Vehviläinen selvityttää, miten sähköauto saadaan sinun talliisi
Liikenneministeri Anu Vehviläinen (kesk) on asettanut VTT:n tutkimusprofessori Nils-Olof Nylundin selvittämään, miten sähköautojen laajamittaista käyttöönottoa voidaan vauhdittaa.
”Nyt etsitään tapoja, miten sähköautoilua edistetään liikennepolitiikan keinoin ja miten kehitetään esimerkiksi sähköautojen vaatima latauspisteiden verkosto. Myös uuden autoteknologian käyttöönoton vaikutukset energian kulutukseen sekä ilmastopoliittisiin tavoitteisiin selvitetään”, Vehviläinen sanoo ministeriön tiedotteessa.
Nylundin on määrä laatia konkreettinen toimintaohjelma sähköautoilun edistämiseksi.
Myös Tekes kertoi tänään tiistaina teettävänsä selvityksen sähköautoilun tulevaisuudessa. Swot Consultingilla teetettävän työn tavoitteena on kartoittaa sähköautomarkkinoiden kasvun suomalaisille yrityksille tuomia mahdollisuuksia.
”Bisnesmahdollisuuksia on paljon muuallakin kuin kuluttajille suunnatuissa sähköautoissa ja niiden järjestelmissä. Esimerkiksi työajoneuvot sekä infraan liittyvät teknologiat ja palvelut, kuten kaivosajoneuvot, satamien konttilukit, linja-autot, akut ja latausjärjestelmät”, arvioi teknologia-asiantuntija Martti Korkiakoski.
- Armeijan suuruus (2.9.2010)
- Asennevammako? (2.9.2010)
- Uutisen kirjoittajalle (2.9.2010)
- Kirjoittaja kirjoittaa kai (2.9.2010)
- Navi säästää vielä enemmän (2.9.2010)
- Kortit käyttämättä (2.9.2010)
- seniorikultamitaliuimari (2.9.2010)
- fuksista nobelistiksi (1.9.2010)
- Mies hoitaa lapsia vaikka (1.9.2010)
- vihreä liike ja vanhukset (1.9.2010)
- Outoa? (31.8.2010)
- Ei pienempää pahaa ole (31.8.2010)
- Mihin toimenpiteisiin Vihreät aikovat ryhtyä (31.8.2010)
- Ansioero ei ole palkkaero (31.8.2010)
- Viitteet? (31.8.2010)
- Anarkiaa (31.8.2010)
- Saksassa 20 000 megawattia (30.8.2010)
- Kannattaisi rakentaa (30.8.2010)
- Kuka saa sanoa itseään vihreäksi? (2.9.2010)(27 kommenttia)
- Kuluttaja kääntää selkänsä GM:lle (31.8.2010)(1 kommentti)
- Vihreät & pakkoruotsi (31.8.2010)(62 kommenttia)
- ITÄSALMI ON ITÄSALMI (27.8.2010)(32 kommenttia)
- Ydinvoimasta (27.8.2010)(1 kommentti)
- Pakkoruotsi (12.8.2010)(78 kommenttia)
- Vihreiden lähdettävä hallituksesta! (9.8.2010)(32 kommenttia)
- Reilu kauppa (9.8.2010)(8 kommenttia)
- Aurinkolämmitys kerrostalossa (4.8.2010)(4 kommenttia)
- Miten kasvissyöjäksi käytännössä? (3.8.2010)(73 kommenttia)
- Vinkkejä kierrätyssotaan kerrostaloissa? (28.7.2010)(10 kommenttia)
- jätevesiasetus (8.7.2010)(14 kommenttia)
- eläinsuojelu (26.6.2010)(10 kommenttia)

















Nolla päästöiselle autolle nolla vero
Teslamotors valmistaa jo kaliforniassa sähköautoja. Ensi vuoden aikana aloittavat tuotannon noin 50 000 dollarin hintaisella ajopelilla nykyisen kalliimman 100 000 dollarin urheiluauton lisäksi. Jos sähköauto maksaisi sen noin 35 000 euroa, minkä tuo uusi Teslan Model S maksaisi ja energiakustannukset auton käytöstä olisi sen noin 35-40 euroa tuhatta kilometriä kohden niin luulisi, että auton suosio olisi taattu varsinkin kun ottaa huomioon, että auto on suoritusarvoiltaan Maseratin kanssa vertailukelpoinen. Verottajalle herätys, että saadaan sähköautoille kilpailukykyinen verotusjärjestelmä ja maahantuonti ja huoltoverkosto käyntiin!
Sähkö auto
Minun taliin ei tule ikinä sähkö autoa. Olen autoharrastaja. Mitä isompi bensa kone sitä parempi. Ei tuollaiset viherpiipertäjät voi ymmärtää, että auto ei ole vaan kulku väline paikasta A paikkaan B. Mikä voi olla parempaa, kuin ajaa katto auki Cadillacilla jossa on 8 litran moottori.
