahaa vastaan, on se lahjontaa, mutta vihreille annettu raha on rehtiä toimintaa.
Vihreiden tuki, Keskustan tuki....Kiviniemen tuki, koruptio.
Ari.T
Keke
Jutteluun
Eiköhän se mene niin, että lahjonnasta hyötyy lahjan antaja rahallisesti tai rahan arvoisina hyötyinä pitkällä aikavälillä. Pääministeri "lobbarina" turkistarhabisnekselle. Äärimmäisen kuvottavaa korruptiota.
Kun Animalia tukee vihreitä, Animalia saa tästä ideologialleen tietenkin tukea, tuskin "bisnekseensä" mikäli Animalialla olisi laajaa liiketoimintaa ja tätä vihreiden kansanedustajat tukisivat rahallisesti olisi kysymyksessä äärimmäisen kuvottava korruptio.
Kirjoita uusi kommentti