Brittiministerit viherpesevät Heathrow'n laajennusta

16.1.2009

Heathrow'n lentokentän laajennus on saanut Britannian hallituksen siunauksen. Asiasta kertoo The Guardian.

Lisää liikennettä. Heathrow'n lentoaseman lentomäärät kasvavat neljänneksellä, kun uusi kiitorata avataan.

Kuva: SXC

Kolmannen kiitotien rakentamista on vastustettu ankarasti, sillä se lisäisi kentän lentoliikennettä ja tekisi siitä maan suurimman hiilidioksidipäästöjen aiheuttajan.

Pääministeri Gordon Brown vakuutti kuitenkin eilen, että ympäristö otetaan huomioon lentokentän laajennuksessa. Lentomääriä aiotaan rajoittaa ja uudelle kiitoradalle kelpuutetaan vain uuden mallisia vähäpäästöisiä koneita. Lisäksi lisääntyneen liikenteen meluhaitat aiotaan pitää kurissa.

Heathrow'n lentoaseman yhteyteen luvataan myös rakentaa rautatieasema, joka avaa huippunopeat junayhteydet Englannin länsirannikolle, Skotlantiin sekä eurotunnelin kautta Eurooppaan.

Liikenneministeri Geoff Hoon kertoi myös, että Britannian lentoliikenteen päästöt aiotaan vuoteen 2050 mennessä laskea vuoden 2005 tasolle.

”Se tarkoittaa, että meidän lentoliikenteellämme on maailman tiukimmat ilmastotavoitteet”, Hoon sanoo.

Ympäristöjärjestö Greenpeacelle myönnytykset eivät riitä. Järjestön johtaja John Sauven vannoo, että päätös romuttaa viimeisetkin rippeet pääministeri Brownin uskottavuudesta ympäristöasioissa.

”Labour tulee menettämään parlamenttipaikkoja tämän vuoksi. Tulemme taistelemaan tätä hanketta vastaan jokaisella askeleella, sillä miljoonien ihmisten henki riippuu päästöjen vähentämisestä”, Sauven sanoo.

Kirjoita uusi kommentti

  • Kirjoita asiallisesti, omalla nimellä ja noudata hyviä tapoja. Pysy aiheessa, ja jos linkkaat muualle, kerro mitä linkki sisältää. Keskustelussa ei saa esittää haastateltaviin, toisiin keskustelijoihin, kolumnisteihin, toimittajiin tai muihin henkilöihin kohdistuvia loukkaavia tai asiattomia kommentteja eikä kansanryhmiä koskevia halventavia yleistyksiä tai rasistisia kommentteja. Toimitus pidättää oikeuden valita julkaistavat kommentit. Omalla nimellä jätetyt kommentit julkaistaan pääsääntöisesti, nimimerkillä jätetyt vain poikkeustapauksissa.
Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <i> <strong> <b> <cite> <code> <ul> <ol> <li>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

Keskustelut

Vihreä Lanka Oy. Päätoimittaja Juha Honkonen. Yhteystiedot: Fredrikinkatu 33 A, 2. kerros, 00120 Helsinki, puh. (09) 5860 4123, toimitus[ät]vihrealanka.fi.