Anni Sinnemäki tyrmää perussuomalaisten mamulinjaukset
Vihreiden puheenjohtaja, työministeri Anni Sinnemäki arvioi, että perussuomalaisten tavoittelema maahanmuuttopolitiikka pahentaisi ongelmia entisestään.
Hyvä avaus, mutta... Anni Sinnemäki kiittelee perussuomalaisia konkreettisista esityksistä.
Kuva: Emilia Pippola”Paperin hahmottelema linja rakentaa maahanmuuttajista epävarmassa asemassa elävää paarialuokkaa. Tällainen politiikka johtaisi juuri niihin ongelmiin ja konflikteihin, joita kirjoittajat niin kovasti haluavat välttää”, Sinnemäki kirjoittaa vihreiden sivuilla.
”Pelkään pahoin, että perussuomalaiset maalailemassa Suomessa 'muita' ovat myös monet suomalaiset: erilaiset, jollain tavalla heikommat tai vain köyhät.”
Sinnemäki kiittelee perussuomalaisia siitä, että nämä ovat julkaisseet maahanmuuttopolitiikasta linjapaperin.
”Konkreettisista esityksistä on helpompi keskustella kuin nettipalstojen epämääräisestä pelon, epävarmuuden ja epäilyksen lietsonnasta”, Sinnemäki sanoo.
Hän kuitenkin moittii vaatimuksia ristiriitaisiksi. Linjapaperissa peräänkuulutetaan aktiivisia toimia, mutta samalla korostetaan, ettei esimerkiksi poliisin ja terveydenhuoltohenkilökunnan ajallisia ja rahallisia resursseja ”haaskata erilaisiin kulttuurisensitiivisyys- ja toiseudenkohtaamiskoulutuksiin”.
”Esimerkiksi kunniaväkivallan kohdalla haasteellisinta on ilmiön tunnistaminen. Miten viranomaiset selviävät tästä ilman koulutusta? Miten viranomaiset löytävät keinot, joilla naiset ja tytöt saadaan liikkeelle kodeista, jos he eivät ymmärrä kulttuurisista kysymyksistä mitään?”, Sinnemäki kysyy.
- Armeijan suuruus (2.9.2010)
- Asennevammako? (2.9.2010)
- Uutisen kirjoittajalle (2.9.2010)
- Kirjoittaja kirjoittaa kai (2.9.2010)
- Navi säästää vielä enemmän (2.9.2010)
- Kortit käyttämättä (2.9.2010)
- seniorikultamitaliuimari (2.9.2010)
- fuksista nobelistiksi (1.9.2010)
- Mies hoitaa lapsia vaikka (1.9.2010)
- vihreä liike ja vanhukset (1.9.2010)
- Outoa? (31.8.2010)
- Ei pienempää pahaa ole (31.8.2010)
- Mihin toimenpiteisiin Vihreät aikovat ryhtyä (31.8.2010)
- Ansioero ei ole palkkaero (31.8.2010)
- Viitteet? (31.8.2010)
- Anarkiaa (31.8.2010)
- Saksassa 20 000 megawattia (30.8.2010)
- Kannattaisi rakentaa (30.8.2010)
- Kuka saa sanoa itseään vihreäksi? (2.9.2010)(27 kommenttia)
- Kuluttaja kääntää selkänsä GM:lle (31.8.2010)(1 kommentti)
- Vihreät & pakkoruotsi (31.8.2010)(62 kommenttia)
- ITÄSALMI ON ITÄSALMI (27.8.2010)(32 kommenttia)
- Ydinvoimasta (27.8.2010)(1 kommentti)
- Pakkoruotsi (12.8.2010)(78 kommenttia)
- Vihreiden lähdettävä hallituksesta! (9.8.2010)(32 kommenttia)
- Reilu kauppa (9.8.2010)(8 kommenttia)
- Aurinkolämmitys kerrostalossa (4.8.2010)(4 kommenttia)
- Miten kasvissyöjäksi käytännössä? (3.8.2010)(73 kommenttia)
- Vinkkejä kierrätyssotaan kerrostaloissa? (28.7.2010)(10 kommenttia)
- jätevesiasetus (8.7.2010)(14 kommenttia)
- eläinsuojelu (26.6.2010)(10 kommenttia)


















Muutamia kommentteja
"Paperin hahmottelema linja rakentaa maahanmuuttajista epävarmassa asemassa elävää paarialuokkaa."
