• Teemat:
    Arki
    Helppo kasviskeittiö!
    Raaka-aineet
    Politiikka 2.0


Avoin kirje Pensseli-sedälle

13.11.2009

Arvoisa Ebdo Mihemed, haluaisin esittää Teille syvimmät pahoittelut siitä, että olette tahtomattanne ajautunut suomalaisten sirkuseläimeksi.

Täällä Pohjolassa huumoriin verhotulla muukalaisvihalla on pitkät perinteet, ja nyt myös te joudutte kantamaan harteillanne Virgilio Hilarion perintöä.

Niin, Hilario oli se mystinen filippiiniläinen liikemies, joka vei meiltä maailman kauneimman naisen, Armi Kuuselan. Rikasta toivevävyä kierrätettiin pitkin kyliä, mutta antropologiseen ihailuun sekoittui ylenkatsetta ja ivaa. Että miten se meidän Armi nyt tollaseen haksahti.

Hyvä Ebdo Mihemed, 2000-luvulla suomalaiset osaavat olla hienovaraisempia kuin 1950-luvulla. Kukaan peruskoulusta selvinnyt ei enää käytä sanoja neekeri tai rättipää, mutta alistamiselle on löydetty toisenlaisia keinoja.

Kun ulkomaalaista ei voi enää syrjiä, hänelle voi ironisesti nauraa.

Youtubessa pyörivää Niilin Hanhet-videota on käynyt katsomassa jo 1,5 miljoonaa ihmistä. Videossa Te, Ebdo Mihemed, esitätte perinteisen kurdilaisen häälaulun, jonka sanat joku tekemisen puutteesta kärsinyt teini on suomentanut vitsikkäästi.

Kyllähän video ensinäkemältä hieman naurattaa, mutta kun katson maan päälehdestä valokuvaa, jossa hymyilet Helsinki-Vantaan lentokentällä väkinäisesti, minua surettaa. Ei varmasti ole mukavaa tulla julkisesti pilkatuksi tyylin ja kielen takia.

Älä muistele pahalla, ei kai me tahallaan.

Lisää toimituksen kommentteja löydät täältä.

Tai sitten ei ole pelle

tai sitten ei | 13.11.2009 11:48

Jossain määrin tietty kaikki esiintyjät on pellejä. Väittääkö joku, ettei esim. Matti Nykänen tms. ole jonkin tason pelle?

Tarkemmin ajateltuna mitä vikaa on olla pelle? Mihimed sanoi itse, että hänen työnsä on viihdyttää ihmisiä ja kun se onnistuu ei muulla ole väliä. Väkinäiset hymyt on kyllä toimittajan oma asenne keksinyt.

Mitä Mihemed vastaa?

Niko L. | 13.11.2009 11:50

Olisi itse asiassa varsin mielenkiintoista tietää, mitä Pensseli-setä tähän vastaisi. Saattaapa olla, että hän on jutun kuvioista huomattavasti paremmin kärryillä kuin tämän kirjeen kirjoittaja.

Kai teksti on käännetty kurdiksi ja toimitettu tiedoksi myös Ebdo Mihemedille?

mistä moinen

Holhoava asenne | 13.11.2009 11:54

Mistä kumpuaa Anu-Elinan holhoava asenne Ebdo Mihemedia kohtaan? Vihjaako Anu-Elina, että Ebdolla ei ole ollut ymmärrystä mihin on ryhtynyt tullessaan Suomeen?

Uskomaton kannanotto.

Kazakstan | 13.11.2009 11:56

Uskomaton kannanotto. Luuleeko arvon Anu-Elena oikeasti, että joku on tässä nauranut Ebdo Mihemedin kulttuurille ja pilkannut sitä?

Miten jonkin asian voi käsittää näin väärin?

Miten jollekulle tulee edes mieleen, että tässä olisi kyse jonkinlaisesta piilorasismista? Eräillä tahoilla sitä rasismia nähdään kaikkialla, mutta mielestäni se kertoo enemmän tarkkailijan omista ajatuksista kuin mistään yleisemmistä trendeistä. Minulle tällainen ei ole edes käynyt mielessä, sillä minä en tulkitse Pensseli-setä-ilmiötä millään muotoa rasistisista lähtökohdista.

