Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Mikael Ahlfors

Kisa alkoi. Anni Sinnemäki on ensimmäinen vihreiden puheenjohtakisaan ilmoittautunut. Mikael Ahlfors

Kisa alkoi. Anni Sinnemäki on ensimmäinen vihreiden puheenjohtakisaan ilmoittautunut.

Anni Sinnemäki avasi puheenjohtajakisan

29.1.2009 12.00

Laura J. Rantanen

Kansanedustaja Anni Sinnemäki asettuu ehdolle Vihreän liiton puheenjohtajaksi. Hän on ensimmäinen puheenjohtajakilpaan ilmoittaunut ehdokas.

Puheenjohtajana Sinnemäki haluaisi nostaa vihreiden profiilia etenkin talousasioissa.

"Taloudessa tapahtuu nyt paljon, ja vihreiden on osallistuttava aktiivisemmin siitä käytävään keskusteluun. Samalla kun elvytetään, vaikutetaan myös tulevaisuuden talousrakenteisiin", Sinnemäki sanoo.

"Vihreiden tehtävä on pitää huolta siitä, että ne rakenteet ovat kestäviä."

Sinnemäki perää keskustelua myös veropolitiikan tavoitteista. Muut puolueet hän aikoo haastaa perinteisessä ympäristöpolitiikassa.

Vihreät valitsevat itselleen uuden puheenjohtajan toukokuun puoluekokouksessa. Nykyinen puheenjohtaja, työministeri Tarja Cronberg, on ilmoittanut luopuvansa vuonna 2005 alkaneesta puheenjohtajuudestaan.




Viite