Vehviläinen selvityttää, miten sähköauto saadaan sinun talliisi
Päivää
Onhan se hienoa kun luovutaan saastuttavista polttomoottoreista ja siirrytään vihreään sähköautoon. Mitenhän se sähkö muutoin tuotetaa niihin noin miljoonaan sähköautoon jos polttomoottori ajoneuvot korvataan sähköautoilla. Kaliforniassa todellakin tuotetaan sähköautoja hassua vain kaliforniassa ei ole talvea ei loskaa yms. vaan jatkuva auringonpaisteinen kesä. Mitenhän se sähköauto kuljettaa minut päivittäib työhön, myös tammikuisena paukkupakkas aamuna ?
Peak Oil
On niskassamme pian. Kesän bensanhinnankorotukset antavat esimakua.
Tuntuu siltä ettei Suomessa varauduta asiaan. Ulkosuomalaisena en ole varma, esiintyykö edes keskustelua. Homma oli esillä Davosissa, eikä olisi ollut, jos se olisi yhdentekevä juttu. Englannissa kuuluu talouselämän puolelta yhä enemmän ääniä siitä, että tarttis jotain tehdä. Pahimmassa tapauksessa aikaa on hyvin vähän. Parhaassa tapauksessa pyöreä vuosikymmen. Ruotsissa kukaan ei viitsi kiistää asiaa, muttei myöskään tee (vielä) paljon mitään. Utreedataan. Ruotsista ei nyt kannata ottaa oppia, sen hallintokoneisto on hyvin hidas juuri tämänkaltaisissa asioissa. Positiivista on, ettei kukaan vastusta -
Mullistus tulee onneksi hiipien, muttei ole pieni; sarjassamme "ei-noin-raskaita-jaksa-ajatella". Asutko maalla? Mitä teet kun bensa maksaa 3€ litra? Tai 4€. Etanolilaitosten yms rakentaminen ei suju hetkessä. Ruuan hinta moninkertaistuu...työttömyys poistuu? Mutta hikoilemme pienellä palkalla. Kiinan kauppa kuihtuu... ainakin aluksi. Pitäisi rakentaa nopeasti mitä tahansa muita energian tuotantolaitoksia, mieluiten sellaisia, jotka saadaan nopeasti pystyyn. Kuten tuulivoimaa.
Vaatikaa eduskunnassa valtiota rakentamaan vauhdilla autotehdas, jossa tehdään pikkuautoa / mopoautoa , jossa on sähkökone, mutta halpa akku. Sitä avittamaan mini-wankel (10 kWh). Käy tasakierroksin, lataa akkua. Subventoidaan pelin hintaa. Näin saadaan suurinta hätää lievitettyä siirtymäkauden yli ja nopeasti suuri määrä sähköautoja liikenteeseen. Hmm, eikös Uudessakaupungissa jo ole tehdas, joka käy osin tyhjäkäynnillä -
Vaatikaa hallitukselta selonteko siitä, mihin toimenpiteisiin se aikoo ryhtyä Peak Oil-ilmiön vuoksi.
Sähköauto ei ratkaise tilantarpeeseen liittyviä ongelmia
Keskusteluissa tuntuu välillä unohtuvan kokonaan, että autoiluun liittyy monia muitakin ongelmia kuin polttoaineen fossiilisuus.
Sähköauto ei poista liikennekuolemia eikä vapauta maa-alaa pysäköinniltä muuhun käyttöön. Tielläkin kaistoja ja liittymiä tarvitaan ihan yhtä paljon kuin muillakin autoilla. Ja rankaat nostattavat pölyä. Käyntiääni on sähköautossa kyllä muita autoja hiljaisempi.
Sähköautojen edistämistä tärkeämpää ja kestävämpää on sittenkin yrittää vähentää (moottoroidun) liikkumisen tarvetta.
Korjaus edelliseen
Valitan ylläolevan tekstin lapsusta: Pitää tietysti olla: 10 kW wankelmoottori, kun kyse on koneen tehosta.
Jatkossa..
Sähköautot.nyt-projektin blogeissa harmiteltiin lehdistön tekemiä asiavirheitä ja suorannaisia tarkoitushakuisia valheita. Akkujen väitetään maksavan kymmeniä tuhansia euroja - mutta todellisuus on, että kun edes viitsii, niin pääsee puolella.
"Kirsikka Siik" on kyllä siinä mielessä oikeassa, ettei sähköauto ratkaise tilantarvetta, eikä luultavasti edes vähennä yksityisautoilua - tämä taas on kuitenkin aivan toinen asia, eikä se katso käyttövoimaan. Tieliikenteen kehittäminen lienee liikenneviraston heiniä, linja-auto- ja junayhtiöiden toiminta onkin sitten se konkreettinen asia, joka voisi vähentää yksityisautoilua..
Kirjoita uusi kommentti