Jos paperin hahmotteleman linjan mukaan jokainen itsensä ja perheensä elättävä, lakiemme mukaan elävä, kielemme opiskeleva ja kulttuuriimme sopeutuva maahanmuuttaja on ihonväristään ja uskonnostaan riippumatta tervetullut, niin en suoraan sanoen ymmärrä, mikä ihmeen paarialuokka heistä muka muodostuisi. Paarialuokkaan johtaa päinvastoin juuri nykyisenlainen maahanmuuttopolitiikka, joka päästää Suomeen ihmisiä, joilla ei ole mitään edellytyksiä menestyä työmarkkinoillamme ja jotka dumpataan jonnekin Itä-Helsinkiin tai Varissuolle.
"Pelkään pahoin, että perussuomalaiset maalailemassa Suomessa 'muita' ovat myös monet suomalaiset: erilaiset, jollain tavalla heikommat tai vain köyhät."
"Pelkään pahoin" ei oikein riitä perusteluksi. Millä perusteella Anni tällaista pelkää? Perussuomalaisten agendaan nimenomaan kuuluu vähäosaisista suomalaisista huolehtiminen.
"Esimerkiksi kunniaväkivallan kohdalla haasteellisinta on ilmiön tunnistaminen."
Manifestin mukainen maahanmuuttopolitiikka johtaisi siihen, ettei "kunnia"väkivaltaa (hyi, mikä oksymoroni) harjoittavia maahanmuuttajia enää päästettäisi Suomeen. Ongelma siis oikeastaan poistuisi itsestään.
Odotan vastaa julkilausumaan Vihreiltä
Muut puolueet saisivat kirjoittaa vastaavan, eikä mitään pelkkää sananhelinää. Aihe tulee olemaan vaalin yksi keskeisemmistä kysymyksistä, joten olisi äänestäjiä kohtaan oikein, että puolueet esittäisivät selvät vaihtoehdot.
Tässähän sitä on epäilysten lietsontaa
Julkaiskaa vihreät toki omat konkreettiset ehdotuksenne. Tämä tekstihän oli vain nettipalstalla (Vihreä Lanka) julkaistua epämääräistä pelon, epävarmuuden ja epäilyksen lietsontaa persuja kohtaan.
Mitä useampi ryhmä ottaa asiaan selvästi kantaa, sen parempi toki.
Sinnemäen argumentaatio
Sinnemäen argumentaation heikkous paljastuu aika hyvin:
Paperin hahmottelema linja rakentaa maahanmuuttajista epävarmassa asemassa elävää paarialuokkaa. Tällainen politiikka johtaisi juuri niihin ongelmiin ja konflikteihin, joita kirjoittajat niin kovasti haluavat välttää
tuli jo yllä refutoitua.
Hän kuitenkin moittii vaatimuksia ristiriitaisiksi. Linjapaperissa peräänkuulutetaan aktiivisia toimia, mutta samalla korostetaan, ettei esimerkiksi poliisin ja terveydenhuoltohenkilökunnan ajallisia ja rahallisia resursseja 'haaskata erilaisiin kulttuurisensitiivisyys- ja toiseudenkohtaamiskoulutuksiin'.
Sinnemäen mielestä siis aktiiviset toimet ovat (vain ja ainoastaan) kulttuurisensitiivisyys- tms. koulutuksia? Muita aktiivisia toimia ei tule ministerille mieleen? Mistä me veronmaksajat sen palkan maksamme?
Esimerkiksi kunniaväkivallan kohdalla haasteellisinta on ilmiön tunnistaminen. Miten viranomaiset selviävät tästä ilman koulutusta? Miten viranomaiset löytävät keinot, joilla naiset ja tytöt saadaan liikkeelle kodeista, jos he eivät ymmärrä kulttuurisista kysymyksistä mitään?”, Sinnemäki kysyy.
Toinen kommentoija taisi jo todeta hyvin tästä asiasta, mutta lisäksi huomionarvoista tässä on se, että kunniaväkivaltaahan ei pitänyt olla meillä ja nyt sitä on sitten. Kunniaväkivaltaongelma tiedettiin kyllä jo kauan sitten, mutta koska tosiasioiden tunnustaminen ei kuulu ministereiden ja virkamiesten hyveisiin, ollaan nyt sitten hätää kärsimässä.