Olisiko maailma Anu-Elenan mielestä parempi paikka, jos näitä hullunkurisia ja ihmisille paljon iloa aiheuttaneita videoita ei olisi tehty? Jos kukaan suomalainen ei olisi kuullut Ebdo Mihemedistä eikä hän olisi saanut mahdollisuutta päästä esiintymään Suomeen?

Luoja paratkoon tässä ole kyse mistään sirkuseläimistä.

Uskomatonta

Nimetön | 13.11.2009 12:00

Ei voi muuta sanoa, että aivan uskomatonta...

Kunhan tuuletan ikeniäni

Basset Hound | 13.11.2009 12:03

Ettei nyt vain toimittaja itse sortuisi "tiedostamiseen verhottuun muukalaisvihaan"?
Henkilökohtaisesti minua on jäänyt enemmänkin kaivertamaan juuri tämä ajattelumalli, että "pensseli-setä" on aivoton ulkomaanpelle, joka sirkuseläimen tavoin raahattiin tänne rasististen suomalaisten pilkattavaksi.
Mitä itse olen herran haastatteluja lehdestä lukenut ja televisiosta katsonut, sain vaikutelman että hän on fiksu ja filmaattinen kaveri, jolle jo aikoja sitten oli kerrottu mikä tässä hänen laulelmassaan suomalaisia naurattaa.
Hän suhtautui asiaan täysin huumorilla ja täysin tietoisena homman nyansseista hän myös päätti tulla Suomeen livenä esiintymään.

Kysymys mielestäni kuuluukin: onko pakko loukkaantua etnon puolesta, jos hän ei sitä itse tajua tehdä?

Ei kai taas.

Juha Hjulgren | 13.11.2009 12:05

Toiset eivät vain ymmärrä Internet-huumoria. Kyseessä ei ole rasismi, ja tarkoituksena ei ole loukata ketään. Internet-huumori on vaan sanotaanko karkeampaa ja primitiivisempää kuin normaali huumori. Mikään ei ole pyhää ja mitään rajoituksia ei ole. Samaan tapaan on tehty tällaisia "misheard lyrics" videoita esim. Nightwish-orkesterista. Onko sekin rasismia?

Taannoin seppälän T-paitakisasta nousi kauhea kohu kun kisassa oli "kansainvälinen pedofiilien tunnus" pedobear. Kyseinen hahmo on myös esimerkki Internet-huumorista joka ei oikein suomalaisille kukkahattutädeille auennut.

Toivottavasti joskus koittaa vielä päivä kun jokaisesta asiasta ei maalailla mitään piilopahuuksia jotka useimmiten ovat olemassa vain näiden maalailijoiden päässä.

Onneksi olkoon Anu-Elina,

Nimetön | 13.11.2009 12:07

Onneksi olkoon Anu-Elina, vedit viikon pohjat :(

huumori on hyvä ase

mokuttaja | 13.11.2009 12:07

Ebdo Mihemedin vierailu on ollut ehkä parempaa monikulttuurisuuskasvatusta kuin esim. Caisa on kyennyt koko olemassaolonsa aikana tekemään: se on tavoittanut myös epätodennäköistä kohderyhmää ja läpäissyt suomalaista arkea. Pelleilyä tai ei, huumori on ollut aina ihmiskunnan parhaimpia keinoja käsitellä vaikeita asioita.

Vierailu on saattanut vahvistaa suomalaista ylenkatsetta "toisia" kohtaan, mutta todellinen vuorovaikutus sisältää aina riskinsä.

PS. Aika moni peruskoulusta selvinnyt kyllä käyttää sanaa 'neekeri', ja yllättävän moni vielä yrittää vakavissaan väittää, ettei sillä ole suomen kielessä halventavaa merkitystä.

Toinen avoin kirje

Minä ja muut | 13.11.2009 12:18

Arvoisa Ebdo Mihemed.

Pahoittelen, että olette joutunut suomalaisen perisynnin - heikosta itseluottamuksesta johtuneesta itsehäpeästä johtuvan arroganssin kohteeksi. Kun kerrotaan nationalistis-rasistisesti, miten elefantin ensi kerran nähdessään saksalainen ajattelee, miten vahva työjuhta se olisi, yhdysvaltalainen, miten paljon rahaa siitä saisi, suomalainen ajattelee, että mitäköhän tuo elefantti ajattelee minusta. Monasti luulemme elefantin ajattelevan meistä pahaa.

