Effi kiittelee kuntavaalien mitätöimistä

9.4.2009

Korkein hallinto-oikeus päätti, että Kauniaisissa, Karkkilassa ja Vihdissä pitää järjestää uudet kuntavaalit sähköisen äänestämisen ongelmien vuoksi. Viime syksyn kunnallisvaalien jälkeen selvisi, että 232 sähköisesti annettua ääntä oli kadonnut.

Pikkuparlamentti. Helsingissä valtuutetut valittiin paperilapuilla.

Kuva: Mikael Ahlfors

Electronic Frontier Finland (Effi) on tyytyväinen KHO:n päätökseen. Effi avusti kuuttatoista valittajaa kolmessa kunnassa. Effi listaa ongelmien syiksi muun muassa koneiden jumiutumisen äänestyshetkellä, puutteellisen testauksen ja virheelliset ohjeet.

Järjestön mukaan joissakin kokeilukunnissa yksikin ääni olisi voinut muuttaa valtuuston kokoonpanoa.

"Vihdoinkin hyvin perusteltu päätös. Yleinen ja yhtäläinen äänioikeus tarkoittaa, että jokaisen ääni pitää laskea. Tämän jälkeen on riidatonta, että sähköinen äänestyskokeilu oli täydellinen fiasko", sanoon valittajien asiamiehenä toiminut lakimies Mikko Välimäki.

Scifi-Tuija

Nimetön | 09.04.2009 11:25

Korkeimpaan hallinto-oikeuteen asti piti mennä ennen kuin saatiin jotain tolkkua Scifi-Tuijan sekoiluun. Eikä siltikään onnistu ministerin vaihto Vihreiltä. Kokoomus vaihtoi ministeriä jo parin puutarhanhoitotekstarin jälkeen.

Kirjoita uusi kommentti

  • Kirjoita asiallisesti, omalla nimellä ja noudata hyviä tapoja. Pysy aiheessa, ja jos linkkaat muualle, kerro mitä linkki sisältää. Keskustelussa ei saa esittää haastateltaviin, toisiin keskustelijoihin, kolumnisteihin, toimittajiin tai muihin henkilöihin kohdistuvia loukkaavia tai asiattomia kommentteja eikä kansanryhmiä koskevia halventavia yleistyksiä tai rasistisia kommentteja. Toimitus pidättää oikeuden valita julkaistavat kommentit. Omalla nimellä jätetyt kommentit julkaistaan pääsääntöisesti, nimimerkillä jätetyt vain poikkeustapauksissa.
Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <i> <strong> <b> <cite> <code> <ul> <ol> <li>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

Keskustelut

Vihreä Lanka Oy. Päätoimittaja Juha Honkonen. Yhteystiedot: Fredrikinkatu 33 A, 2. kerros, 00120 Helsinki, puh. (09) 5860 4123, toimitus[ät]vihrealanka.fi.