Alkosta saa nyt kotimaista luomuolutta
Lahtelainen Teerenpeli ravintolapanimo on tuonut markkinoille kotimaisen luomuoluen. Kyseessä on ensimmäinen Alkoissa myytävä suomalainen luomuolut.
Lähi ja luomu. Teerenpelin luomuolut haastaa kansainväliset kilpailijansa Alkon hyllyillä.
Kuva: Teerenpeli”Luomutuotteissa on ollut nähtävissä lisääntyvää kysyntää. Tuomme tänä vuonna ja jatkossakin asiakkaillemme luomujuomia ja muita kestävän kehityksen tuotteita sekä oluisiin että muihin juomatuoteryhmiin”, kertoo Alkon tuoteryhmäpäällikkö Mika Kauppinen Teerenpelin tiedotteessa.
Teerenpelin mukaan kyseessä on myös lähiolut, sillä siihen käytettävä tulee panimon ympäriltä Päijät-Hämeestä. Mallastaminen ja paneminen tehdään Lahdessa.
Ainoastaan mausteena käytetty Hallertauer-humala tuodaan kauempaa, saksalaisilta luomutiloilta.
”Luomuolut on luontainen valinta tuoteperheeseemme, jossa korostuvat lähituotanto ja ympäristöystävälliset valmistusmenetelmät. Olemme valmistaneet suomalaisille oluenystäville hienovaraisen ja täyteläisen luomuoluen”, Teerenpelin toimitusjohtaja Anssi Pyysing sanoo.
Alkon valikoimissa on ennestään englantilaista, saksalaista ja tanskalaista luomuolutta. Suomessa luomuoluita ovat valmistavat myös Vakka-Suomen panimo ja Huvila panimoravintola.
Lisää aiheesta:
- Nämä oluet ekotissuttelija jättää juomatta (13.8.2009)
- Eettiset oluet syynissä (22.5.2009)
- 487 ääliötä ja populistia (11:00)
- :-) (10:42)
- "Kukkahattutätien" direktiivi. (23.5.2012)
- Velaksi eläminen vihreää? (22.5.2012)
- Eutanasia ja poikien oikeus päättää ruumiistaan. (21.5.2012)
- Kiva, että Suomessa joku (21.5.2012)
- Mistä elintaso syntyy? (20.5.2012)
- Retki Viikinsaareen (20.5.2012)
- "Cityvihreys" onkin vihreiden perusongelma. (18.5.2012)
- Kannattaa ottaa venäläisistä mallia. (15.5.2012)
- Raporttia kun katsoo (15.5.2012)
- Demokraattinen, demokraattisempi, ay? (15.5.2012)
- Kaksinaismoralismi kukkii (15.5.2012)
- Haloo.. (15.5.2012)
- Aika teoreettiset 16000 (14.5.2012)
- Tää maistuu ihan kalastelulle (14.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- (6 kommenttia)
- Vihreä argumentti globalisaatiota vastaan (26.4.2012)(10 kommenttia)
- Kriittinen kirja Linkolan ajattelusta (26.4.2012)(71 kommenttia)
- Guggenheim – politiikka (23.4.2012)
- Ilmastonmuutos – ideologiaa vai tiedettä (17.4.2012)(23 kommenttia)
- (19 kommenttia)
- Eläinaktivistit ovat aikamme samuraita (28.3.2012)(7 kommenttia)
- Miksi ei yksityisautoilua vastusteta (26.3.2012)(53 kommenttia)
- Ydinvoimasta (15.3.2012)(6 kommenttia)
- Propaganda (5.3.2012)
- Onko vihreän oltava kasvissyöjä? (26.2.2012)(110 kommenttia)
- Turkki vai somiste (16.2.2012)(14 kommenttia)
- Piirun verran positiivista populismia (27.1.2012)









Myös Vakka-Suomen Panimo tekee luomuolutta!
...Ja sitäkin saa Alkosta.
Totta
Vakka-Suomen panimon Luomu-Pils on tosiaan myös nykyisin Alkon valikoimissa ja on ainakin omasta mielestäni parempi kuin tämä Teerenpelin olut, joka muuten juttua kirjoitettaessa oli vielä ainoa Alkon luomuolut.
Kirjoita uusi kommentti