Aurinkoenergia on nousussa – myös Suomessa!

8.12.2011

Aurinkoenergia voi nousta merkittäväksi alaksi myös Suomessa, uskoo teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus Tekes. Aurinkoenergiamarkkinat kaksinkertaistuvat vuosittain ja niistä 80 prosenttia on Euroopassa, mikä avaa mahdollisuuden suomalaiselle osaamiselle.

Energiaa auringosta. Suomikin voi hyötyä aurinkoenergian suosiosta.

Kuva: SXC

”Vaikka asia ei vielä ole suuri Suomen energiahuollon kannalta, on kyseessä todella nopeasti kasvava globaali markkina. Se tarjoaa kasvun ja uusiutumisen mahdollisuuksia suomalaisille yrityksille. Aurinkoenergia-alalla on uusien liiketoimintojen mahdollisuus vahvoille osaamisalueille, kuten sähkö-, elektroniikka- ja automaatio- sekä materiaalitoimijoille”, sanoo aurinkoenergia-asiantuntija Karin Wikman Tekesin tiedotteessa.

Tekesin mukaan aurinkoenergia-ala on esimerkki liiketoiminnasta, jossa onnistuminen edellyttää erilaisen osaamisen yhdistämistä, mikä on myös osa Tekesin uutta strategiaa.

”Kiinteistöissä aurinkoenergian käyttö sulautuu yhä paremmin niin arkkitehtuuriin kuin teknisiin järjestelmiinkin. Tästä hyvä esimerkki on Porin uusi uimahalli, jossa Aurubis Finland Oy on toteuttanut julkisivuun upotetun kestävän aurinkoenergiajärjestelmän”, Tekesin toimialajohtaja Reijo Kangas sanoo.

Myös energiayhtiö Fortum uskoo, että aurinkoenergialla on paikkansa tulevaisuuden Suomessa.

”Fortum on käynnistänyt aurinkoenergiaan liittyvien ratkaisujen kehittämisen aikaisessa vaiheessa, koska uskomme, että tältä alueelta löydetään tulevaisuuden energiaratkaisut. Olemme järjestelmällisesti kehittäneet valmiuksiamme aurinkotalouden eri osa-alueilla ja odotamme niistä uutta kasvavaa liiketoimintaa”, sanoo Fortumin kestävän kehityksen johtaja Anne Brunila sanoo.

Kirjoita uusi kommentti

  • Kirjoita asiallisesti, omalla nimellä ja noudata hyviä tapoja. Pysy aiheessa, ja jos linkkaat muualle, kerro mitä linkki sisältää. Keskustelussa ei saa esittää haastateltaviin, toisiin keskustelijoihin, kolumnisteihin, toimittajiin tai muihin henkilöihin kohdistuvia loukkaavia tai asiattomia kommentteja eikä kansanryhmiä koskevia halventavia yleistyksiä tai rasistisia kommentteja. Toimitus pidättää oikeuden valita julkaistavat kommentit. Omalla nimellä jätetyt kommentit julkaistaan pääsääntöisesti, nimimerkillä jätetyt vain poikkeustapauksissa.
Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <i> <strong> <b> <cite> <code> <ul> <ol> <li>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

Keskustelut

Vihreä Lanka Oy. Päätoimittaja Juha Honkonen. Yhteystiedot: Fredrikinkatu 33 A, 2. kerros, 00120 Helsinki, puh. (09) 5860 4123, toimitus[ät]vihrealanka.fi.