Sikäli kuin olen lukenut, ehkä häkeltyneen pikaisesta haastattelustanne taannoin eräässä suomalaisessa lehdessä, olette ollut mielissänne saamastanne julkisuudesta - ja mielestäni aiheellisesti, koska julkisuutenne ei johdu teille henkilökohtaisesti nauramisesta, vaan kielileikistä ja alatyylin rohkeasta käytöstä. Pahoittelen kuitenkin, että omaa näkemystänne tilanteesta ollaan mahdollisesti väärintulkittu ilman henkilökohtaista tuntemista, pelkästään satunnaisen lehtivalokuvan perusteella. Kansainvälistyessämme yhä enemmän, pyrimme tunnistamaan entistä enemmän, ettei eri kulttuurien tunnereaktiot ole samanlaisia kuin omamme. Emme enää luule japanin kielen sanan "hai" tarkoittavan, että tuotteemme on tehnyt heihin syvällisen vaikutuksen, tai että eräät englanninkieliset kohteliaisuudet myöskään.

Kuten kaikilla kansoilla, meillä toki on myös ongelmallista suhtautumista "ulkomaalaisiin" (mitä sanalla milloinkin tarkoitetaankin) ja siihen on helppoa ali- tai ylireagoida. Pyrimme oppimaan, valistamaan ja olemaan järkeviä ja kohtuullisia.

Toivottavasti vierailunne Suomessa on ollut mieluisa!

lehti

Nimetön | 13.11.2009 12:20

anu-elina ajattelitko seuraavsti; kun ei henkilö itse, niin minä myötäloukkaannun, on tämä selvästi loukkaantumisen paikka.
kun ko. videolle on hihitelty, ja mihemed itsekin suhtautuu huumorilla asiaan, jonkun oli oltava martyyri ja loukkaannututtava, ja pyydettävä anteeksi varmuuden vuoksi.

kommentteja luettuani

mokuttaja | 13.11.2009 12:21

Kommenteista kyllä huomaa kaksi asiaa, johon Lehden kirjoitus ihan aiheellisesti osui:

1. Suomalaiset suhtautuvat vielä aivan liian naiivisti rasismiinsa. On aika sinisilmäistä väittää, ettei Pensseli-setä -ilmiöön liity "mitään" rasistista, koska "en minä ainakaan sellaista huomaa". Rasismi (enkä nyt tarkoita poliittista rasismia) vaikuttaa pahimmin sellaisissa erilaisiin ihmisiin kohdistuvissa tiedostamattomissa asenteissa, joista tuskin on vapaa edes monikulttuurisessa perheessä kasvaneet lapset.

2. "Internet -ilmiöt" eivät ole yhtään sen vapaampia yhteiskunnan lainalaisuuksista tai käytössäännöistä kuin kahvilakeskustelut tai lehtikirjoittelu. Internet-vittuilukin on vittuilua ja internet-kiusaaminen on kiusaamista. Netissä tapahtuvaa huumorinheittoa voi arvioida aivan samoilla säännöillä kuin muita huumorin ilmenemistapoja. Toiset vain harrastavat ja sietävät erilaista huumoria kuin toiset. Ei siinä internetillä ole mitään tekemistä. Se on vain yksi tiedonvälityksen tapa.

Kannattaisi muuten mennä

Nimetön | 13.11.2009 12:32

Kannattaisi muuten mennä sinne "rasistien" Homma-foorumille katsomaan mitä alentuvasta ajatuspierustasi ajatellaan :)

Voi luoja...

Hämmästynyt | 13.11.2009 12:40

Totalitaristisen yhteiskunnan tunnistaa parhaiten siitä, että sieltä puuttuu nauru ja huumori.

Ei voi olla totta

Nimetön | 13.11.2009 12:43

Eihän kukaan voi olla oikeassi noin tosikko? Eihän ?
...
..
.
?

Rasismia?

Jaska | 13.11.2009 12:44

Hyvä Anu-Elina,

En oikein ymmärrä ajatuksenjuoksuasi. Ebdo Mihemed on monissa haastatteluissa sanonut, että hänelle on tulkattu nämä humoristiset suomalaiset sanat kurdiksi. Mies itse on nauranut niille, ottanut koko asian huumorina, jollaiseksi se alunperin onkin tarkoitettu.

