Amerikkalainen it-jätti harkitsee tulevansa Googlen perässä Suomeen
Googlen saapuminen Haminaan on innostanut työ- ja elinkeinoministeriön houkuttelemaan muitakin kansainvälisten it-yritysten palvelinkeskuksia Suomeen.
Ekokeskus. Uspenskin katedraalin alle Helsinkiin avattiin viime viikolla maailman ekotehokkaimmaksi mainostettu palvelinkeskus. Sen tuottama lämpö johdetaan kaukolämpöverkkoon, kertoo it-yritys Academican projektipäällikkö Matias Harju.
Kuva: Mikael AhlforsTemin rahoittama organisaatio Invest in Finland on juuri alkanut markkinoida Suomea maailmalla vihreänä datakeskusmaana.
Invest in Finland on listannut liki 160 kansainvälistä it-yritystä, jotka voivat olla Googlen seuraajia. Investointijohtaja Jari Ängeslevä sanoo, että palvelinkeskuksille sopivia paikkoja on Suomessa kymmeniä.
Parhaillaan yhdysvaltalainen it-yhtiö harkitsee sijoittavansa Suomeen keskuksen, josta vuokrataan palvelintilaa ulkopuolisille yrityksille. Ängeslevä kuvailee yritystä ”erittäin suureksi toimijaksi”, mutta haluaa pitää sen nimen toistaiseksi salassa.
Ängeslevä oli mukana hoitamassa Googlen ja Stora Enson välistä kauppaa Summan tehtaasta Haminassa. Neuvottelut uuden jenkkifirman kanssa jatkuvat marraskuussa.
Tietokonekeskukset kuluttavat valtavasti energiaa palvelinten pyörittämiseen ja jäähdyttämiseen. Esimerkiksi Yhdysvalloissa palvelinkeskukset haukkaavat kaksi prosenttia koko maan energiankulutuksesta, ja osuuden on ennakoitu kasvavan entisestään. Energiasyöppöydestä on tulossa yrityksille imagohaitta.
Suomen valtteja ovat energiatehokkuus ja viileys. Invest in Finlandin laskujen mukaan keskikokoinen palvelinkeskus säästäisi miljoona euroa vuodessa siirtyessään Keski-Euroopasta Suomeen. Tai Ruotsiin – joka havittelee datakeskuksia liki samalla myyntipuheella.
Ängeslevän mukaan myös energian tuotantotavalla on merkitystä. Se on hänen mukaansa Suomessa ”kohtalaisen vihreää”, ainakin runsaasti fossiilisia energianlähteitä käyttävään Yhdysvaltoihin verrattuna. Esimerkiksi Facebookin päätös sijoittaa palvelimensa hiilivoimalan viereen Oregonin osavaltiossa Yhdysvalloissa herätti laajaa vastustusta.
Suomea harkitsevan amerikkalaisen suuryrityksen datakeskus työllistäisi Ängeslevän arvion mukaan noin sata ihmistä ja lisäksi välillisesti noin 200–300 ihmistä. Mahdollisia sijoituspaikkoja ovat muun muassa alasajetut paperitehtaat Voikkaalla, Kajaanissa ja Varkaudessa.
Ensimmäinen hyötyjä uudesta palvelukeskuksesta olisi sijoituspaikan myyjä. Esimerkiksi Google maksoi Summan paperitehtaasta Stora Ensolle 40 miljoonaa euroa.
Lisää aiheesta:
- 487 ääliötä ja populistia (11:00)
- :-) (10:42)
- "Kukkahattutätien" direktiivi. (23.5.2012)
- Velaksi eläminen vihreää? (22.5.2012)
- Eutanasia ja poikien oikeus päättää ruumiistaan. (21.5.2012)
- Kiva, että Suomessa joku (21.5.2012)
- Mistä elintaso syntyy? (20.5.2012)
- Retki Viikinsaareen (20.5.2012)
- "Cityvihreys" onkin vihreiden perusongelma. (18.5.2012)
- Kannattaa ottaa venäläisistä mallia. (15.5.2012)
- Raporttia kun katsoo (15.5.2012)
- Demokraattinen, demokraattisempi, ay? (15.5.2012)
- Kaksinaismoralismi kukkii (15.5.2012)
- Haloo.. (15.5.2012)
- Aika teoreettiset 16000 (14.5.2012)
- Tää maistuu ihan kalastelulle (14.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- (6 kommenttia)
- Vihreä argumentti globalisaatiota vastaan (26.4.2012)(10 kommenttia)
- Kriittinen kirja Linkolan ajattelusta (26.4.2012)(71 kommenttia)
- Guggenheim – politiikka (23.4.2012)
- Ilmastonmuutos – ideologiaa vai tiedettä (17.4.2012)(23 kommenttia)
- (19 kommenttia)
- Eläinaktivistit ovat aikamme samuraita (28.3.2012)(7 kommenttia)
- Miksi ei yksityisautoilua vastusteta (26.3.2012)(53 kommenttia)
- Ydinvoimasta (15.3.2012)(6 kommenttia)
- Propaganda (5.3.2012)
- Onko vihreän oltava kasvissyöjä? (26.2.2012)(110 kommenttia)
- Turkki vai somiste (16.2.2012)(14 kommenttia)
- Piirun verran positiivista populismia (27.1.2012)









"Suomen valtteja ovat
"Suomen valtteja ovat energiatehokkuus ja viileys."
JA
- suhteellisen stabiili infrastruktuuri
- yhteiskunnalliset olot (vakaus)
- sähkön saanti suhteellisen varmalla ppohjalla
Tervetuloa
Facebook, Cisco... kaikki kivoja nimiä.
Suljettuja paperitehtaita ainakin piisaa. Yli 30 paperikonetta on ajettu alas viimeisen viiden vuoden sisällä.
Kirjoita uusi kommentti