Viranomaisten vai maahanmuuttajien koulutus?
Kumpi on tärkeämpää, viranomaisten opettaminen palvelemaan kaikkea 1000 erilaista maailman kulttuuria, vai maahanmuuttajien opettaminen maan tavoille?
Logiikkavirhe
Valitettavasti Anni Sinnemäki syyllistyy itse ajatusvirheeseen blogissaan. Manifestissa korostettiin, että kaikki ihmiset pistetään samalle lähtöviivalle erottamatta yksilöitä enemmistöön tai vähemmistöön ts. kaikille oikeus mahdollisuuksien tasa-arvoon.
Suomen lain täytyy siis olla kaikille sama.
Väkivalta on väkivaltaa, vaikka sitä nimittettäisiin kunniaväkivallaksi. Silppominen ei muuksi muutu - sanoi siitä talmud tai koraani mitä tahansa.
Viranomaiset eivät tarvitse erillistä koulutusta em. ilmiöiden havaitsemisiin. Heidän tarvitsee ainoastaan soveltaa Suomen lakia ilman poikkeuksia.
Jotain muutakin pitäisi sanoa
Kun maahanmuuton ongelmista on kysymys, kuten itse sanoit, että ongelmia on.
Ei asiat katoa hyssyttelemällä, vaan ne pahenee.
Odotan Anni vastaustasi. Älä petä odotuksia:)
Maahanmuuttajan opettaminen tietenkin
Viranomainen voi keskittyä töihinsä eikä tuhanteen kulttuuriin. Mikä kaikkia oikein vaivaa, toiset haluaa sopeutua, toiset ei, onko se niin vaikea myöntää? Näen sitä tulkkina ihan tarpeeksi. Niille jotka luistavat pakollisista kotoutuskursseista ties millä verukkeilla, tuet poikki.Opiskeluhalut kohenee kummasti!
Muuten, ei tuo Sinnemäki enää yllätä. Nuorten työttömyys huipussaan uskonnoista ja väreistä riippumatta ja ministeri pyörittelee samoja hokemia, että pitäis ja pitäis. Kysyisi poliiseilta mitä mieltä ovat kun herkkähipiäiset politiikot jättävät teinien löpinöistä kilpaa rikosilmoituksia? Joo, resursseja lisää ja lisää ja lisää.
Jos tuo persujen bumashka miellytti, vaan ei sisältö, niin väsäämään omaa ja mielellään Nuorten työvoimapolittinen manifesti. Kiitos!
Aika mitäänsanomaton ja
Aika mitäänsanomaton ja lattea vastine Sinnemäeltä. Miksi edes lähteä arvostelemaan toisten ulostuloja näin heppoisin eväin?
Mitä vihreät sanovat humanitäärisen maahanmuuton rajoittamisesta? Onko kehitysmaiden väestön siirtäminen länsimaihin ympäristön ja minkään yhteiskunnan etu?
Resurssit loppuvat ennen Afrikan pelastumista
On aika ymmärtää, että turvapaikanhakijoiden vastaanotto on taloudellinen kysymys.
Jo pelkästään asunnon tarjoaminen liki 5000-10 000 tulijalle vuodessa ilman että he itse osallistuvat kustannuksiin on valtava rasite.
Kuormitus leviää sitten sosiaaliapuun ja kaikkeen julkseen palveluun.
Suurin osa tulijoista on nyt perheenyhdistämistä, mikä ei suinkaan ole sopimusvelvoite.
Jos luku- ja kielitaidottomia tulijoita on liikaa, ei vastaanotosta voida selvitä kunnolla.
Tanskan tai Saksan menettelyt ovat meidänkin tiemme. Olemme jäämässä Euroopan avokätisimmäksi, ja sitten ehkä tulvan alle.
Hieno on Vihreiden maahanmuuttolinjaus
Näillä Anni mennään. Kiva toreilla kertoa Vihreiden linjaa ihmisille.