Näin ollen ainoa mahdollinen johtopäätös kirjoituksestasi on se, ettet itse pidä herra Mihemmediä etnisen taustansa vuoksi kykenevänä tekemään itseään koskevia päätöksiä. Ikävää sanoa tämä sinulle Anu-Elina, mutta sinä itse olet rasisti. Pidät ulkomaalaisia lapsen kaltaisina olentoina, jotka eivät pärjää ilman ulkopuolisten harjoittamaa hyysäämistä ja paapomista.

Rasismi pakkomielteenä

Nimetön | 13.11.2009 12:44

"Rasismi (enkä nyt tarkoita poliittista rasismia) vaikuttaa pahimmin sellaisissa erilaisiin ihmisiin kohdistuvissa tiedostamattomissa asenteissa"

Rasismia löytyy lähinnä Anu-Elina Lehden kolumnista, jos jostain. Sen verran alentuva ja ylimielinen on hänen suhtautumisensa paitsi itse pensselisetään, niin myös tavallisiin suomalaisiin.

On se nyt kumma, jos vieraan kielen väärinymmärryksille ei muka enää saa hyväntahtoisesti naureskella, ilman että joku kukkahattutäti on heti kimpussa. Englanninkielisten tiedän aivan avoimesti naureskelleen suomenkielelle, esim. pussi-sana herättää monissa hilpeyttä. Ovatko hekin siis kaikki rasisteja?

Toivottavasti Ebdo Mihemed keräsi hyvät rahat Suomen kiertueeltaan. Toivottavasti hän myös huomasi, että kaikki suomalaiset eivät sentään onneksi ole pystyynkuolleita, huumorintajuttomia ja tiukkapipoisia mäkättäjiä.

Välihuomiona voisin

Nimetön | 13.11.2009 12:53

Välihuomiona voisin Anu-Elinalle kertoa että YouTube-verkkopalvelussa on TUHANSIA muitakin musiikkivideoita joissa tahallisesti (lue: huumorilla) "väärinkuullut" sanoitukset, mm. Nightwishiä, Metallicaa jne.

On jotenkin masentavaa tämä ammattimainen rasismin etsiminen joka paikasta, kun nyt vaikuttaa siltä ettei sinun oikeasti tarvitse etsiä sitä kauempaa kuin omien korviesi välistä.

Ebdo on suomalaisten suosikki, ei mikään friikkishow. Sinä olet ainoa joka on sitä mieltä.

Aivan älytöntä!

Tuomo V | 13.11.2009 12:54

Minä pidän erittäin loukkaavana sitä että Anu-Elina Lehti pitää Pensseli-Setää niin tyhmänä että hän tajua miksi Suomalaiset hänen huumorilleen nauravat. Ihan varmasti Pensseli-Setä tajuaa tämän. Se että suomalaiset nauravat Pensseli-Sedän huumorille ei tarvitse tarkoita sitä että se naurattaa rasistisisten motiivien takia.

Onnea teidän moraaliselle ylemmyydellenne

Mutsis | 13.11.2009 12:57

Ihanaa. Kylläpäs olet moraalinen. En enää äänestä vihreitä, en helvetti soikoon. Olen aina ennen äänestänyt, enää en sitä tee.

Uskomattoman ahdasmielistä kieltää nauraminen hauskalle videolle siksi, että videossa esiintyy "muukalainen". Nauruhan on maailman harmittomin tapa laukaista yllättävien ja omituisten asioiden herättämää ihmetystä ja jännitystä.

Väitän, että meissä kaikissa asuu jonkinlainen xenofobinen piilorasisti. Minussa ainakin. Reilu HYVÄNTAHTOINEN nauraminen rasistiselle huumorille on yksi tapa käsitellä sen olemassaoloa. Ei kukaan pensseli-setää suomeen pakottanut, eikä kukaan ole hänen kotiovelleen mennyt osoittelemaan ja nauramaan. Se olisi ahdistelua.

loukkaantuminen riippuu persoonasta

Innocentius | 13.11.2009 12:59

Minusta Niilin hanhet oli hervottoman hauska, alansa(tekstinvääntelyn)parasta tavaraa.

En sen sijaan ole varauksettoman innoissani asiallisen muusikon rahtaamisesta tänne pelleksi.
Asiaa voi miettiä vaikka siltä kannalta, että suomalainen laulaja, esim. Eino Grön kutsuttaisiin Japaniin, missä olisi tehty "käännös" jostakin suomalaisesta tangohelmestä. Riippuu artistin persoonasta, miten pokka pitää ja huumori kestää.

