Effi: Parodian teko luvanvaraiseksi
Sananvapautta ja yksityisyyden suojaa ajava Electronic Frontier Finland ry, eli Effi kommentoi tänään torstaina tiedotteessaan Helsingin käräjäoikeuden päätöstä tuomita Matti Nikki sakkorangaistukseen.
Nikki oli parodioinut nettisivuillaan tapaa, jolla Pelastakaa Lapset ry hoitaa poliisille kuuluvia viranomaistehtäviä. Nikki painotti sivustolla, että kyse on parodiasta.
"Oikeuden viesti on selvästi, että vain vakavia asioita saa sanoa", Effin hallituksen jäsen Lars Wirzenius kommentoi tapahtumaa tiedotteessa.
"Hyvä hallintoalamainen jättää siis lehdistötiedotteenkin lyhyeksi. Minä olen nyt hiljaa."
Effi tulkitsee, että käräjäoikeuden päätöksen mukaan parodia ei saa olla halventava eikä samankaltainen kuin kohteensa. Erityisen raskauttavaa on, jos parodia on lisäksi epäonnistunut, Effi kommentoi.
"Ehdotamme parodian käytön tekemistä luvanvaraiseksi", Effin hallituksen jäsen Leena Romppainen sanoo.
"On tarpeen määritellä kansalliset laatukriteerit parodialle. Luvan saamiseksi tarvittaisiin psykiatrin puoltava lausunto, kirjallisuuden professorin arvio teoksesta, jolle lupaa haetaan, sekä rikosrekisteriote."
Lisäksi Effi esittää, että parodiaan käytettäviä lupia hallinnoivana viranomaisena toimii jatkossa sisäasiainministeriön arpajais- ja asehallintoyksikkö.
Nikki sai 40 päiväsakkoa, josta maksettavaa kertyy 240 euroa. Korvauksia Nikki joutuu maksamaan vajaa 2 600 euroa sekä 5 774 euroa oikeudenkäyntikuluja.
- 487 ääliötä ja populistia (11:00)
- :-) (10:42)
- Pedataan Venäjälle peliä (22.5.2012)
- Velaksi eläminen vihreää? (22.5.2012)
- Vihreä liiketoiminta (22.5.2012)
- Free-sopimuksista (21.5.2012)
- Eutanasia ja poikien oikeus päättää ruumiistaan. (21.5.2012)
- Retki Viikinsaareen (20.5.2012)
- "Cityvihreys" onkin vihreiden perusongelma. (18.5.2012)
- Kannattaa ottaa venäläisistä mallia. (15.5.2012)
- Valhe ei pysy kasassa (15.5.2012)
- WWF teeskentelee taas (15.5.2012)
- Demokraattinen, demokraattisempi, ay? (15.5.2012)
- Kaksinaismoralismi kukkii (15.5.2012)
- Aika teoreettiset 16000 (14.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- (6 kommenttia)
- Vihreä argumentti globalisaatiota vastaan (26.4.2012)(10 kommenttia)
- Kriittinen kirja Linkolan ajattelusta (26.4.2012)(71 kommenttia)
- Guggenheim – politiikka (23.4.2012)
- Ilmastonmuutos – ideologiaa vai tiedettä (17.4.2012)(23 kommenttia)
- (19 kommenttia)
- Eläinaktivistit ovat aikamme samuraita (28.3.2012)(7 kommenttia)
- Miksi ei yksityisautoilua vastusteta (26.3.2012)(53 kommenttia)
- Ydinvoimasta (15.3.2012)(6 kommenttia)
- Propaganda (5.3.2012)
- Onko vihreän oltava kasvissyöjä? (26.2.2012)(110 kommenttia)
- Turkki vai somiste (16.2.2012)(14 kommenttia)
- Piirun verran positiivista populismia (27.1.2012)








Jaaha... Tästä lähtien ei
Jaaha... Tästä lähtien ei mikään minua enää yllätä. Nyt olen siis kaiken nähnyt...
Oivaa parodiaa Effiltä!
Hah haa! Oiva keksintö Effiltä reagoida asiaan parodian keinoin. Itse parodia-tuomio sen sijaan on käräjäoikeudelta kummallinen veto. Missä se sanavapauden raja menee?
Kunhan tuuletan ikeniäni
Joo'o,
vaikken Nikin kaikkia mielipiteitä allekirjoitakaan, niin nostan kyllä hänelle hattua: hän uskalsi lähteä haastamaan meille tuputettuja älyttömyyksiä - ja on myös saanut maksaa siitä.
Hänen sivustonsa sensurointi ilman valitusoikeutta, tällaiset "parodia-tuomiot" etc saavat ikävä kyllä aikaan tunteen melkoisesta mielivallasta.
Tämä on vakava asia
Rikoslakiin pitää pian saada parodian esittäminen, huonon parodian esittäminen, törkeä ja jatkettu huonon parodian esittäminen, sekä avunanto parodian esittämiseen.
Kirjoita uusi kommentti