Nimimerkit Virtanen ja
Nimimerkit Virtanen ja Erasmus:
Persujen paperissa esitetään mm. 10 vuotta kestävää määräaikaista kansalaisuutta, jollainen voitaisiin myöntää viiden vuoden maassaolon jälkeen. Paperissa esitetyn mukaisesti tämä määräaikainen kansalaisuus voitaisiin perua esimerkiksi, jos maahanmuuttaja tulee huomattavasti riippuvaiseksi tulonsiirroista.
Toisin sanoen: Jos 13 vuotta Suomessa asunut maahanmuuttaja (5 v ennen ma. kansalaisuuden saamista + 8 v ma. kansalaisuutta) vaikkapa sairastuu vakavasti ja joutuu työkyvyttömyyseläkkeelle taikka jää laskusuhdanteessa työttömäksi eikä löydä heti uusia töitä, hänen kansalaisuutensa voitaisiin poistaa.
Jos nimimerkit eivät älyä, miten tämä voisi johtaa maahanmuuttajien päätymiseen asemaltaan epävarmoiksi toisen luokan kansalaisiksi, niin -- kaikella kunnioituksella -- syy on kyllä jossain aivan muualla kuin Anni Sinnemäessä.
Vihreät & maahanmuuttajat
Vihreät-puolueen maahanmuutto-ohjelma on jo pitkän aikaa ollut tiedossa, turha esittää kenenkään tietämätöntä jos ei osaa etsiä. Löytyy Vihreät-puolueen verkkosivuilta kohdasta tasa-arvo. Kannattaa esimerkiksi katsoa vuodelta 2007 oleva uutta maahanmuuttopolitiikkaa vaativa osio (PDF mukaanlukien alusta loppuun) ennen kuin väittää etteikö Vihreillä ole ollut maahanmuuttoasioihin esityksiä.
Samalla kun on Vihreiden sivuilla katsokaa nyt sitten myös mitkä Vihreiden ajamat asiat ovat edistyneet kohdasta Vihreät hallituksessa. Näitäkin palstoja kommentoivilla useilta on asiat hukassa tältä osin.
Pelottavaa
”Jos 13 vuotta Suomessa asunut maahanmuuttaja (5 v ennen ma. kansalaisuuden saamista + 8 v ma. kansalaisuutta) vaikkapa sairastuu vakavasti ja joutuu työkyvyttömyyseläkkeelle taikka jää laskusuhdanteessa työttömäksi eikä löydä heti uusia töitä, hänen kansalaisuutensa voitaisiin poistaa.”
Todella kammottava esitys. Toivottavasti kaikki persuja äänestävät ymmärtävät asettuvansa tällaisen yhteiskunnan kannalle.
Itselläni ei Vihreiden
Itselläni ei Vihreiden pitkäaikaisena ex-äänestäjänä ja arvomaailmaltani tummanvihreänä ole mitään ongelmaa allekirjoittaa Perussuomalaisten maahanmuuttomanifestin jokaista kohtaa.
Meillä punavihreillä maahanmuuttokriittisillä on tulossa ensi keväänä aika orvot oltavat. Vihreät ei todellakaan puhu minun kieltäni, ja Panu Laturin johdolla on jo useampaan kertaan toitotettu, etteivät Vihreät halua "minkään sorttisten maahanmuuttokriitikoiden" ääniä. Ääntä Vihreät eivät minulta moisen yksittäisen äänestäjäsegmentin halveksumisen ja avoimen demonisoinnin myötä myöskään ole saamassa.
Mielenkiintoista on, että Perussuomalaisten maahanmuuttomanifestista löytyy tällainen kohta: "Kehitysmaiden - ja koko maailman - suurin ongelma on tällä hetkellä väestöräjähdys, joka puolestaan liittyy kiinteästi naisen alistettuun asemaan ja koulutukseen."
Onko Perussuomalaisista tulossa salakavalasti Suomen ympäristötietoisin puolue? Vihreitähän ei väestöräjähdys, maapallon suurin yksittäinen ongelma, kiinnosta tippaakaan. Muutamia ruohonjuuritason rivipoliitikkoja lukuunottamatta siitä ei puhu Vihreissä kukaan, ja jos puhuukin, niin sävy on parhaimmillaankin vähättelevä. Yllättäen väestöräjähdyksestäkin on näköjään tullut Vihreille tabu. Onnea vain kovasti valitsemallanne polulla... Eroosio, ilmastonmuutos, kehitysmaiden jatkuvat malthusilaiset ruokakriisit, kasvavat kaatopaikat ja lisääntyvät metsien hakkuut ovat kaikki suoraa seurausta väestönkasvusta. Kannattaisi keskittyä alkuperäiseen ongelmaan, eikä vain pyrkiä lyhytnäköisesti lievittämään sen oireita.