Kuitenkin miljoona suomalaista on katsonut Mihemmedia. Uskoisin tämän tiedon olevan herralle mieluinen, vaikka minua nolostuttaakin suomalaisten huvittava huomion kerjääminen, "mitä ajattelette Suomesta-mentaliteetti". Ja ne rintoihinsa nimmareita pyytävät humalaiset naiset.

Toivon, että Mihemmed säästyy juhannusfestarikeikasta RMJ:ssa, tai en ehkä sittenkään. Olisi eksoottista kerrottavaa kotona, ja laulajalle tuhti nippu pätäkkää. Joskus kulttuurien kohtaaminen on hiukan koomista, eikä meidän osuutemme komiikasta ole välttämättä pienin.

Valtakirjalla loukkaantuja?

Isosetä | 13.11.2009 13:02

Suotta ei sanota, että huumorintaju on henkevyyden puntari. Pensseli-Setä on punnittu ja hurtilla huumorilla älykkääksi havaittu. Pensseli-Setä suhtautui huumorilla huumoriin ja ilmeisesti kääräisee muutamankin lammaslauman lunnaat keikastaan.

Mutta tietysti on hyvä että Anu-Elina ei heitä hukkaan ihquu tilannetta sijaisloukkaantua. Kun se Kiliki jo on kuollut eikä sen puolesta enää oikee voi niinku loukkaantua.

On se kumma, miten noi ulkomaan elävät on niin tyhmiä, että ei ne edes ymmärrä loukkaantua.

Aikuinen ihminen

Aikuisia | 13.11.2009 13:04

Onko Pensseli-setä siis lapsi? Ihminen joka ei ymmärrä mitä tapahtuu, menee sokeasti minne menee, tottelee orjallisesti?

Vai hui. Voisiko hän ehkä olla aikuinen ihminen, jolla on huumorintajua ja ymmärtää täysin mitä on tekemässä, miksi - ja nauttii kaikesta täysin siemauksin?

Saako edes tälle nauraa?

Nimetön | 13.11.2009 13:10

Pensseli-setä oli ilmiönä jo alusta asti mielestäni suuri vitsi. Suurempana vitsinä pidän kuitenkin Pensseli-sedälle nauramisen moralisoimista. Eiköhän Pensseli-sedälle kerrottu alusta alkaen, miksi hänet halutaan Suomeen laulamaan ja miksi hänelle nauretaan.

Anu-Elina onneksi älysi

Ilkka Byman | 13.11.2009 13:11

Anu-Elina onneksi älysi loukkaantua Ebdon puolesta kun Ebdo (tuo hölmö ulkomaalainen) ei sitä itse tajunnut. Ettei nyt Anu-Elina esiintoisi tässä halveksivaa ja ylenkatseellista suhtautumista Ebdoon.

Ebdo nauraa onnellisena matkalla pankkiin. Hän tienaa täällä varmasti enemmän kuin kotimaassaan ja oletan suomenreissun jälkeen hänen kysyntänsä lisääntyvän myös kotimaassaan.

Hänelle on täysin selvää mikä hänen laulussaan suomalaisia naurattaa ja hän on itse myöntänyt hyväksyvänsä sen (ehkä hän Anun mielestä on edesvastuuton). Mielestäni tämä on hienoa pilke silmäkulmassa tapahtuvaa kulttuurinvaihtoa

Joten mikä mättää?

Vai onko kyse juuri siitä että tämä on hauskaa ja spontaania? Oikea kulttuurinvaihtohan on suvaitsevaisuuden oppikirjan mukaan sitä, että jokainen esiintyy aikataulun mukaisesti vuorollaan toisten katsellessa naama vakavana hiljaa. Lopuksi sitten taputetaan ja kehutaan miten ihanaa ja erilaista kaikki oli. Sitten juodaan kaffeet ja paistatellaan omassa suvaitsevaisuudessa ja toisten kulttuurien ymmärtämisessä.

Sitä paitsi se bändi veti

Nimetön | 13.11.2009 13:11

Sitä paitsi se bändi veti keikkansa stylellä, ainakin siinä Salmiset-ohjelmassa. Ammattitaitoista väkeä, ei mitään hyysättäviä lapsentasoisia vammaisia, niin kuin kirjoittaja asian tuntuu näkevän. Tulin surulliseksi kirjoituksestasi, se on mielestäni ansaitsematon, asiaton ja ansioton.

