Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Tiina Jutila / Vihreät

Kansanedustaja Heli Järvinen.
Heittämällä läpi? Vihreiden Heli Järvinen uskoo, että eduskunta kannattaa ulkomaalaislakia. Tiina Jutila / Vihreät

Heittämällä läpi? Vihreiden Heli Järvinen uskoo, että eduskunta kannattaa ulkomaalaislakia.

Eduskunta pui tänään uutta ulkomaalaislakia

17.2.2009 10.54

Lasse Leipola

Uusi ulkomaalaislaki palaa tänään valiokuntakierroksen jälkeen eduskunnan käsiteltäväksi. Vastustajat ovat moittineet, että uudesta ulkomaalaislaista on tulossa Euroopan löysin.

”Ei ole varmasti tulossa. Tällä lailla vahvistetaan jo pitkään voimassa olleita käytäntöjä”, sanoo hallintovaliokunnassa lain käsittelyyn osallistunut kansanedustaja Heli Järvinen (vihr).

Hänen mukaansa lain suurin ja selkein parannus on turvapaikkaa hakevien työllistymisedellytysten parantaminen.

”En lähde arvioimaan, kuinka paljon Suomeen tulee jatkossa ulkomaalaisia. Siihen vaikuttavat muun muassa ilmastonmuutos, ympäristökatastrofit ja talouskriisit. Sen sijaan tämä laki ei vaikuta turvapaikanhakijoiden määrään”, Järvinen sanoo.

Hän uskoo, että jos eduskunnassa pysytään tänään faktoissa, niin keskustelusta tulee varsin rauhallinen ja asiallinen. Hän uskoo myös, että laki hyväksytään.

”Aivan, kuten ylioppilaskirjoituksiin osallistuva poikani sanoo: menee heittämällä läpi!”

Ulkomaalaislain muutoksella pannaan täytäntöön EU-direktiivi, jolla pyritään yhtenäistämään unionin säädöksiä sekä turvaamaan suojelun tarpeessa oleville vähimmäistason mukaiset edut kaikissa unionimaissa.

Ihmisoikeusjärjestö Amnesty esitti tänään huolensa siitä, että laissa ollaan kansainvälisen suojelun osalta tyytymässä direktiivin minimitasoon.

Asian käsittely eduskunnassa alkaa klo 14. Täysistuntoa voi seurata suorana verkossa.

maahanmuutto 


Lisää aiheesta:



Viite