Saatanpa äänestää Perussuomalaisia, sillä vaatimus kehitysavun sitomisesta yksinomaan väestönkasvun torjuntaan on suomalaisessa ympäristöpolitiikassa lähes senaatiomaisen hieno. Aiemmin tällaista ovat vaatineet ehkä vain Linkola ja Paloheimo, ja nyt joukko perussuomalaisia kunnanvaltuutettuja. Kukapa olisi uskonut?
"Valitettavasti Anni
"Valitettavasti Anni Sinnemäki syyllistyy itse ajatusvirheeseen blogissaan. Manifestissa korostettiin, että kaikki ihmiset pistetään samalle lähtöviivalle erottamatta yksilöitä enemmistöön tai vähemmistöön ts. kaikille oikeus mahdollisuuksien tasa-arvoon."
Juu, Suomen Sisun ja perässähiihtäjiensä käsitys tasa-arvosta on että ketään ei auteta koska "mun verorahat kuuluu mulle".
Halla-ahon ja kumppaneiden käsitys sopeutumisesta ja hyvistä tavoista taas kuuluu "maassa mun tavalla". He kun eivät itse näe mm. omassa äärimmäisessä itsekkyydessään ja täydellisessä kyvyttömyydessään nähdä asioita muuten kuin oman etunsa kannalta mitään erikoista.
Siinä sitä olisikin esim. sodassa jalkansa menettäneellä veteraanilla aihetta iloon sisulaistan "tasa-arvosta" kun häneltä olisi poistettu sotavammakorvaus perusteluna "kaikkien tulee lähteä samalta viivalta" :)
Nimimerkille "Simo A."
"Jos 13 vuotta Suomessa asunut maahanmuuttaja (5 v ennen ma. kansalaisuuden saamista + 8 v ma. kansalaisuutta) vaikkapa sairastuu vakavasti ja joutuu työkyvyttömyyseläkkeelle taikka jää laskusuhdanteessa työttömäksi eikä löydä heti uusia töitä, hänen kansalaisuutensa voitaisiin poistaa."
Tuskinpa manifestin allekirjoittajat oikeasti tarkoittavat, että 13 vuotta Suomessa töitä tehneeltä henkilöltä vietäisiin kansalaisuus HETI, kun hän jäisi vähäksi aikaa työttömäksi. Omasta mielestäni tuollaisessa tilanteessa kansalaisuus voitaisiin perua vain jonkin vakavan rikoksen takia (tyyppiä murha/törkeä pahoinpitely/aseellinen ryöstö), ei väliaikaisen - tai lopullisenkaan - tukiriippuvuuden vuoksi.
Muista sinäkin, että manifesti on suuntaa-antava linjaus, ei mikään kallioon hakattu Viimeinen Totuus. Lisäksi manifestin kaavailemaa maahanmuuttopolitiikkaa harjoittamalla kansalaisuuden peruuttamistapauksia tulisi oletettavasti niin vähän, että jokainen tapaus ehdittäisiin punnitsemaan tarkoin. Ei 13 vuotta töitä paiskineelle tietenkään sanottaisi, että "jaaha, olet näköjään ollut kuukauden työttömänä, kansalaisuus lähti". Järjen käyttö on sallittua ja suositeltavaakin.
Dogmi ei pala ekotulessakaan
Vaikka nimimerkki Virtanen peräänkuulutti järjen käyttöä, niin tulee muistaa, että vihreiden maailmankuvaan kuuluu kiinteästi dogmaattisuus, jonka syystä persujenkin manifesti luetaan juuri niinkuin se kirjoitetaan.
Tähän viittaa myös nimimerkin Kazakstan kommentti vihreiden kieltäytymisestä tunnustamasta väestöräjähdystä koko planeetan suurimmaksi uhaksi, jonka seurauksena sitten tulee dogmin mukainen ilmastonmuutos.