Kyllä maailmaan naurua mahtuu!

Satu-Maaria  | 13.11.2009 13:13

Voihan asiat noinkin nähdä, kuten arvon toimittaja tekee. Muistuttaisin kuitenkin, että naurua mahtuu maailmaan - varsinkin viatonta sellaista!

Mikä on piristävämpää tässä marraskuun ankeudessa, kuin nauraa hyväntahtoisesti kohtuullisen viattomalle nettivitsille, jonka seurauksena Pensseli-sedästä tulee hetken megajulkkis Suomessa ja me suomalaiset saamme nauraa itsellemme - suomalaisille sanoillehan tässä nauretaan.

Ilahduttavaa on se arvokkuus, jolla "Pensseli-setä" on ottanut asian. Sanoisin, että tämä jos mikä lähentää kulttureja toisiinsa - haetaan jotain yhteistä hassuttelemalla mutta arvokkaasti!

Sitä paitsi se bändi veti

Nimetön | 13.11.2009 13:13

Sitä paitsi se bändi veti keikkansa stylellä, ainakin siinä Salmiset-ohjelmassa. Ammattitaitoista väkeä, ei mitään hyysättäviä lapsentasoisia vammaisia, niin kuin kirjoittaja asian tuntuu näkevän. Tulin surulliseksi kirjoituksestasi, se on mielestäni ansaitsematon, asiaton ja ansioton.

Näin se menee...

RJR | 13.11.2009 13:13

Aina nähdään kaikessa suuri paha eikä sitä hyvää mitä asiassa on.

Ebdo tekee parin viikon keikkailulla vuoden tilin ja sitä ei olisi mahdollista tehdä ilman tätä hulvatonta videota.

Ebdo itse vaikutti erittäin sympaattiselta kaverilta joka ymmärsi myös huumoria. Ilmeisesti kukkahattutädit luulevat että huumori on rajoittunut valkoihoisille ihmisille?

Tiesin kyllä että kukkahattu voi olla vedetty syvälle päähän mutta että ihan näin syvällä?! WAU, suoritus sekin!

Sitä paitsi se bändi veti

Nimetön | 13.11.2009 13:17

Sitä paitsi se bändi veti hyvin ja toi hyväntahtoista iloa monille. Oikeasti charmantti esiintyjä tämä laulaja.

Jotenkin tulin oikeasti surulliseksi tästä kirjoituksestasi.

rasismin löytyminen

mokuttaja | 13.11.2009 13:18

Lehden kirjoituksen logiikasta voi kieltämättä löytää helposti rasistisen ulottuvuuden. Rasismikeskustelussa peiliin katsominen olisi itse kullekin toivottavaa. En usko, että tästä maasta löytyy juuri ketään, jonka toimintaan rasismi ei vaikuttaisi.

Rasismin etsiminen joka paikasta on tärkeää, koska se oikeasti vaikuttaa ihmisten jokapäiväiseen ajatteluun ja toimintaan. Ja sitä kautta eriväristen ja erinäköisten ihmisten mahdollisuuksiin saada apua, ystäviä ja töitä.

Suomalaisen yhteiskunnan perinteisiin on pitkään kuulunut ihmisten tasaveroinen kohtelu. Jos tahdomme pitää kulttuurimme perinteistä kiinni, rasistisia taipumuksia vastaan pitää yrittää taistella.

Just

Heigel | 13.11.2009 13:19

Yllättäen vihreän langat ammattiloukkaantujat asialla!
Ebdon elämäntilanne muusikkona todennäköisesti parani huomattavasti kun joku kauhea, paska suomalaisteini teki huumorilla hänen videostaan hauskan tulkinnan. Luultavasti hän keräsi täältä syyrian tulotasoonsa nähden isot gillat ja saavutti mainetta niin siellä päin kuin Suomessakin.
Kukaan ei häntä ole pitänyt "typeränä rättipäänä" tai neekerinä. Häntä pidetään fiksuna ja sympaattisena miehenä. Asiat mille nauretaan ovat hauskankuuloiset suomenkieliset tulkinnat kurdista käännettynä. Sekö on rasismia?

