Eettisten ja ekologisten liikkeiden kauppakeskus avattiin verkossa

6.4.2010

Eettisten verkkokauppojen yhteinen House of Eco -sivusto avattiin tänään tiistaina. Sivusto kokoaa yhteen parikymmentä suomalaista yrittäjää, joiden toiveena on, että yhteinen sivusto tuo lisää asiakkaita.

Virtuaalinen tavaratalo. House of Econ yrityksillä on nyt yhteinen katto, vaikka kassat ovat yhä erilliset.

Kuva: houseofeco.fi

”Idea syntyi, kun pohdin, mistä oma Ipanajamit-yritykseni saisi lisää asiakkaita. Arvelin, että potentiaalisia asiakkaita löytyisi muiden eettisten myymälöiden asiakaskunnista”, kertoo House of Eco -osuuskunnan hallituksen puheenjohtaja Tarja Castel.

Hänen mukaansa muut yrittäjät lähtivät innolla mukaan. Ovet ovat yhä avoinna uusille yrittäjille, kunhan ne täyttävät House of Econ eettisyyskriteerit.

Castelin mukaan myytävien tuotteiden ekologisuus ja eettisyys perustuvat siihen, että kaikki valmistusprosessit ovat kauppiaiden tiedossa.

”Aivan jokainen vetoketju ei välttämättä ole sertifioitu tai vaatimusten mukainen, mutta silloinkin tiedetään, mistä se tulee. Nyt kun toimimme yhdessä, meillä on myös enemmän painoarvoa vaatia parannuksia tavarantoimittajilta”, Castel sanoo.

Eri liikkeiden tuotteita ei vielä toistaiseksi ole mahdollista sisällyttää samaan tilaukseen, vaan ostokset tehdään kunkin yrityksen oman verkkokaupan kautta. Castel kuitenkin sanoo, että verkkokaupat pyritään yhdistämään joskus tulevaisuudessa.

”Siihen pyritään, mutta nyt on tärkeää, että olemme kaikki saman katon alla.”

Kirjoita uusi kommentti

  • Kirjoita asiallisesti, omalla nimellä ja noudata hyviä tapoja. Pysy aiheessa, ja jos linkkaat muualle, kerro mitä linkki sisältää. Keskustelussa ei saa esittää haastateltaviin, toisiin keskustelijoihin, kolumnisteihin, toimittajiin tai muihin henkilöihin kohdistuvia loukkaavia tai asiattomia kommentteja eikä kansanryhmiä koskevia halventavia yleistyksiä tai rasistisia kommentteja. Toimitus pidättää oikeuden valita julkaistavat kommentit. Omalla nimellä jätetyt kommentit julkaistaan pääsääntöisesti, nimimerkillä jätetyt vain poikkeustapauksissa.
Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <i> <strong> <b> <cite> <code> <ul> <ol> <li>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

Keskustelut

Vihreä Lanka Oy. Päätoimittaja Juha Honkonen. Yhteystiedot: Fredrikinkatu 33 A, 2. kerros, 00120 Helsinki, puh. (09) 5860 4123, toimitus[ät]vihrealanka.fi.