Siksi myöskään Sinnemäki ei voi tunnustaa mitään persujen manifestin osa-aluetta oikeaksi, koska vihreän liikkeen dogmien mukaan persuilta ei voi tulla mitään järkevää. Tämä on tietysti Sinnemäen omille joukoille roiskimaa propagandaa: todellisuudessa Sinnemäki ministerinä on tottunut kompromissin tekijä, joka löytää myös poliittisen vastustajan ajatuksista kannatettavia asioita. Kuten esimerkiksi ydinvoiman :)
Kazakstan: Äläpäs juksaile.
Kazakstan: Äläpäs juksaile. Vihreiden vuonna 2010 hyväksytty poliittinen ohjelma (http://www.vihreat.fi/poliittinenohjelma), joka toimii myös eduskuntavaaliohjelmana, toteaa väestönkasvusta seuraavaa:
"Maailman väestönkasvun hidastaminen on välttämätöntä ekosysteemien kestokyvylle. Kehitysyhteistyön tärkeä osa onkin tehokkaiden ehkäisykeinojen ja valistuksen jakaminen sekä tyttöjen ja naisten koulutus."
Vuonna 2009 hyväksytty vihreän feminismin linjapaperi (http://www.vihreat.fi/files/liitto/Vihrean_feminismin_linjapaperi.rtf) taas sanoo näin:
"Moni maailman ongelma olisi huomattavasti pienempi, jos naisten koulutus olisi kaikkialla samalla tasolla kuin miesten. Kouluttamalla naisia vähennetään köyhyyttä ja liiallista väestönkasvua. Naiset ovat käytännössä avainasemassa myös asennekasvattajina, kuten seksuaaliasenteiden ja -tietoisuuden omaksumisessa."
Nähdäkseni väestönkasvu on siis vihreiden manifesteissa esillä jotakuinkin täsmälleen samantasoisesti ja suht samansävyisesti kuin perussuomalaisten manifesteissa. Määritelmäsi tabusta lienee pikkuisen löysänpuoleinen.
Virtanen: Niin, olen pahoillani, mutta noin siinä "nuivassa" vaalimanifestissa nyt kuitenkin lukee. On tietysti mahdollista, että sen laatineet persut tarkoittivat jotakin muuta kuin mitä kirjoittivat, mutta siitäkään tuskin voi syyttää Anni Sinnemäkeä.
Simo A.
Manifestin tarkka sanamuoto kuuluu kyseisessä kohdassa näin:
”Katsomme, että Suomen tulisi ottaa käyttöön ns. ehdollinen kansalaisuus. Se voitaisiin myöntää esim. viiden vuoden maassaolon jälkeen muiden ehtojen (kielitaito, ei huomattavaa riippuvuutta tulonsiirroista, ei merkittävää rikoshistoriaa) täyttyessä. Ehdollinen kansalaisuus sisältäisi täydet kansalaisoikeudet, mutta se voitaisiin peruuttaa, jos kansalaisuuden myöntämisen edellytykset lakkaisivat. Kansalaisuuden ehdollinen kausi voisi kestää esim. kymmenen vuotta. ”
Tuossa ei lue, että ”14 vuotta 11 kuukautta Suomessa työskennelleeltä, erinomaista suomea puhuvalta, lain mukaan eläneeltä ja täydellisesti integroituneelta henkilöltä viedään kansalaisuus heti oitis, jos hän on päivänkin työttömänä”. Totta kai tuon kohdan noinkin voi ymmärtää, jos haluaa lukea manifestia kuin piru Raamattua. Hieman jo vanhan toistoa: manifesti on edelleen maahanmuuttopoliittinen LINJANVETO, ei sanatarkka perustuslakiehdotelma, ja jokainen kansalaisuuden peruutustapaus punnittaisiin tarkoin joka kantilta.
Nimimerkille Amatööri:
”Todella kammottava esitys. Toivottavasti kaikki persuja äänestävät ymmärtävät asettuvansa tällaisen yhteiskunnan kannalle.”
Toivottavasti kaikki punaviherpuolueiden äänestäjät ymmärtävät, että heidän maahanmuuttopolitiikallaan saamme Ruotsin, Ranskan ja Britannian ongelmat Suomeenkin kymmenen vuoden sisällä.
