Aurinkosähkö löi itsensä läpi
ASIANTUNTIJAT OVAT jo pitkään pitäneet aurinkovoimaa kaikkein potentiaalisimpana uusiutuvan energian lähteenä. Nyt se alkaa jo näkyä tilastoissa.
Viikon ilmastouutinen. Euroopassa rakennetaan paneeleja jo täyttä häkää.
Kuva: Jan RudkiewiczTämän kuun alussa ilmestyneestä Euroopan tuulivoimayhdistyksen tilastot kertovat, että auringon osuus uudesta sähköntuotantokapasiteetista 2,5-kertaistui EU:ssa viime vuonna. Aurinkosähkö jopa ohitti tuulivoiman.
”Uusiutuvan osuus uudesta kapasiteetista on noussut tasaisesti jo kymmenen vuotta. Kehityksen jatkuessa samaan tapaan voidaan arvioida, että vuonna 2020 EU:n uudesta valmistuvasta sähköntuotantokapasiteetista on uusiutuvaa energiaa lähemmäs sata prosenttia”, sanoo energia-asiantuntija Janne Björklund.
EU:ssa rakennettiin uusiutuvan energian sähköntuotantokapasiteettia viime vuonna noin 22 500 megawattia. Se koostui melkein kokonaan aurinko- ja tuulivoimasta.
- 487 ääliötä ja populistia (11:00)
- :-) (10:42)
- "Kukkahattutätien" direktiivi. (23.5.2012)
- Velaksi eläminen vihreää? (22.5.2012)
- Eutanasia ja poikien oikeus päättää ruumiistaan. (21.5.2012)
- Kiva, että Suomessa joku (21.5.2012)
- Mistä elintaso syntyy? (20.5.2012)
- Retki Viikinsaareen (20.5.2012)
- "Cityvihreys" onkin vihreiden perusongelma. (18.5.2012)
- Kannattaa ottaa venäläisistä mallia. (15.5.2012)
- Raporttia kun katsoo (15.5.2012)
- Demokraattinen, demokraattisempi, ay? (15.5.2012)
- Kaksinaismoralismi kukkii (15.5.2012)
- Haloo.. (15.5.2012)
- Aika teoreettiset 16000 (14.5.2012)
- Tää maistuu ihan kalastelulle (14.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- (6 kommenttia)
- Vihreä argumentti globalisaatiota vastaan (26.4.2012)(10 kommenttia)
- Kriittinen kirja Linkolan ajattelusta (26.4.2012)(71 kommenttia)
- Guggenheim – politiikka (23.4.2012)
- Ilmastonmuutos – ideologiaa vai tiedettä (17.4.2012)(23 kommenttia)
- (19 kommenttia)
- Eläinaktivistit ovat aikamme samuraita (28.3.2012)(7 kommenttia)
- Miksi ei yksityisautoilua vastusteta (26.3.2012)(53 kommenttia)
- Ydinvoimasta (15.3.2012)(6 kommenttia)
- Propaganda (5.3.2012)
- Onko vihreän oltava kasvissyöjä? (26.2.2012)(110 kommenttia)
- Turkki vai somiste (16.2.2012)(14 kommenttia)
- Piirun verran positiivista populismia (27.1.2012)









lähteitä
Kirjoitan juuri opintotyötä aiheesta, voisitko kertoa jotain lähteitäsi kiitos.
Saahan sitä megawatteja
Saahan sitä megawatteja rakentaa, mutta nehän on pelkkää nimellistehoa, joka johtaa tarkoituksellisesti harhaan. Olkoot tuulivoimaa nimellisesti kuinka paljon tahansa, niin valitettavasti vain pieni osa nimellistehosta saadaan, kun sitä sähköä oikeasti tarvitaan. Suomen talvessa aurinkopaneeleista ei ole mihinkään, vaikka niitä olisi jokaisen talon katto täynnä. Tai no ehkäpä kevätauringon paistaessa suomen kansa lataisi sillä sähköllä kännykkänsä.
Tuotto
Mikä se aurinkosähkökapasiteetti sitten oli?
Aurinkovoimalan tuotto on noin puolet kapasiteetista (wikipedia).
Minua kiinnostaisi lisäksi, mihin nämä voimalat rakennettiin, miten raha liikkui projekteissa, paljonko valtio/EU tuki ja miten hyvin projekti maksaa itsensä takaisin.
Lähteitä ja linkkejä
Lisäsin kaksi aiheeseen liittyvää linkkiä oikealle, kirjoittajan kuvan alle.
Epäilen
Aurinkovoimaa Suomessa - toiveajattelua! Täällä on aurinko niin matalalla (pohjoisessa jopa horisontin alapuolella) silloin kun sähkön tarve on suurin, että sähkön tuotto aurinkovoimalla on tuhoon tuomittu ajatus. Ja sähkön tuominen eteläeuroopasta ei kannata, niin pitkillä matkoilla hävikki kasvaa kohtuuttoman suureksi.
Ja toisekseen, millä rahalla me ostaisimme kaiken sen tuontienergian? Lainarahallako?
Malliesimerkki aiheeseen liittyvästä uutisoinnista
Tämä on hyvä uutinen, mutta toimii samalla myös malliesimerkkinä siitä, kuinka uusiutuvista uutisoidaan.
Alan etujärjestöjen intresseissä on luonnollisesti esittää ajamansa asiat mahdollisimman myönteisessä valossa. Meidän ei kuitenkaan tarvitse niellä kaikkea kyseenalaistamatta.
Etenkin asennetusta kapasiteetista puhuminen on melkein irrelevanttia tässä yhteydessä. Kun tuuli- ja aurinkoenergian todellinen, tuotettu teho on vain 20-50 % asennetusta kapasiteetista, pelkkiä asennuksia seuraamalla saa melko harhaisen kuvan tilanteesta.
Sentään tuossa linkitetyssä tiedotteessa muistetaan mainita myös todellisuus eli lisäys todellisuudessa tuotetussa energiassa (harvinaista!), mutta sitä ei verrata mihinkään. Syy lienee selvä: tehollista tuulisähköä rakennettiin koko Euroopassa vuoden aikana vain noin 18 TWh. Se ei ole mitenkään mitätön määrä sähköä, mutta riittämätön, mikäli ilmastotavoitteita pitää tärkeänä. Vertailun vuoksi, tiedotteessa mainitaankin, että hiilivoimatehoa lisättiin viime vuonna noin 2500 MW - vuosituotantona suunnilleen saman verran kuin tuulivoimaakin. Kannattaa miettiä, miksi tämä lisäys ilmoitettiin vain megawatteina, eikä tuotetun energian määränä eli esimerkiksi terawattitunteina.
Mitä yllä esitettyihin kysymyksiin tulee, Espanjassa aurinkoenergia saa tehollista megawattia kohden ehkä noin 1-1,2 miljoonaa euroa suoraa tukea. Näin siis sen jälkeen, kun tukia leikattiin 45 % ja aurinkoenergian asentaminen romahti säälittävään 100 MW (teoreettista kapasiteettia) aikaisemmista huippulukemista (2700 MW). Lisää esim. täällä:
http://www.renewableenergyworld.com/rea/news/article/2010/11/spains-sola...
Espanjassa arvioidaan, että 75 000 viherkaulustyöläistä on saanut kenkää, kun suhteettoman suuriin tukiaisiin ei enää ole varaa.
Kirjoita uusi kommentti