Muistakaamme myös Ebdon

Ilkka Byman | 13.11.2009 13:26

Muistakaamme myös Ebdon kommentti hänen kuullessaan miten suosittu niilin hanhet videosta on tullut suomessa

"kutsukaa minut suomeen"

Ebdo on älykäs pelimies joka tietää kyllä mitä tekee. Hän ei ole mikään avuton ulkomaalaishölmö jonka kaltaisia nämä ammatti-ymmärtäjät ja "antirasistit" haluaisivat ulkomaalaisten olevan jotta he voisivat paapoa näitä ja tuntea olevansa parempia ihmisiä kuin ne kauhiat rasistit.

Hienoa muuten huomata näistä vastauksista, että suurimmalla osalla ihmisiä on sentään järki ja toisten kunnioitus tallella.

taisit...

Nimetön | 13.11.2009 13:33

missata koko pointin ja reilusti. itse "pensseli-setähän" sanoi että hauska tapaus ja sitä rataa. menee jo vähän yli tämä ulkomalaisten rakastamienn, nyt ei ole kyse edes mistään pakolaisesta...

Aika rasistisen näköinen

A.A. | 13.11.2009 13:34

Aika rasistisen näköinen kirjoitus. Kyseinen laulaja ei osaa päättää asioistaan itse koska hän on kurdi? Hän tuli Suomeen vapaaehtoisesti ja on itse asiassa varmaankin tienannut mukavasti rahaa ja tullut melko kuuluisaksi. Jotenkin se elanto on ansaittava, viihdetaiteilijankin.

Hyvä Vihreät!

Jekku | 13.11.2009 13:44

Kyllä! Näin juuri! Kaikki hauska on kiellettävä, eikä kellekään eikä millekään saa enää nauraa. Lisätkää tämä kohta Vihreiden puolueohjelmaan välittömästi; onhan minkä tahansa huumorin kohdalla mahdollista, että joku sukupuoli-, seksuaali-, etnisen-, mielipide- tai muun vähemmistön edustaja loukkaantuu ja pahastuu, ja se ei "monikulttuurisuuden" palvojille yksinkertaisesti sovi.

:-D

Niilin hanhet soikoon!

Leile Salami | 13.11.2009 14:02

Pensseli-setä kävi aivan yllättäen tekemässä lyhyessä ajassa ihan mukavan tilin ja naureskelee sitä kavereidensa kanssa vielä pitkään. Anu-Elina sai siitä aihetta voihkimiselle.

Ei mitään tekoa Homman kanssa

Mutsis | 13.11.2009 14:12

Arvon nimimerkki Simo,

en ihaile Jussi Halla-Ahoa ja pidän homma-foorumin yleistä keskustelua juuri yhtä naurettavana, kuin kirjoitusta, joka nämä kommentit kirvoitti.

"Mokutuksen" vastustajahan on tällä kertaa juuri vihreä nainen, jonka mielestä on väärin, että suomalaiset nauttivat omasta vinkkelistään vierasperäisestä pop-musiikista. Vielä sitten kehtaavat ottaa selkeästi myös itselleen nauramaan kykenevän esittäjän kotimaahan vastaan valtavalla myönteisellä julkisuudella.

Onko rasismia, jos nauraa jenkkiläisen gangsta-rapin uholle, arabipopin vinkuville viuluille tai ranskalaisen chansonin ylitunteikkuudelle? Jos on, niin minä olen sitten varmaan rasisti.. Hohhoijaa!

Simo voikin ilmeisesti sitten

Ilkka Byman | 13.11.2009 14:21

Simo voikin ilmeisesti sitten nukkua yönsä hyvin kun hän on todistanut (?) kaikkien viestien takana olevan homma-foorumin spämmihyökkäyksen.

Peruskoulun käyneethän tajuavat kyllä miten rasistinen tuo niilin hanhet video ja koko pensseli-setä show on. Onkohan Ebdo käynyt peruskoulun vai pitääkö rasistisuus vääntää hänelle rautalangasta?

Vakavasti puhuen pensseli-setä ilmiö on varmasti lisännyt suvaitsevaisuutta ja kulttuurien välistä ymmärrystä ihka oikeasti ja tehokkaammin kuin sata Caisan monikulttuuri-iltaa tai YLE:n ohjelmaa. Ainakin huumorintajun omaavien ihmisten keskuudessa.

Pensseli-setä on osoittanut, että myös hänen kulttuurissaan osataan nauraa itselleen ja omata hyvä huumorintaju. Hän on aidon vilpittömällä ja positiivisella asenteellaan tehnyt suuren työn.