Rockafella, kieltämättä olen
Rockafella, kieltämättä olen tottunut lukemaan poliittisia ohjelmia niin, että niissä tarkoitetaan sitä mitä niissä sanotaan. Voi olla, että tämä lähestymistapa onkin väärä. Kenties nuivaa vaalimanifestia pitäisikin lukea vaikkapa niin, ettei valtiorahoitteista kehitysyhteistyötä oikeasti tahdota lakkauttaa, vaan ihan pikkuisen ehkä perusteiltaan muuttaa. "Totuuskomissiota" ei oikeasti haluta perustaa, riittää että Jussi Halla-aho hieman vain isällisen nuhtelevasti silmäisee vihervasemmistolaisuuteen sortunutta poliitikkoa. Ja niin edelleen. Heureka!
Joku voisi käydä Hommafoorumillakin vihjaisemassa, että tämä on se oikea tapa lukea manifestia.
"Toivottavasti kaikki
"Toivottavasti kaikki punaviherpuolueiden äänestäjät ymmärtävät, että heidän maahanmuuttopolitiikallaan saamme Ruotsin, Ranskan ja Britannian ongelmat Suomeenkin kymmenen vuoden sisällä."
Onneksi tällaiset naurettavat argumentit eivät toimi hommafoorumin ulkopuolella. Maahanmuuttoon ei voi eikä pidä suhtautua mustavalkoisesti. Oikea linja ei ole persujen/hommalaisten linja, mutta ei myöskään se millaisena he vihreiden linjaa pitävät. Onneksi suurin osa väestöstä ymmärtää ja allekirjoittaa tämän.
Why oh why?
"Onneksi tällaiset naurettavat argumentit eivät toimi hommafoorumin ulkopuolella. Maahanmuuttoon ei voi eikä pidä suhtautua mustavalkoisesti. Oikea linja ei ole persujen/hommalaisten linja, mutta ei myöskään se millaisena he vihreiden linjaa pitävät. Onneksi suurin osa väestöstä ymmärtää ja allekirjoittaa tämän."
Voitko nimim. Amatööri perustella oman väitteesi?
Suomeen muuttaa samaa kouluttamatonta väkeä Lähi-idästä ja islamilaisesta Afrikasta kuin muuallekin Eurooppaan. Suurin osa heistä jää luonnollisesti työttömiksi, kun osaamista ei ole. Ensimmäiset maahanmuuttajaghetot ovat jo muodostumassa mm. Helsingissä ja Turussa.
Miten ja millä perusteilla Suomen kehitys olisi siis jotenkin muista maista poikkeava?
Olkiukko
Onneksi tällaiset naurettavat argumentit eivät toimi hommafoorumin ulkopuolella. Maahanmuuttoon ei voi eikä pidä suhtautua mustavalkoisesti.
Argumentit toimivat täällä juuri yhtä hyvin tai huonosti. Esimerkiksi tuo sinun argumenttisi toimii todella huonosti, koska manifestin kirjoittajat eivät suhtaudu maahanmuuttoon mustavalkoisesti.
Manifestin kirjoittajat eivät halua Suomeen islamisaatiota: vaatimuksia islamilaisen kulttuuripiirin sosiaalisten normien noudattamisesta Suomessa. Filosofiset relativistit saavat olla mitä mieltä haluavat, minusta tämä on erittäin kannatettava idea.
Ketä autetaan?
Juu, Suomen Sisun ja perässähiihtäjiensä käsitys tasa-arvosta on että ketään ei auteta koska "mun verorahat kuuluu mulle".
Autetaan kyllä, mutta autettavaltakin odotetaan jotain.
Halla-ahon ja kumppaneiden käsitys sopeutumisesta ja hyvistä tavoista taas kuuluu "maassa mun tavalla".
Minusta erittäin hyvä idea jos vaihtoehtona on "kaikkialla sharia-tyyliin".
He kun eivät itse näe mm. omassa äärimmäisessä itsekkyydessään ja täydellisessä kyvyttömyydessään nähdä asioita muuten kuin oman etunsa kannalta mitään erikoista.
Solv solv.
Siinä sitä olisikin esim. sodassa jalkansa menettäneellä veteraanilla aihetta iloon sisulaistan "tasa-arvosta" kun häneltä olisi poistettu sotavammakorvaus perusteluna "kaikkien tulee lähteä samalta viivalta" :)
Oletat kai että nationalisti suuttuu tästä ja paljastaa "todellisen karvansa".
