Eduskunta hyväksyi kansalaisaloitteen
Eduskunta on hyväksynyt äänin 118–40 viime vaalikaudella lepäämän jätetyn perustuslakiuudistuksen. Kansanedustaja Tuija Brax (vihr), joka oli oikeusministerinä tuomassa esitystä edelliselle eduskunnalle, on tyytyväinen lain hyväksymiseen.
”Olen äärimmäisen iloinen äänestyksen tuloksesta ja erityisesti kahdesta seikasta – parlamentarismin vahvistumisesta ja kansalaisaloitteesta”, Brax kirjoittaa vihreiden sivuilla.
Kansalaisaloite antaa 50 000 ihmiselle mahdollisuuden saada tärkeäksi katsomansa asia eduskunnan käsittelyyn.
”Voi olla, että olen monista tulevista aloitteista eri mieltä aloitteen tekijöiden kanssa, mutta olen ylpeä siitä, että olen taistellut ihmisille oikeuden saada äänensä kuuluviin. Edustuksellisen demokratian on nyt avoimesti ja rohkeasti vastattava kansalaisaloitteen haasteeseen”, Brax sanoo.
Hän luonnehtii kansalaisaloitetta on perustuslain vihreäksi jalanjäljeksi.
Uudistus myös vähentää presidentin valtaoikeuksia.
”Jos ulkopolitiikan johtamisessa joskus tulee epäselvyyttä, toimii eduskunta riidan ratkaisijana. Tämä on parlamentarismin voitto. Pidän tasavallan presidentin ja valtioneuvoston riitatilanteen syntymistä epätodennäköisenä, mutta on hyvä, että pelisäännöt ovat nyt kaikille selvät”, Brax kirjoittaa.
- 487 ääliötä ja populistia (11:00)
- :-) (10:42)
- "Kukkahattutätien" direktiivi. (23.5.2012)
- Velaksi eläminen vihreää? (22.5.2012)
- Eutanasia ja poikien oikeus päättää ruumiistaan. (21.5.2012)
- Kiva, että Suomessa joku (21.5.2012)
- Miksi aina juuri - ostaminen? (20.5.2012)
- "Cityvihreys" onkin vihreiden perusongelma. (18.5.2012)
- Kannattaa ottaa venäläisistä mallia. (15.5.2012)
- WWF teeskentelee taas (15.5.2012)
- Demokraattinen, demokraattisempi, ay? (15.5.2012)
- Särjet näemmä ui rantakiville (15.5.2012)
- Kaksinaismoralismi kukkii (15.5.2012)
- Haloo.. (15.5.2012)
- Aika teoreettiset 16000 (14.5.2012)
- (6 kommenttia)
- Vihreä argumentti globalisaatiota vastaan (26.4.2012)(10 kommenttia)
- Kriittinen kirja Linkolan ajattelusta (26.4.2012)(71 kommenttia)
- Guggenheim – politiikka (23.4.2012)
- Ilmastonmuutos – ideologiaa vai tiedettä (17.4.2012)(23 kommenttia)
- (19 kommenttia)
- Eläinaktivistit ovat aikamme samuraita (28.3.2012)(7 kommenttia)
- Miksi ei yksityisautoilua vastusteta (26.3.2012)(53 kommenttia)
- Ydinvoimasta (15.3.2012)(6 kommenttia)
- Propaganda (5.3.2012)
- Onko vihreän oltava kasvissyöjä? (26.2.2012)(110 kommenttia)
- Turkki vai somiste (16.2.2012)(14 kommenttia)
- Piirun verran positiivista populismia (27.1.2012)








Kirjoita uusi kommentti