Ei pilata sitä millään tekaistuilla rasismisyytöksillä - eihän?

Alentuvuuden huippu

Taustavaikuttaja | 13.11.2009 14:25

Rakas kirjoittaja,

ulkomaalaisuus ei ole kehitysvamma, siksi siihen liittyville hassuille piirteille voi ja saa nauraa.

Ulkomaalaiset eivät ole kyvyttömiä itseensä liittyvään huumoriin.

Toivoisin, ettet jatkossa olettaisi ulkomaalaisen olevan sinisilmäinen ja tyhmä hölmö, joka tarvitsee kaltaisesi suuren tuntijan ja ajattelijan opastusta siinä, mikä ulkomaalaista halventaa ja mikä ei.

Sinä olet niitä ihmisiä, jotka haluavat kieltää vammaisurheilun siksi, että jotakuta hymyilyttää ajatus pyörätuolikoripallosta.

Jaa

Einsten | 13.11.2009 14:26

Viimeksi sain lukea, että rasismi on venäläistä tuontitavaraa. Nyt minulle kerrotaankin, että se on "huumoriin verhottua muukalaisvihaa".

Minua ainakin nauratti videossa foneettinen samankaltaisuus suomen kielen kanssa, jonka joku oli ystävällisesti "translitteroinut" meille. Uskoisin kyseessä olevan globaali ilmiö. Vaikea kuvitella että kurdit eivät nauraisi niille suomenkielisille sanoille, jotka kuulostavat kurdilta, siitäkin huolimatta että sanan semanttinen sisältö jäisikin epäselväksi.

Ei sen kummempaa.

Anteeksi Pensseli-setä

Nimetön | 13.11.2009 14:27

Juu. Minäkin haluaisin pyytää julkisesti Ebdo Mihemediltä anteeksi näitä suomalaisia ajatuspoliiseja, joiden tehtävänä on löytää rasismi joka paikasta ja määritellä se uudelleen ja uudelleen ,jotta oma koneisto pysyisi yllä. Kuule Ebdo, tää on hankala maa nykyään kun kaikenlainen ilonpito alkaa olla kiellettyä eikä kaksinaismerkityksilläkään voi oikein pelata kun aina joku vihreä ajatuspoliisi siitä intoutuu. No hyviä keikkoja toivottelen sinulle silti ja yritä ymmärtää että jotenkinhan näiden ajatuspoliisien on leipänsä hankittava..vaikka sitten muita syyllistämällä ja omaa paremmuuttaan julistamalla meihin rupusakkiin nähden. Siis siihen joka sinua diggailee.

Saanko nauraa Japanin

asdasllkl | 13.11.2009 14:28

Saanko nauraa Japanin Kirkalle vai onko rassismus ?

http://www.youtube.com/watch?v=dSKjDOoF3BQ

Aivan turhaa

Nimetön | 13.11.2009 14:41

Maailmaan pullahtelee toinen toistaan turhempia "julkkiksia" Ilmeisesti tämä pensseli-setä ei itse niin ole tähän pyrkinyt, mutta suomalainen media ottaa avosylin vastaan kaiken maailman hörhöt. Kymmenen uutisissakin kyseinen setä sai yllättävän paljon aikaa. Samaisessa uutislähetyksessä kerrottiin hyvin nopeasti hallituksen myöntämästä luvasta rakentaa Itämeren kaasuputki. Ehkä tämä sitten oli asioiden tärkeysjärjestys...

Huumorintaju

Nimetön | 13.11.2009 14:48

Joillain sitä on ja joillain ei, tämä on todella yksinkertaista. Ilmeisesti Eddie Murphyllekin nauraminen on rasismia?

Huumoripoliisi iskee...

Hämmentynyt | 13.11.2009 15:03

Tässä laman keskellä ja synkkien ajatusten vallatessa mieltä, tuntui tosi mukavalta että joku Mihemmedin kaltainen ilopilleri tuli tänne Suomeen meitä piristämään, mutta pitää jonkun huumoripoliisin tämäkin sitten yrittää pilata.

Kommentit

Keskustelut

Vihreä Lanka Oy. Päätoimittaja Elina Grundström. Yhteystiedot: Fredrikinkatu 33 A, 3. kerros, 00120 Helsinki, puh. (09) 5860 4123, toimitus[ät]vihrealanka.fi