Joo, olen äänestänyt vihreitä vuosia, enkä tee sitä enää. Sen olen velkaa isälleni, joka sai kranaatista pahasti jalkoihin.
Vastauksia
Nimimerkille ”Amatööri”:
”Oikea linja ei ole persujen/hommalaisten linja, mutta ei myöskään se millaisena he vihreiden linjaa pitävät. ”
Minun maahanmuuttopoliittinen linjani, ja ymmärtääkseni myös perussuomalaisten linja, on se, että tänne saa tulla ihonväristä, uskonnosta ja muista tekijöistä riippumatta kuka tahansa, joka elättää itsensä, omaksuu kielemme ja kulttuurimme ja elää lakiemme mukaan. Muut eivät saa, lukuun ottamatta ehkä pienehköä määrää väliaikaiseen oleskelulupaan oikeutettuja pakolaisia. Minun mielestäni tämä periaate on järkevä, ei rasistinen tai mustavalkoinen.
Ruotsin, Ranskan ja Britannian ongelmat johtuvat siitä, että kyseisiin maihin on otettu suuri määrä tyystin erilaisesta kulttuurista tulevia ihmisiä ilman, että isäntäyhteiskunnilla on alun alkaenkaan ollut mitään mahdollisuuksia kotouttaa tai työllistää heitä. Jos teemme saman Suomessa, myös lopputulos näyttää samanlaiselta.
Nimimerkille ”Simo A.”
”Rockafella, kieltämättä olen tottunut lukemaan poliittisia ohjelmia niin, että niissä tarkoitetaan sitä mitä niissä sanotaan.”
Etkö ihan oikeasti ymmärrä karkean linjanvedon ja sanatarkan lakiehdotelman eroa? Ja onko sinulla itselläsi sitten parempi ehdotelma kansalaisuuslaiksi? Kuulisin sen mielelläni.
Ja muuten, minä en ole koskaan kirjoittanut mitään hommaforumiin.
Simo A.:lle Pahoittelut,
Simo A.:lle
Pahoittelut, Vihreän feminismin linjapaperi oli minulta täysin mennyt ohi. Olen vakaumuksellinen tasa-arvon kannattaja, mutta mielestäni ympäristöpuolueen ei Suomen tasolla tulisi pitää feminismiä poliittisesti niin tärkeässä roolissa kuin se nyt on. Tämän takia en näitä Vihreiden feminismijulistuksia kauheasti ole lukenut. Globaalissa mittakaavassa naisen aseman edistäminen on toki kiireellisen tärkeää, edellä mainituista syistä.
On toki täysin koomista, että Vihreiden poliittisessa ohjelmassa väestönkasvu mainitaan ylimalkaisesti aivan ohjelman loppupuolella. Minä peräänkuulutan ympäristöpuoluetta, joka ottaa nämä asiat tosissaan. Väestönkasvun ehkäisemisen pitäisi olla jokaisen maailman ympäristöpuolueen ykkösasia, jolle kaikki muut poliittiset kohdat olisivat alisteisia.
Ohjelma on myös siinä mielessä pelkkää sanahelinää ja "tabu"-väitteeni uskottava, että Vihreät poliitikot eivät poliittisesta ohjelmasta huolimatta kuitenkaan puhu koskaan tästä aiheesta. Marko Kivelältä tuli hyvä puheenvuoro Uuden Suomen blogissaan, mutta en edes muista milloin viimeksi joku vihreä poliitikko olisi nostanut aiheen tapetille. Ohjelma kuulostaa pikemminkin radikaalimman ympäristöväen kosiskelulta ilman pienintäkään aietta oikeasti tehdä asioiden eteen mitään.
Odotan innolla eduskuntavaaleja. Menneissä eurovaaleissa scouttasin vihreät ehdokkaat hyvin, ja lopputuloksena oli, ettei yksikään vihreä europarlamenttiehdokas nostanut yksiselitteisesti ympäristö- ja luontoasioita ykkösteemakseen. Oletan, että eduskuntavaaleissa edes muutama nostaa, mutta kyllä tämä puolueen sosiaalipuolueellistuminen on tainnut mennä jo peruuttamattoman pitkälle.
Kirjoita uusi kommentti