Anni Sinnemäki haluaa malttia ydinvoimapäätökseen
Vihreiden puheenjohtaja työministeri Anni Sinnemäki toivoo, että päätökset uusista ydinvoimaloista tehdään vasta perusteellisen arvion jälkeen.
Malttia. Sinnemäki toivoo, että päätös uusista ydinvoimaloista tehdään harkiten.
Kuva: Emilia Pippola”Ennen periaatepäätöstä tulisi myös huolellisesti arvioida Olkiluoto 3:n päätösprosessia ja sitä, mitä sittemmin on tapahtunut: mitä silloin luvattiin, mitä saatiin ja mitä ei. Ja ennen kaikkea: mitä siitä tulisi ottaa opiksi”, Sinnemäki kirjoittaa vihreiden sivuilla.
Hän muistuttaa, että ydinvoimaa koskevia päätöksiä pidetään laissakin niin tärkeinä, että se on ainoa energiamuoto, josta päätettäessä tulee arvioida hankkeen järkevyyttä koko yhteiskunnan osalta.
”On sitten lähtökohtaisesti ydinvoimaa vastaan tai sen puolesta, ajattelisin hyvän päätöksentekoprosessin olevan kaikkien osapuolten intressissä. Etenkin kun edellisestä päätöksentekoprosessista olisi huomattavasti opittavaa”, Sinnemäki sanoo.
Hallituksen odotetaan tekevän periaatepäätöksen uusista ydinvoimaloista kevään aikana. Sen jälkeen asia siirtyy eduskunnan päätettäväksi.
- 487 ääliötä ja populistia (11:00)
- :-) (10:42)
- "Kukkahattutätien" direktiivi. (23.5.2012)
- Velaksi eläminen vihreää? (22.5.2012)
- Eutanasia ja poikien oikeus päättää ruumiistaan. (21.5.2012)
- Kiva, että Suomessa joku (21.5.2012)
- Mistä elintaso syntyy? (20.5.2012)
- Retki Viikinsaareen (20.5.2012)
- "Cityvihreys" onkin vihreiden perusongelma. (18.5.2012)
- Kannattaa ottaa venäläisistä mallia. (15.5.2012)
- Raporttia kun katsoo (15.5.2012)
- Demokraattinen, demokraattisempi, ay? (15.5.2012)
- Kaksinaismoralismi kukkii (15.5.2012)
- Haloo.. (15.5.2012)
- Aika teoreettiset 16000 (14.5.2012)
- Tää maistuu ihan kalastelulle (14.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- (6 kommenttia)
- Vihreä argumentti globalisaatiota vastaan (26.4.2012)(10 kommenttia)
- Kriittinen kirja Linkolan ajattelusta (26.4.2012)(71 kommenttia)
- Guggenheim – politiikka (23.4.2012)
- Ilmastonmuutos – ideologiaa vai tiedettä (17.4.2012)(23 kommenttia)
- (19 kommenttia)
- Eläinaktivistit ovat aikamme samuraita (28.3.2012)(7 kommenttia)
- Miksi ei yksityisautoilua vastusteta (26.3.2012)(53 kommenttia)
- Ydinvoimasta (15.3.2012)(6 kommenttia)
- Propaganda (5.3.2012)
- Onko vihreän oltava kasvissyöjä? (26.2.2012)(110 kommenttia)
- Turkki vai somiste (16.2.2012)(14 kommenttia)
- Piirun verran positiivista populismia (27.1.2012)









kova metakka
hyvin on synkronoitu mediassa verojen nostosta hehkuttaminen - varsinkin energiaveron nostosta -
ja ydinvoimasta päättäminen -
varsinkin myönteisesti
kysy sitten dallaajalta mitä mieltä olet ydinvoimasta ?
kun kaikki verot nousee ja alkaa väellä olla kaikin tavoin
hällä välii -meininki .
Kirjoita uusi kommentti